What do you think?
Rate this book
El nacimiento de la filosofía
Suele darse en los estudios actuales sobre la filosofía griega el intento de restituir contenidos que nos son muy lejanos mediante instrumentos más modernos, condicionados por las fórmulas y los métodos de la investigación actual, o sea, mediante el lenguaje filológico. Aquí en cambio, Giorgio Colli intenta traer a la luz el periodo culminante de Grecia -los siglos séptimo, sexto y quinto antes de Cristo-, el más lejano a nosotros y a nuestra comprensión, sin recurrir a medios especializados. Logra ser accesible al lector profano mediante un planteamiento distinto : no son los ojos del presente los que miran atrás en los siglos, empequeñecidos por la distancia, ni tan sólo los ojos del siglo cuarto antes de Cristo, el de Aristóteles, sino, por el contrario, lo que se procura evocar es una mirada «por la espalda» de aquellos siglos, una mirada lanzada desde los dioses homéricos y prehoméricos.
En esta regresión al pasado, hacia una antigüedad incierta, el origen de la filosofía griega, este misterioso acontecimiento, no queda postergado a un pasado más lejano, sino que por el contrario, se remonta a una época aún más posterior ; es un producto mediato que se vincula al nombre de Platón. Primero está la edad de los sabios. Cuando nace la filosofía, la parábola de la gran época griega ha iniciado su declive. Y esta crisis decisiva es anterior incluso a Eurípides y a Sócrates ; se trata de una rotura, de un debilitamiento interno al mundo de los sabios, y que sólo a través de él pueden descifrarse.
128 pages, Mass Market Paperback
First published January 1, 1975
38 people are currently reading
650 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 65 reviews
May 13, 2020
Muy interesante libro que nos instala en esa época crucial en que se consolida el discurso racional en la antigua Grecia, con el consiguiente "nacimiento" de la filosofía. De la sabiduría se transita al amor a la sabiduría, del mito al logos, del mundo oral a la llegada de la escritura, con todos estos ingredientes Colli profundiza con agudeza en un texto breve y muy valioso.
April 27, 2018
Un vero gioiellino per neofiti e ignorantoni di filosofia antica (come il sottoscritto!). Ottimo per accostarvisi; avvincente, quasi come un giallo (buh! la copertina!).
June 12, 2022
A pesar de haberlo leído en MUY pocas horas y extraído cosas muy interesantes, hay mucho aún que sacarle en una segunda lectura más calmada.
La manera de ver el nacimiento de la filosofía como consecuencia de una cadena de eventos culturales a partir del misticismo de los mitos antigüos dan una cara fresca y distinta desde la cuál abordar y comprender la naturaleza misma de la filosofía y su origen.
La manera de ver el nacimiento de la filosofía como consecuencia de una cadena de eventos culturales a partir del misticismo de los mitos antigüos dan una cara fresca y distinta desde la cuál abordar y comprender la naturaleza misma de la filosofía y su origen.
February 14, 2019
Bu kitabı felsefeye başlamak isteyen herkese öneririm. Ancak bu kitabı okurken veya öncesinde mitoloji bilgisine sahip olmak gerekir. Felsefe ancak öncesindeki mitolojik ve yarı mitolojik-bilgelik anlatıları iyi bilindiğinde daha iyi kavranacaktır. Örneğin Bu kitabın başında Apollon ile Dionysos arasındaki farklara değiniliyor, bu iki tanrının Yunan kültüründeki yeri bilinmeden felsefenin başlangıcına ilişkin yarı tanrısal ve kehanetsel tespitlerin anlaşılması mümkün değil.
February 11, 2024
"Tačiau kas mūsų minčiai nedavė ramybės, yra tai, kas eina pirma filosofijos, kamienas, kuriam tradicija teikia "išminties" vardą ir iš kurio išauga ši anksti nudžiūvusi atžala, ir kas mums, tolimiausiems palikuonims, paradoksalioje laikų kaitoje yra gyvybingiau už pačią filosofiją."
December 3, 2016
Muamma diyebileceğimiz serüvenler dizisi içerisinde diyalektik sancılanmalardan türeyen yaşamın kaçınılmaz sonucudur logos'a olan aşk... bu fikre ulaşabildim.
Rahat okunabilecek bağımsız bir okuma olamaz. Felsefe'ye başlamak isteyenlere tavsiye etmem.
Rahat okunabilecek bağımsız bir okuma olamaz. Felsefe'ye başlamak isteyenlere tavsiye etmem.
August 30, 2015
i had to write an essay choosing a subjet about this book and it's wonderful how you can discuss about anything , the topic i used was the birth of philosophy in the madness, this is quite contradictory because philosophy uses the rational and logical thinking for resolve the questions and madness is the complete loss of rationality.
i was sad because i didn't find any good reviews here in goodreads but i'm trying to give my opinion and help those philosophy students out there that might need to read this essay.
i was sad because i didn't find any good reviews here in goodreads but i'm trying to give my opinion and help those philosophy students out there that might need to read this essay.
September 23, 2019
Negli ultimi due anni ho letto una decina, forse più, di libri che riguardano l'antica Grecia, oltre ad essere stata tre volte in Grecia: Atene, Peloponneso, Creta e Macedonia.
Al termine, mi rimaneva sempre una sensazione di incompletezza, non capivo bene il contenuto ultimo della mentalità di questa civiltà.
Alcuni esempi:
-Perché andavano tutti quanti a Delfi a interrogare la Pizia?
-Perché si facevano sempre la guerra?
-Perché avevano questo forte senso del primato individuale come per i giochi, la musica, il teatro, la retorica, l'arte?
-Come e perché nasce la filosofia?
Io, in quei siti, ho provato a chiedermelo tante volte. Cosa li spingeva a vivere in un contesto sempre così altamente competitivo?
L'ho cercato nei libri, ma ho avuto solo qualche accenno di risposta, mai soddisfacente.
Leggendo questo libretto che, forse, avrei dovuto conoscere prima, senza avere però i riferimenti letterari e iconici che ho adesso, mi si sono chiarite le idee, e molto chiarite, perché non ho trovato in nessun altro testo o contesto, altrettanta limpida giustificazione al loro modo di essere, da Omero in poi.
E quindi, partendo da Apollo interrogato che risponde un po' scocciato dalle frequenti richieste attraverso enigmi, fino alla nascita della "filosofia" con Platone, quello che ci sta dentro è il progressivo alimentarsi di questa smania del primato, dell'essere dalla parte del "sapiente", il più vicino a dio prima, il più persuasivo poi con la retorica.
E tutto il mondo greco ruota intorno al raggiungimento di questi obiettivi vitali, che hanno dato prodotti sublimi.
Una considerazione seria.
Dal profondo della mia ignoranza in filosofia, concordo con l'autore che afferma che la conoscenza, la "sofia" dei sapienti, termina con Socrate.
Una considerazione meno categorica, ma utile.
Mi riconosco in questa massima della Pizia:
"Φρόνησιν ἄσκει" Esegui gli esercizi con prudenza.
Una distorsione o, peggio, una frattura sono sempre in agguato o, nel migliore dei casi, rimarresti indolenzita per giorni.
Al termine, mi rimaneva sempre una sensazione di incompletezza, non capivo bene il contenuto ultimo della mentalità di questa civiltà.
Alcuni esempi:
-Perché andavano tutti quanti a Delfi a interrogare la Pizia?
-Perché si facevano sempre la guerra?
-Perché avevano questo forte senso del primato individuale come per i giochi, la musica, il teatro, la retorica, l'arte?
-Come e perché nasce la filosofia?
Io, in quei siti, ho provato a chiedermelo tante volte. Cosa li spingeva a vivere in un contesto sempre così altamente competitivo?
L'ho cercato nei libri, ma ho avuto solo qualche accenno di risposta, mai soddisfacente.
Leggendo questo libretto che, forse, avrei dovuto conoscere prima, senza avere però i riferimenti letterari e iconici che ho adesso, mi si sono chiarite le idee, e molto chiarite, perché non ho trovato in nessun altro testo o contesto, altrettanta limpida giustificazione al loro modo di essere, da Omero in poi.
E quindi, partendo da Apollo interrogato che risponde un po' scocciato dalle frequenti richieste attraverso enigmi, fino alla nascita della "filosofia" con Platone, quello che ci sta dentro è il progressivo alimentarsi di questa smania del primato, dell'essere dalla parte del "sapiente", il più vicino a dio prima, il più persuasivo poi con la retorica.
E tutto il mondo greco ruota intorno al raggiungimento di questi obiettivi vitali, che hanno dato prodotti sublimi.
Una considerazione seria.
Dal profondo della mia ignoranza in filosofia, concordo con l'autore che afferma che la conoscenza, la "sofia" dei sapienti, termina con Socrate.
Una considerazione meno categorica, ma utile.
Mi riconosco in questa massima della Pizia:
"Φρόνησιν ἄσκει" Esegui gli esercizi con prudenza.
Una distorsione o, peggio, una frattura sono sempre in agguato o, nel migliore dei casi, rimarresti indolenzita per giorni.
March 27, 2021
"Hulluus on viisauden kehto"
Pitkästä aika vähän mannermaista filosofiaa. Ja nyt oli kyllä hyvinkin mannermaista. Koukeroista ja hämärää, mutta silti oudolla tavalla syvällistä. Italialaisfilosofi Giorgio Colli on esisokraattisen filosofian tutkimuksen kovia nimiä ja tämä ilmeisesti alan klassikkoteoksia.
Collin teesi on, että filosofia oli oikeastaan huomattavasti parempaa ennen kuin se oli filosofiaa. Siis ennen Platonia. Osoittaakseen tämän Colli lähtee nietzscheläisen genealogian tiellä: hän siis tulkitsee enemmän ja harkitsee ehkä vähän vähemmän. Teoksessa lähdetään siitä, että esisokraattisen ajattelun ydin on jumalallisessa hulluudessa (mania), joka tulee ilmi maailmaan profetiana. Colli näyttää ajattelevan Herakleitosta seuraten, että todellisuus, siis jumalainen todellisuus, on pohjimmiltaan kaaos. Oraakkelit tuovat tähän kaaokseen jonkinlaista järjestystä, se on niin sanotusti apolloniaanista kaaosta.
Jumalaisessa todellisuudessa kaikki asiat ovat ja eivät ole. Kolmannen poissuljetun lain nojalla asioiden luonne on siis jonkinlainen kosminen ristiriitaisuus. Tästä todistavat Collille myös esimerkiksi Zenonin paradoksit (joista kuuluisin lienee Akhilleuksen kilpajuoksi kilpikonnan kanssa). Nämä "arvoitukset" ovat Collille seuraava askel kreikkalaisen ajattelun kehityksessä: ensin ne ovat vakavia (Sfinksi syö jos et vastaa oikein, Homeros kuolee suruun kuin pysty ratkaisemaan kalastajien arvoitusta) ja sitten niistä tulee enemmän leikkiä. Tästä leikistä kehittyy dialektiikka eli viisauden tavoittelu keskustelussa. Tämä on viimeinen kohta, jonka Colli suostuu vielä nielemään, keskustelussa sentään vielä ollaan asioiden logoksen äärellä. Kirjoitetusta tekstistä tämä on jo kadonnut. Jos ymmärsin oikein niin tämä viimeinen liittyy Collin näkemykseen siitä, että meidän pitäisi puhua enemmin ilmaisusta kuin representaatiosta: todellisuus siis ilmenee (vajavaisena ja hämärästä, mutta kuitenkin) meille - profetia, paradoksi ja dialektiikka koskevat tätä, kirjoitettu teksti on aina vain representaatioita.
Tämä oli näin omasta mielestä ihan silleen hauskaa filosofista settiä. Ei toki kovin aloittelijaystävällistä kuten hatarasta yhteenvedostani voinee lukea. Kiitin useasti itseäni siitä, että kuuntelin syksyllä History of Philosophy Without Any Gaps -podcastin esisokraatikkojaksot ja että olen joskus lukenut jotain Nietzschen genealogioista. Ilman näitä tietoja olisi kyllä jäänyt aikasen hämäräksi. Mutta kyllä tästä tosiaan jotain hupaisia ajatuksia irtosi.
Pitkästä aika vähän mannermaista filosofiaa. Ja nyt oli kyllä hyvinkin mannermaista. Koukeroista ja hämärää, mutta silti oudolla tavalla syvällistä. Italialaisfilosofi Giorgio Colli on esisokraattisen filosofian tutkimuksen kovia nimiä ja tämä ilmeisesti alan klassikkoteoksia.
Collin teesi on, että filosofia oli oikeastaan huomattavasti parempaa ennen kuin se oli filosofiaa. Siis ennen Platonia. Osoittaakseen tämän Colli lähtee nietzscheläisen genealogian tiellä: hän siis tulkitsee enemmän ja harkitsee ehkä vähän vähemmän. Teoksessa lähdetään siitä, että esisokraattisen ajattelun ydin on jumalallisessa hulluudessa (mania), joka tulee ilmi maailmaan profetiana. Colli näyttää ajattelevan Herakleitosta seuraten, että todellisuus, siis jumalainen todellisuus, on pohjimmiltaan kaaos. Oraakkelit tuovat tähän kaaokseen jonkinlaista järjestystä, se on niin sanotusti apolloniaanista kaaosta.
Jumalaisessa todellisuudessa kaikki asiat ovat ja eivät ole. Kolmannen poissuljetun lain nojalla asioiden luonne on siis jonkinlainen kosminen ristiriitaisuus. Tästä todistavat Collille myös esimerkiksi Zenonin paradoksit (joista kuuluisin lienee Akhilleuksen kilpajuoksi kilpikonnan kanssa). Nämä "arvoitukset" ovat Collille seuraava askel kreikkalaisen ajattelun kehityksessä: ensin ne ovat vakavia (Sfinksi syö jos et vastaa oikein, Homeros kuolee suruun kuin pysty ratkaisemaan kalastajien arvoitusta) ja sitten niistä tulee enemmän leikkiä. Tästä leikistä kehittyy dialektiikka eli viisauden tavoittelu keskustelussa. Tämä on viimeinen kohta, jonka Colli suostuu vielä nielemään, keskustelussa sentään vielä ollaan asioiden logoksen äärellä. Kirjoitetusta tekstistä tämä on jo kadonnut. Jos ymmärsin oikein niin tämä viimeinen liittyy Collin näkemykseen siitä, että meidän pitäisi puhua enemmin ilmaisusta kuin representaatiosta: todellisuus siis ilmenee (vajavaisena ja hämärästä, mutta kuitenkin) meille - profetia, paradoksi ja dialektiikka koskevat tätä, kirjoitettu teksti on aina vain representaatioita.
Tämä oli näin omasta mielestä ihan silleen hauskaa filosofista settiä. Ei toki kovin aloittelijaystävällistä kuten hatarasta yhteenvedostani voinee lukea. Kiitin useasti itseäni siitä, että kuuntelin syksyllä History of Philosophy Without Any Gaps -podcastin esisokraatikkojaksot ja että olen joskus lukenut jotain Nietzschen genealogioista. Ilman näitä tietoja olisi kyllä jäänyt aikasen hämäräksi. Mutta kyllä tästä tosiaan jotain hupaisia ajatuksia irtosi.
March 23, 2021
Estatala
"Ningún hombre sensato osará confiar sus pensamientos filosóficos a los discursos y, menos aún, a los discursos inmóviles, como es el caso de los escritos con letras". Platón negando en la Séptima Carta la posibilidad de la escritura de expresar un pensamiento serio, pues vaya JAJAJA
"Ningún hombre sensato osará confiar sus pensamientos filosóficos a los discursos y, menos aún, a los discursos inmóviles, como es el caso de los escritos con letras". Platón negando en la Séptima Carta la posibilidad de la escritura de expresar un pensamiento serio, pues vaya JAJAJA
July 11, 2025
La filosofia non nasce dal logos, ma dall’estasi.
Contro la lettura dualistica di Nietzsche, Colli mostra che Dioniso e Apollo sono espressioni complementari di una sapienza arcaica e misterica: un’esperienza estatica di contatto con il divino, da cui solo in seguito sorgerà il pensiero razionale noto con il nome di filosofia
Contro la lettura dualistica di Nietzsche, Colli mostra che Dioniso e Apollo sono espressioni complementari di una sapienza arcaica e misterica: un’esperienza estatica di contatto con il divino, da cui solo in seguito sorgerà il pensiero razionale noto con il nome di filosofia
July 2, 2018
ESPECTACULAR!!
Sé que es raro, pero vale muchisimo la pena
review en mi blog: https://alter-mundus.blogspot.com/201...
Sé que es raro, pero vale muchisimo la pena
review en mi blog: https://alter-mundus.blogspot.com/201...
April 6, 2020
Un bellissimo e interessante percorso dai Sapienti agli amanti del Sapere, i filosofi e quindi la filosofia. Si ripercorrono le tappe che portano la divinazione a perdersi e mutarsi fino a divenire filosofia
April 7, 2023
Interesante e ilustrativo. No es enteramente fácil de leer para quiénes no somos expertos en filosofía o en la Historia de Grecia, pero la tesis que desarrolla es simplemente fascinante.
En "El nacimiento de la filosofía", Giorgio Colli muestra de forma sucinta –el ensayo no tiene más de un centenar de páginas– como se transformó en el mundo griego lo que podría considerarse la sabiduría original de los iniciados, revelación religiosa de los primeros tiempos, en la sabiduría de los pensadores y pensadoras del período anterior al surgimiento de la figura de Sócrates –incluyéndole– personas que sabían pero no escribían necesariamente, los verdaderos sabios en opinión de Colli, hasta llegar a la filosofía de tiempos de Platón, es decir el ejercicio no ya de la sabiduría sino de la elaboración intelectual acerca de la sabiduría.
Me encanto pensar de esa manera sobre la filosofía a la que siempre hemos considerado el epítome de la sabiduría ilustrada.
Colli propone que contrario a ello, la filosofía, desde una perspectiva histórica, fue algo así como el punto final de degradación de la sabiduría original. La filosofía no es más que un género literario. Una idea rompedora y para mí muy novedosa.
Si bien esta postura tiene un cierto tufillo posmodernista, una apreciación desmedida por el pensamiento mágico prefilosófico, también sirve para, por un lado escarbar en lo que significaba realmente para los y las pensadoras griegas la sabiduría, la conexión que existía entre ese conocimiento profundo del mundo y las ideas, y lo que posteriormente cristalizo como la filosofía.
En síntesis. Una lectura no muy fácil, pero posible de completarse y entenderse a la larga. Hay que hacerla.
En "El nacimiento de la filosofía", Giorgio Colli muestra de forma sucinta –el ensayo no tiene más de un centenar de páginas– como se transformó en el mundo griego lo que podría considerarse la sabiduría original de los iniciados, revelación religiosa de los primeros tiempos, en la sabiduría de los pensadores y pensadoras del período anterior al surgimiento de la figura de Sócrates –incluyéndole– personas que sabían pero no escribían necesariamente, los verdaderos sabios en opinión de Colli, hasta llegar a la filosofía de tiempos de Platón, es decir el ejercicio no ya de la sabiduría sino de la elaboración intelectual acerca de la sabiduría.
Me encanto pensar de esa manera sobre la filosofía a la que siempre hemos considerado el epítome de la sabiduría ilustrada.
Colli propone que contrario a ello, la filosofía, desde una perspectiva histórica, fue algo así como el punto final de degradación de la sabiduría original. La filosofía no es más que un género literario. Una idea rompedora y para mí muy novedosa.
Si bien esta postura tiene un cierto tufillo posmodernista, una apreciación desmedida por el pensamiento mágico prefilosófico, también sirve para, por un lado escarbar en lo que significaba realmente para los y las pensadoras griegas la sabiduría, la conexión que existía entre ese conocimiento profundo del mundo y las ideas, y lo que posteriormente cristalizo como la filosofía.
En síntesis. Una lectura no muy fácil, pero posible de completarse y entenderse a la larga. Hay que hacerla.
July 19, 2022
Se puede reivindicar la importancia de la filosofía presocrática y la significación de la esfera cultural de la época sin menospreciar la filosofía posterior desde Platón, lo cual hace de Colli una mala parodia de Niezsche, es decir, un idiota. Es, además, abiertamente fonocentrista, cosa que nunca esperaba decir: demasiado rousseauniano (en el sentido derridiano de "nostalgia del origen").
October 15, 2022
Cuanto más vas leyendo el libro más chulo está. A veces creo que le da demasiada importancia a cuestiones de carácter mitológico y no tanto sobre las cuestiones socioeconómicas que permitieron el paso a la filosofía. Sin embargo, muy recomendable
May 1, 2020
Deberían leerlo todos los que quieran iniciar el derrotero del pensamiento.
October 18, 2023
Muy bonito e interesante el librito.
March 8, 2023
grandissimo giorgio colli come sempre
April 6, 2018
Me emme uskalla katsoa enää tulevaisuuteen, joten katsomme menneisyyteen. Niin Collikin. Sinänsä tämä ei ole mitään uutta tai virkistävää, tämä antiikin filosofian pakkomielteisesti toistuva diagnosointi. Mutta Colli tekee siitä jotain muuta. Sadassa sivussa hän esittää uskottavan ja käytännöllisesti katsoenkin arvokkaan analyysin logoksen kehityksestä - ja väittää löytäneensä aallonharjan, jonka jälkeen kaikki on sortunut (ei tietenkään tarkkaan, koska kaikki tarkkuus 2500 vuoden taakse on suuruudenhulluutta, ja Colli on aivan liian tyylikäs, hillitty, mannermainen sellaiseen).
Arvoituksen rooli on muuttunut. (Olisi varmasti hedelmällistä verrata sitä maailmanarvoituksen käsitteeseen.) Kyse ei ole enää jumalallisesta vaan inhimillisestä haasteesta; tietoa ei tavoitella selviytymisen vaan vallan tähden, ei pakosta vaan halusta. "Viisauden" aika on ohitse; on enää "viisauden rakkautta", eikä sekään ole sitä, jonka Platon tunsi, koska sitä Platon ei koskaan kirjoittanut ylös. (Colli pitää Platonin pääopetusta jos ei esoteerisena niin vähintään oraalisena ja vetoaa kahteen - vakuuttavaan - lainaukseen, joissa Platon halveksuu kirjoitettua sanaa ja suorastaan kehottaa pidättäytymään siitä.)
En tiedä mitä sanoa. Vavisuttava kirja. Hiipii ylle. Kun tajuaa, mitä Colli tekee, on jo liian myöhäistä. Harvoin koen tällaista. Luen pikimmiten uudestaan. Haluan.
II kierros:
Collin teos on niin T I I V I S etten tiedä vieläkään sisäistinkö kaikkea vaiko en mitään. Ilmaisunsa jäntevyydessä Colli muistuttaa Eliadea. Kaikki ylimääräinen on riisuttu teoksesta. Kieli on selkeää ja hillittyä.
Yritän yhteenvetoa: Hulluus (mania) oli kreikkalaisille viisauden lähde. Sen vallassa ennustajat välittivät jumalallisia viestejä inhimilliseen maailmaan, ja "profeetat" tulkitsivat nuo viestit. Apollon oli profeettojen, "runoilijoiden", ja Dionysos ennustajien, "erootikkojen" innoittaja. (Nietzschen teoriaa Apollonin ja Dionysoksen symboliikasta uudistetaan tulkitsemalla sitä Minotauros-myytin kautta.)
Jumalallinen ilmeni inhimillisen maailmassa arvoituksena. Se oli kuolemanvakava haaste, jonka jumalat esittivät kuolevaisille. (Tätä tulkitaan sfinksin myytin kautta.) Haasteesta saattoi selvitä vain viisas. Vain viisas kykeni ymmärtämään arvoituksen, so. näkemään kätketyn todellisuuden näennäisen takana, jumalallisen inhimillisessä. Aristoteles määritteli arvoituksen paradoksiksi, joka ilmaisee totuuden. Herakleitos käytti arvoitusta, muotoa, joka täsmäsi sisältöön: hänen opissaan maailma koostuu (näennäisistä) vastakohdista. Arvoitus oli olennainen osa viisautta. Sen ymmärrys saavutettiin dialektiikalla.
Mutta kun dialektiikan perinne kohtasi urbaanin Ateenan, yleistyi, sekaantui taiteeseen ja politiikkaan, se yhtä aikaa sekä kohosi että rappeutui. Dialektiikan huipentuma, "destruktiivinen tendenssi", Zenonin ja Gorgiaan kyky todistaa mikä tahansa oikeaksi tai vääräksi, olevaksi tai olemattomaksi, tekee tyhjäksi arvoituksen, tuhoaa sen merkityksen, sillä transsendentti voidaan todistaa olemattomaksi siinä missä immanenttikin. Dialektiikka muuttuu ihmisen jumalaa vastaan käymästä selviytymistaistelusta puhtaan inhimilliseksi kamppailuksi, agoniaksi; dialektiikka degeneroituu retoriikaksi. Platon, puoliksi dialektikkona ja puoliksi retorikkona, luo filosofian (siis "viisauden rakkauden" jonain viisauden jälkeisenä) kirjallisuudenlajina ja aktiviteettina, so. dialektiikan näennäisenä, kuolleina kirjaimina elävän keskustelun sijaan - ja myöntää tämän.
Colli jakaa Robert Pirsigin epäluulon Platonin sofistikuvauksen todenmukaisuutta kohtaan. Onko filosofia mennyt väärille raiteille jo syntymästään saakka? Colli sanoo kyllä. Vastauksesta ei tarvitse olla samaa mieltä ymmärtääkseen, kuinka ehdottoman tärkeä kysymys on.
Arvoituksen rooli on muuttunut. (Olisi varmasti hedelmällistä verrata sitä maailmanarvoituksen käsitteeseen.) Kyse ei ole enää jumalallisesta vaan inhimillisestä haasteesta; tietoa ei tavoitella selviytymisen vaan vallan tähden, ei pakosta vaan halusta. "Viisauden" aika on ohitse; on enää "viisauden rakkautta", eikä sekään ole sitä, jonka Platon tunsi, koska sitä Platon ei koskaan kirjoittanut ylös. (Colli pitää Platonin pääopetusta jos ei esoteerisena niin vähintään oraalisena ja vetoaa kahteen - vakuuttavaan - lainaukseen, joissa Platon halveksuu kirjoitettua sanaa ja suorastaan kehottaa pidättäytymään siitä.)
En tiedä mitä sanoa. Vavisuttava kirja. Hiipii ylle. Kun tajuaa, mitä Colli tekee, on jo liian myöhäistä. Harvoin koen tällaista. Luen pikimmiten uudestaan. Haluan.
II kierros:
Collin teos on niin T I I V I S etten tiedä vieläkään sisäistinkö kaikkea vaiko en mitään. Ilmaisunsa jäntevyydessä Colli muistuttaa Eliadea. Kaikki ylimääräinen on riisuttu teoksesta. Kieli on selkeää ja hillittyä.
Yritän yhteenvetoa: Hulluus (mania) oli kreikkalaisille viisauden lähde. Sen vallassa ennustajat välittivät jumalallisia viestejä inhimilliseen maailmaan, ja "profeetat" tulkitsivat nuo viestit. Apollon oli profeettojen, "runoilijoiden", ja Dionysos ennustajien, "erootikkojen" innoittaja. (Nietzschen teoriaa Apollonin ja Dionysoksen symboliikasta uudistetaan tulkitsemalla sitä Minotauros-myytin kautta.)
Jumalallinen ilmeni inhimillisen maailmassa arvoituksena. Se oli kuolemanvakava haaste, jonka jumalat esittivät kuolevaisille. (Tätä tulkitaan sfinksin myytin kautta.) Haasteesta saattoi selvitä vain viisas. Vain viisas kykeni ymmärtämään arvoituksen, so. näkemään kätketyn todellisuuden näennäisen takana, jumalallisen inhimillisessä. Aristoteles määritteli arvoituksen paradoksiksi, joka ilmaisee totuuden. Herakleitos käytti arvoitusta, muotoa, joka täsmäsi sisältöön: hänen opissaan maailma koostuu (näennäisistä) vastakohdista. Arvoitus oli olennainen osa viisautta. Sen ymmärrys saavutettiin dialektiikalla.
Mutta kun dialektiikan perinne kohtasi urbaanin Ateenan, yleistyi, sekaantui taiteeseen ja politiikkaan, se yhtä aikaa sekä kohosi että rappeutui. Dialektiikan huipentuma, "destruktiivinen tendenssi", Zenonin ja Gorgiaan kyky todistaa mikä tahansa oikeaksi tai vääräksi, olevaksi tai olemattomaksi, tekee tyhjäksi arvoituksen, tuhoaa sen merkityksen, sillä transsendentti voidaan todistaa olemattomaksi siinä missä immanenttikin. Dialektiikka muuttuu ihmisen jumalaa vastaan käymästä selviytymistaistelusta puhtaan inhimilliseksi kamppailuksi, agoniaksi; dialektiikka degeneroituu retoriikaksi. Platon, puoliksi dialektikkona ja puoliksi retorikkona, luo filosofian (siis "viisauden rakkauden" jonain viisauden jälkeisenä) kirjallisuudenlajina ja aktiviteettina, so. dialektiikan näennäisenä, kuolleina kirjaimina elävän keskustelun sijaan - ja myöntää tämän.
Colli jakaa Robert Pirsigin epäluulon Platonin sofistikuvauksen todenmukaisuutta kohtaan. Onko filosofia mennyt väärille raiteille jo syntymästään saakka? Colli sanoo kyllä. Vastauksesta ei tarvitse olla samaa mieltä ymmärtääkseen, kuinka ehdottoman tärkeä kysymys on.
August 27, 2020
Divorato. Un breve saggio che racchiude tutto quello che bisogna sapere sull’origine della filosofia. Oltre ad essere una chiave di lettura è soprattutto un passe-partout esistenziale. Assolutamente da leggere per tutti coloro che sono interessati alla storia dell’uomo e del suo divenire.
January 13, 2011
So clear and concrete, there is no way to describe it. Just amazing!
August 19, 2012
One of the best books ever about philosphy and its flimsiness! The best in 20th century, anyway. Read it carefully and slowly. There's more than meets the eye, literally.
July 11, 2018
La nascita della filosofia attraverso il passaggio dalla divinazione apollinea alla dialettica, fino alla retorica. Dal mito alla storia, dalla religione alla scrittura.
July 27, 2021
Mielenkiintoinen ja mielikuvituksellinen teoria sofiasta ja filosofian synnystä. Alkuperäislähteisiin vedoten Colli pitää viisautta olennaisesti hulluuden eli manian muotona, joka ilmentää niin apollonista ennustaitoa (mania -> mantia) kuin dionysiaanista eläimellisyyttä. Tästä lähtökohdasta Colli etenee dialektiikkaan, (joka alkaa jumalan sanan välityksestä, jatkuu jumalan langettamaan kuoleman ja elämän kysymykseen sfinksin kautta, päätyy tätä kautta kahden ennustajan kuolemankiistaan ja lopulta muodostuu kahden viisaan agonismiksi) loppumuodossaan kahden viisaan välistä suullista keskustelua, joka myöhemmin saa (hyi olkoon) julkisen muodon, minkä myötä se turmeltuu retoriikaksi, ja lopulta retoriikka saa Platonin ja erityisesti Isokrateen kirjoituksissa viimeisen niitin arkkuunsa muuttumalla filosofiaksi. Kirjoittaja toki esittää tämän paljon uskottavammin ja eläväisemmin kuin minä, mutta tuossa tuo kehitys on pähkinänkuoressa: Collille oli myrkkyä idea, että viisauden ja logoksen olennainen suullisuus ja kuvaus muuttuivat moraalis-poliittisiksi julistuksiksi, joilla lopulta haluttiin vaan voittaa yleisö puolelleen - ja mikä pahinta, tämä lopulta päätyi kirjalliseen muotoon, mikä vie alkuperäiseltä dialektiikalta välittömyyden ja myöskin kivettää ajatukset säilyvään muotoon altistaen ne näin ulkopuolisten kritiikille.
Colli myös esittää mielenkiintoista kritiikkiä Nietzschen Apollo vs. Dionysos -asetelmasta: hänen mukaansa Nietzsche piti Apolloa turhan kliinisenä jumalana, siinä missä lähteiden avulla Colli näyttää (esim. Herakleitoksen fragmenteista) Apollon olevan itse hulluus, julma nuolisateen langettaja, joka epämääräisin arvoituksin käskee Delfoin oraakkelin kautta ihmisiä pidättäytymään ja tuntemaan itsensä. "Hulluus on viisauden kohtu" totta vie.
En ole itse Tragedian syntyä lukenut ja näin ollen en voi kommentoida Collin asettamaa kritiikkiä, mutta sitä vastoin hänen tapansa luonnehtia Apolloa, tuota taiteiden, lääketieteen, auringon ja ylevyyden jumalvelhoa, on erityisen pikantti, sillä siinä tiivistyy upeasti jumalallinen oikku ja hulluus mutta myös voima ja viehätys. Apollo antaa aurinkona kaikelle elämänvoiman, mutta samalla sylkee ohjusta taivaankannelta ja toisinaan suostuu parantamaan sairautensa aiheuttamat haavat. Ja kun tähän yhdistetään viisaus, voidaan nähdä, miten helppoa on pitää itsestäänselvyytenä jotain, mikä ei voisi kauempana siitä olla: "Kreikkalainen filosofia on Apollon vihamielisyyden eksegetiikkaa."
Dionysos sen sijaan jäi tässä teoksessa itselleni vähän hämäräksi. Colli esittää, että tämä olisi jossain muodossaan ollut itse Minotauros (tai oikeastaan pahainen Minotauros), ja Ariadne olisi hänen puolisonsa. Tässä tulee esiin Dionysoksen eläimellinen puoli, ja toisaalla luotiin kosmogoninen myytti kertomalla peilistä, johon katsomalla Dionysos loi maailman. Näin ihmisen on etsittävä häntä elääkseen (joo, meni vähän ohi itseltäkin), ja näin päästään muistamisen tärkeään käsitteeseen: "ylittämällä menneisyyden kuilun ihminen samaistuu Dionysokseen". Jumalainen muisto on ilmeisesti dionyysisen viisauden objekti, joka on kätketty.
Destruktiivisuus punottiin upeasti Collin tekstissä itse teemaan. Esimerkiksi agonistista dialektiikkaa kuvailtiin apollonisena, sillä argumentoija pyrkii "iskemään kaukaa" (ikään kuin Apollo jousineen) ja nöyryyttämään vastustajaansa. Samalla dialektiikka kehittyessään etenkin Parmenideen aikana erityisen tuhoisaksi asettaessaan lopulta kaiken kyseenalaiseksi ja näin ollen negatoitavaksi.
Kaiken kaikkiaan Filosofian synty on oivallinen ja vakuuttava kirjoitus, eikä sitä voi vaikeaselkoiseksi haukkua. Tutkijaliiton julkaisu on hieman tönkköä suomea välillä, eikä oikolukija ole ihan skarpimpana hetkenään tätä läpikäynyt, mutta ylipäätään näinkin obskyyrin teoksen julkaiseminen on upea kulttuuriteko.
Colli myös esittää mielenkiintoista kritiikkiä Nietzschen Apollo vs. Dionysos -asetelmasta: hänen mukaansa Nietzsche piti Apolloa turhan kliinisenä jumalana, siinä missä lähteiden avulla Colli näyttää (esim. Herakleitoksen fragmenteista) Apollon olevan itse hulluus, julma nuolisateen langettaja, joka epämääräisin arvoituksin käskee Delfoin oraakkelin kautta ihmisiä pidättäytymään ja tuntemaan itsensä. "Hulluus on viisauden kohtu" totta vie.
En ole itse Tragedian syntyä lukenut ja näin ollen en voi kommentoida Collin asettamaa kritiikkiä, mutta sitä vastoin hänen tapansa luonnehtia Apolloa, tuota taiteiden, lääketieteen, auringon ja ylevyyden jumalvelhoa, on erityisen pikantti, sillä siinä tiivistyy upeasti jumalallinen oikku ja hulluus mutta myös voima ja viehätys. Apollo antaa aurinkona kaikelle elämänvoiman, mutta samalla sylkee ohjusta taivaankannelta ja toisinaan suostuu parantamaan sairautensa aiheuttamat haavat. Ja kun tähän yhdistetään viisaus, voidaan nähdä, miten helppoa on pitää itsestäänselvyytenä jotain, mikä ei voisi kauempana siitä olla: "Kreikkalainen filosofia on Apollon vihamielisyyden eksegetiikkaa."
Dionysos sen sijaan jäi tässä teoksessa itselleni vähän hämäräksi. Colli esittää, että tämä olisi jossain muodossaan ollut itse Minotauros (tai oikeastaan pahainen Minotauros), ja Ariadne olisi hänen puolisonsa. Tässä tulee esiin Dionysoksen eläimellinen puoli, ja toisaalla luotiin kosmogoninen myytti kertomalla peilistä, johon katsomalla Dionysos loi maailman. Näin ihmisen on etsittävä häntä elääkseen (joo, meni vähän ohi itseltäkin), ja näin päästään muistamisen tärkeään käsitteeseen: "ylittämällä menneisyyden kuilun ihminen samaistuu Dionysokseen". Jumalainen muisto on ilmeisesti dionyysisen viisauden objekti, joka on kätketty.
Destruktiivisuus punottiin upeasti Collin tekstissä itse teemaan. Esimerkiksi agonistista dialektiikkaa kuvailtiin apollonisena, sillä argumentoija pyrkii "iskemään kaukaa" (ikään kuin Apollo jousineen) ja nöyryyttämään vastustajaansa. Samalla dialektiikka kehittyessään etenkin Parmenideen aikana erityisen tuhoisaksi asettaessaan lopulta kaiken kyseenalaiseksi ja näin ollen negatoitavaksi.
Kaiken kaikkiaan Filosofian synty on oivallinen ja vakuuttava kirjoitus, eikä sitä voi vaikeaselkoiseksi haukkua. Tutkijaliiton julkaisu on hieman tönkköä suomea välillä, eikä oikolukija ole ihan skarpimpana hetkenään tätä läpikäynyt, mutta ylipäätään näinkin obskyyrin teoksen julkaiseminen on upea kulttuuriteko.
April 5, 2025
Più volte leggendo questo testo mi sono ritrovata a immaginare che l’autore, mentre scriveva, stesse fumando qualche spezia orientale misteriosa. Specialmente quando mi sono trovata di fronte passaggi del tipo:
“All’alternativa ‘è o non è’, un vero ‘próblema’, in cui Parmenide sintetizza la formulazione più universale della domanda dialettica e al tempo stesso la formulazione dell’enigma supremo, la legge parmenidea comanda di rispondere ‘è’. La strada del ‘non è’ è proibita, poiché è solo seguendo la strada della negazione che è possibile sviluppare le argomentazioni nichilistiche, devastatrici della dialettica. Senza la contrapposizione tra affermazione e negazione, ossia senza la contraddizione, non è possibile dimostrare nulla: ma Parmenide teme che la distruzione dialettica coinvolga, agli occhi degli uomini legati al presente, anche l’origine nascosta, il dio, onde derivano l’enigma e la dialettica. […] Questa è una presentazione elementare del pensiero di Parmenide.”
Non voglio suonare ottusa, intendiamoci. Ho anzi apprezzato il testo di Giorgio Colli, inteso come un’esplorazione delle tappe del pensiero greco dalle origini della sapienza per divinazione, per sussurri enigmatici del dio, alla filosofia come amore per la conoscenza, come un tendere verso qualcosa che si aveva prima e non si possiede più. Ma l’impressione che mi resta da questo testo è la seguente.
Della Grecia arcaica non ci sono arrivati che frammenti, puntini sparsi su un foglio bianco. Con maestria e servendosi di un italiano veramente di livello superiore, Giorgio Colli collega i puntini e traccia una possibile interpretazione, un quadro coerente che sappia contenere una storia organica. È molto chiaro come secondo Colli divinazione e filosofia siano due momenti della stessa narrazione, una vicenda di passaggio dal mondo ambivalente degli dei al mondo razionale degli uomini, di cui enigma e dialettica sono due fasi intermedie.
Ma la figura disegnata da Colli connettendo i puntini sul foglio bianco è solo una delle infinite che possiamo immaginare. Sembra proprio un prodotto di immaginazione, più che una tesi argomentata. Mi spiego meglio: il perché della transizione dal divino all’umano qui presentata non è chiaro. Per quale motivo la sapienza divina è andata estinguendosi? Per quale motivo la sfida dell’enigma, da lotta tra dio e uomo, si trasforma in agonismo dialettico, totalmente appartenente alla sfera umana? Per quale motivo ad un certo punto la sfida dell’enigma perde la sua portata esistenziale, smette di tracciare il confine tra vita e morte e diventa, fondamentalmente, puro metodo?
Cosa abbia causato il tramonto dell’oracolo e quindi l’alba della filosofia, non sono stata in grado di trovarlo nel libro di Colli. Per questo mi è apparso, a tratti, come l’avventura letteraria di una mente fine ed inventiva immersa nei fumi di qualche sostanza psicoattiva. Fosse anche così, resta pur un viaggio meraviglioso.
“All’alternativa ‘è o non è’, un vero ‘próblema’, in cui Parmenide sintetizza la formulazione più universale della domanda dialettica e al tempo stesso la formulazione dell’enigma supremo, la legge parmenidea comanda di rispondere ‘è’. La strada del ‘non è’ è proibita, poiché è solo seguendo la strada della negazione che è possibile sviluppare le argomentazioni nichilistiche, devastatrici della dialettica. Senza la contrapposizione tra affermazione e negazione, ossia senza la contraddizione, non è possibile dimostrare nulla: ma Parmenide teme che la distruzione dialettica coinvolga, agli occhi degli uomini legati al presente, anche l’origine nascosta, il dio, onde derivano l’enigma e la dialettica. […] Questa è una presentazione elementare del pensiero di Parmenide.”
Non voglio suonare ottusa, intendiamoci. Ho anzi apprezzato il testo di Giorgio Colli, inteso come un’esplorazione delle tappe del pensiero greco dalle origini della sapienza per divinazione, per sussurri enigmatici del dio, alla filosofia come amore per la conoscenza, come un tendere verso qualcosa che si aveva prima e non si possiede più. Ma l’impressione che mi resta da questo testo è la seguente.
Della Grecia arcaica non ci sono arrivati che frammenti, puntini sparsi su un foglio bianco. Con maestria e servendosi di un italiano veramente di livello superiore, Giorgio Colli collega i puntini e traccia una possibile interpretazione, un quadro coerente che sappia contenere una storia organica. È molto chiaro come secondo Colli divinazione e filosofia siano due momenti della stessa narrazione, una vicenda di passaggio dal mondo ambivalente degli dei al mondo razionale degli uomini, di cui enigma e dialettica sono due fasi intermedie.
Ma la figura disegnata da Colli connettendo i puntini sul foglio bianco è solo una delle infinite che possiamo immaginare. Sembra proprio un prodotto di immaginazione, più che una tesi argomentata. Mi spiego meglio: il perché della transizione dal divino all’umano qui presentata non è chiaro. Per quale motivo la sapienza divina è andata estinguendosi? Per quale motivo la sfida dell’enigma, da lotta tra dio e uomo, si trasforma in agonismo dialettico, totalmente appartenente alla sfera umana? Per quale motivo ad un certo punto la sfida dell’enigma perde la sua portata esistenziale, smette di tracciare il confine tra vita e morte e diventa, fondamentalmente, puro metodo?
Cosa abbia causato il tramonto dell’oracolo e quindi l’alba della filosofia, non sono stata in grado di trovarlo nel libro di Colli. Per questo mi è apparso, a tratti, come l’avventura letteraria di una mente fine ed inventiva immersa nei fumi di qualche sostanza psicoattiva. Fosse anche così, resta pur un viaggio meraviglioso.
March 24, 2024
Quizás tenga razón Colli. En ese caso, todas las claves dominantes de la filosofía occidental han sido pura confusión. Quizás la descomposición ultramoderna esté más en sintonía con Colli. Hay un fuerte rechazo de la lectura estándar de la filosofía como corrupción postsocrática de visiones presocráticas. Colli va contra la vindicación dionisíaca a favor de la apolínea. A la vez, su Apolo es una fuerza más dionisíaca que apolínea. Quizás en ese aspecto Colli no sea realmente tan antinietzscheano. Colli va contra la retórica a favor de la dialéctica. Hasta los más vanos retóricos podrían estar de acuerdo. Colli va contra la demostración lógica a favor del enigma, va contra la negación a favor de la sabiduría. Para Colli toda la filosofía está equivocada. La argumentación y la demostración en sí mismas son métodos muertos por todo lo que pierden, por lo que condenan a la oscuridad. Pareciera que la filosofía nació para proteger algo que quizás no sea tan valioso, a costa de perder en simultáneo todo lo realmente valioso. Colli parece estar a un paso de una extraña fuga hacia algún misticismo quizás orientalista o esotérico. Lo aterrador de estos ensayos está en que Colli parece haber entendido a Nietzsche. No por ser su traductor, ni su estandarizador, sino por sus análisis de las lecturas nietzscheanas de la filosofía griega antigua. En cualquier caso, más allá de la conmoción, estos ensayos brillan por su prosa, por sus intuiciones, por sus hipótesis. Invitan a una filosofía que se vuelva sabiduría, a que el texto se vuelva palabra, a que la retórica se reconozca dialéctica muerta, a que se revise todo, quizás a que sólo sobreviva un solmene silencio apolíneo. Un retorno al momento previo a la inflexión decadente. Aunque por otros caminos, se aproxima a la propuesta de Wittgenstein. Lo que se podría objetar a Colli es la solidez de cualquier apología presocrática. Los expertos en ese período renuncian sistemáticamente a tales pretensiones. Entre fragmentos, especulaciones y proyecciones, esas lecturas maravillosas no pueden hacer otra cosa que perderse en sueños poéticos, siempre que logren eludir las voluntades políticas.
December 19, 2018
Una vez más el celebérrimo tránsito del mito al logos, es tratado, esta vez y a decir del autor <> en vez de los del presente (aunque con las constantes referencias a Nietzsche, se le ve un poco el plumero al autor). La exposición no es farragosa, ni densa, quizá un tanto opaca en lo que a la explicación de los famosos misterios oraculares se refiere y a la explicación/diferenciación/confusión entre lo apolíneo y lo dionisíaco. A esta escala mito-oráculo-sabiduría-dialéctica-filosofía no se le dota de una explicación suficiente que sepa diferenciar el uno del otro (o más aún, como otros sostienen, si simplemente son etapas de un mismo fenómeno) más que por el avance de los capítulos, y lleva a concluir que el logos es una especie de mito secularizado en que ya no priman los fenómenos sino los conceptos y que termina en lo que occidente conoce como filosofía, aún en un formato que el mismo Platón, considera que no puede tomarse en serio. Vale la pena decir que el carácter de este libro, a pesar de no ser didáctico, es divulgativo y por lo tanto, esperaría uno que el autor explicitara de alguna manera (quizás pensando en Spengler y "La decadencia de Occidente") como, quiénes y de qué manera estructuran las diferentes etapas de dicha transición del mito al logos.
Sin duda una lectura amena para legos como yo (y no tan legos también), y otra manera de adentrarse en el pensamiento antiguo y la herencia que impregnó las bases fundacionales de la filosofía occidental.
Sin duda una lectura amena para legos como yo (y no tan legos también), y otra manera de adentrarse en el pensamiento antiguo y la herencia que impregnó las bases fundacionales de la filosofía occidental.
June 18, 2020
Colli presenta un recorrido muy interesante de la antigüedad para develar el origen tanto de la sabiduria griega como de la filosofía, una fórmula proveniente de la primera que apareció y en cierta medida aceleró el proceso de decadencia de la gran civilización griega. Me parece un libro super interesante con todo el análisis que el autor realiza sobre el mito griego, los dioses, la relación primigenia del hombre con la divinidad y la pérdida de esta a lo largo de varios siglos, dejando apenas unas migajas de la grandeza de los griegos, que a pesar de su inferioridad comparadas con su pasado, ayudaron a configurar hoy en día cualquier formula reflexiva del pensamiento.
Es la segunda vez que lo leo y uno va descubriendo y prestando atención a pequeños datos que se pasan por alto y que dan cuenta del contenido tan bonito y fundamental que expresa el libro. Muy recomendado para conocer la verdadera época de grandeza de la sociedad griega.
Es la segunda vez que lo leo y uno va descubriendo y prestando atención a pequeños datos que se pasan por alto y que dan cuenta del contenido tan bonito y fundamental que expresa el libro. Muy recomendado para conocer la verdadera época de grandeza de la sociedad griega.
Displaying 1 - 30 of 65 reviews