Halun ja epäluulon esseet

by Antti Nylén

"Halu on nautinto itsessään, tarve on puute- ja hätätila."

Antti Nylénin kaivattu, toinen esseekokoelma tutkii Nicoa, Anna Abreuta, pelastumisen mahdollisuutta, takapuolta, Robert Bressonia, uskontoa ja uskonnottomuutta. Vapaasti polveilevat esseet ovat usein itsepäisiä ja aina tunteellisia. Ne vaativat näkemystä myös lukijalta.

Nylén (s. 1973) on helsinkiläinen kirjailija, jonka esikoisteos Vihan ja katkeruuden esseet sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon ja suitsuttavaa kritiikkiä. Se lienee myös 2000-luvun myydyin kotimainen esseekokoelma. Halun ja epäluulon esseet ei ole "vaikea toinen kirja" vaan lisää sitä samaa.

Genres: Finnish Literature, Nonfiction, Essays

392 pages, Paperback

First published January 1, 2010

About the author

Antti Nylén is a Finnish essayist and a translator who specializes in French literature of the 19th century.

He defines himself as a catholic, a feminist and a vegan.

Reviews

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Nylén jatkaa samalla tukahdutetun vimmaisuuden linjallaan, jolla aloitti edellisessä, esikoiskokoelmassaan. Niin takakansi lupaakin. Halun ja epäluulo kiertyvät Nylénin pohdinnoissa etenkin uskonnon ympärille. Erilaiset taidemuodotkin kuten Morrisseyn musiikki tai Bressonin elokuvat tulevat tarkasteltavaksi nimenomaan suhteessa kristinuskoon. Teos on hyvä lukea pienessä osissa, sillä kirjailijan ehdottomat väitteet ja hallittu ylenkatse käyvät suurempina annoksina raskaiksi. Silti on pakko ihailla sitä, mitä Nylén itse kutsuu sanataiteeksi, eli Nylénin tapaa ilmaista omat (pakko)mieltymyksensä. Pidän myös siitä, että Nyléniä lukiessani tunnen sivistyväni - hän avaa minulle maailmoita, joihin itse en ole edes ajatellut perehtyä. Sisällöllisesti mielenkiintoisinta antia itselleni olivat pohdiskelut nykyisen paavin teksteistä sekä Nylénin yksinpuhelu Kari Enqvistin kanssa.

[Tapani Aulu · Rating 2 out of 5]

No tästä en saanut sitten nimeksikään irti. Uskonnolliset esseet ei ole mun juttu yhtään ja vaikka kuinka yritin lukea avoimin mielin, Nylénin perustelut tuntuvat täysin ontoilta, vaikka muissa esseissä samat tuntuvat aina toimivan.

[Emma · Rating 4 out of 5]

Niin hyviä lauseita, hyviä ajatuksia ja hyviä kaikkee... Emt rakastan Antti Nylénii
Mut silti Vihan ja katkeruuden esseet on parempi ja jotenki voimakkaampi!

[Mika Lamminpää · Rating 5 out of 5]

Harvoin tulee vastaan esseekokoelmaa, jossa riittää osuvia sivalluksia vielä loppuviitteissäkin, esim. tämä: "Pinnalliset ihmiset pitävät ensiarvoisena hyveenä sitä, että 'elää niin kuin opettaa'. Pentti Linkolasta tätä suorastaan toitotetaan. Joskus myös silloin, kun häntä paheksutaan, tämä ortopraksis mainitaan hänen ainoana hyveenään. Samaan ajatteluun nojaten joku voi pitää Morrisseyn lauluissaan ilmaisemaa sivullisuutta ja rakkaudettomuutta teeskentelynä, koska hän on maailmankuulu miljonääri; eihän rikas voi oikeasti olla onneton jne. Tämä on yhtä tylsämielistä kuin sen miettiminen, onko Perseveraation tai 'Imettää haavoistaan' -esitysten veri oikeasta haavasta vuotavaa oikeaa verta. Ja onko Koskinen itse oikeasti köyhä, onko hänellä tilillä yli 100 euroa rahaa? Luonnehtisin tätä asennetta, tätä kyselyä viiden pennin autenttisuuden perään lähinnä pakorefleksiksi ja selittelyn haluksi, kun eteen tulee jyrkkiä vaatimuksia, tunteita tai tunnustuksia sisältävää taidetta: Linkolan pyörryttäviä esseitä, Koskisen verisiä esityksiä - tai 'I'm Throwing My Ams Around Paris'".

Nylén saattaa hyvinkin olla Suomen paras elossaoleva esseisti. Jos Jukka Koskelainen edustaa vanhan hyvän ajan humanismia, Nylén on tätä päivää. Toki Nylénilläkin on vakavia eettisiä pohdintoja ja muutakin yleissivistystä kuin rokotukset, mutta hän kärjistää ja liioittelee surutta. Koskelainen ei ikinä voisi palvoa jotain Morrisseytä tai ketään muutakaan popparia niin kuin Nylén. Vaikka se tuntuukin vähän hassulta, on se omalla vilpittömällä tavallaan myös valtavan vetoavaa. Nicon palvonnan ymmärrän jo vähän paremmin, ja Bowien palvontaan olen syyllistynyt itsekin. Ja kaiken maailman jussiniinistöjen kommenttien jälkeen Nylénin melkeinpä militantti vegetarismikin on kuin raikas tuulahdus maailmasta jossa asioilla on vielä oikeasti jotain väliä.

[niina · Rating 2 out of 5]

Tämä Nylénin esseekokoelma jäi hajanaiseksi, ja jotenkin ohueksi: tuntui kuin ns. itse asiaa ei olisi ollut riittävästi, tai että pääargumentit olivat liian samanlaisia kirjoituksesta toiseen niin, että kirjailija toisti lähinnä itseään pitkin ja poikin. Mikä toki varmistaa aika selkeän kokonaiskuvan muodostamisen Nylénin arvomaailmasta näissä tietyissä keskusteluissa, mutta tekee itse kirjasta aika pitkäveteisen ja yllätyksettömän.

Nylén haluaa naisia, ja haluaa olla haluamatta naisia, haluaa tuoda suhdettaan uskontoon ja Jumalaan esille jokaisessa tarjoutuneessa tilaisuudessa, ja että ihmiset eivät syö lihaa tai luovu toimivasta, hyvästä ja nostalgisesta teknologiasta. Hän suhtautuu epäluuloisesti miehiin, uskonnollisiin vaikuttajiin, tuottajiin ja elokuva-arvostelijoihin. Ainakin. Itse kiinnostuin näistä esseistä eniten Morriseyta ja Pentti Otto Koskista koskevasta "Perseellisyys"-tekstistä, ja "Eräs eurooppalainen intellektuelli" ja "Uskonnollinen yksinpuhelu" osoittautuivat ajankohtaisiksi, löysin niistä muutamia mielenkiintoisia näkökulmiakin vaikka yleisestiottaen en tässä kirjassa osannutkaan olla Nylénin kanssa samaa mieltä.

[Kristiina · Rating 1 out of 5]

Oli vaikeaa päättää, onko kyseessä ranskalaisen filosofian tahaton parodia vai angstisen ja arrogantin neljännellä vuosikymmenennellään käyvän teinin purkaus.

Vaikka joistakin asioista saattoi olla samaa mieltä ja muotoiluista löytyi jokunen helmikin, niin enimmäkseen kirjoittaja onnistui lähinnä totaalisesti sammuttamaan mielenkiiinnon aihettaan kohtaan sen sytyttämisen sijasta. Siksi oli pakko jättää lukematta Bresson-essee, koska haluan vielä joskus katsella Bressonin elokuvia. Tekstissä oli myös sellaisia epäloogisuuksia, että herää epoäilys, ettei edes krjoittaja itse ole lukenut lauseitaan ja tekstiään läpi ne kirjoitettuaan.

[Susa · Rating 3 out of 5]

Nylénin tyyli leikkiä sanoilla ja havaita ilmiöitä on upea. Omaan makuuni esseet kuitenkin poukkoili ihan liikaa suunnasta toiseen. Jotkut olivat äärimmäisen mielenkiintoisia - Anna Abreu, perseellisyys, Nicosfääri - mutta joka toinen oli sitten paljon heikompi. Aiheet eivät kiinnostaneet tarpeeksi eikä Nylén saanut niitä kuulostamaan yhtään mielenkiintoisemmilta. Ensimmäinen esseekokoelma on paljon vahvempi.