Sull'amore

by Plutarch, Dario Del Corno (Editor), Vittoria Longoni (Translator)

Ismenodora, giovane vedova irreprensibile, molto ricca e di grande bellezza, si innamora del ragazzo Baccone e si propone di sposarlo. Con audacia, addirittura lo fa rapire. Ma Baccone è desiderato anche da altri giovani, che si indignano contro Ismenodora. Chi avrà ragione? Chi difende la normalità dell’amore omosessuale? O chi difende la stranezza di un matrimonio con ratto dello sposo? Tale è la situazione, deliziosamente ambigua, da cui si diparte questo dialogo di Plutarco, lettura consigliabile per chiunque voglia capire che cosa fosse, in concreto e nelle avventure quotidiane, l’amore in Grecia. Esso si fondava su un’antica disputa, che opponeva l’amore dei maschi per le donne e l’amore dei maschi per i ragazzi: partiti potentissimi, pieni di eloquenza e passione. Qui, come in una sorta di tarda ripresa del Simposio platonico, Plutarco riesce, con sovrana saggezza e coprendo la scena con una fioritura di storie e di aneddoti, a ricondurre le due opposte forme dell’amore sotto le ali di Eros, senza che alcuna abbia la vittoria, mentre entrambe finiscono per inchinarsi al potere soverchiante del dio.

Genres: Philosophy

160 pages, Paperback

First published January 1, 100

About the author

Plutarch (later named, upon becoming a Roman citizen, Lucius Mestrius Plutarchus; AD 46–AD 120) was a Greek historian, biographer, and essayist, known primarily for his Parallel Lives and Moralia. He is classified as a Middle Platonist. Plutarch's surviving works were written in Greek, but intended for both Greek and Roman readers.

Reviews

[Sini Helminen · Rating 3 out of 5]

Tammen Olympos-sarja on ehdottomasti kustantamojen kirjasarjojen aatelia. Antiikin klassikoita kauniilla yhtenäisillä neliskanttisilla kansilla. Olen kiinnostunut antiikin kirjallisuudesta, joten olen kahlannut läpi monia sarjan kirjoja, joskin jostain syystä Plutarkhoksen Hellien tunteiden kirja ei ole aiemmin osunut silmiini. Kyseessä on kokoelma kreikkalaisen ajattelijan tunteita käsitteleviä tekstejä, joukossa muun muassa esseistinen hääpuhe, pidempi dialogikertomus rakkaudesta sekä Plutarkhoksen puheita veljeydestä ja kiintymyksestä jälkeläisiin.

Käännös ja selitysosiot on laadulla tehty niin kuin sarjassa tapaa, mutta Hellien tunteiden kirja jäi Olympos-kirjoista suosikkijärjestyksessäni häntäpäähän. Plutarkhos korostaa perhearvoja hyvin paljon samaan tapaan kuin vanhoillinen kristillisyys myöhemmin ja naiset ovat hänelle alempia, vain miehensä kautta huomioon otettavia olentoja. Sinällään minusta on kiinnostavaa lukea eri aikakausien moraalikäsityksistä ja -koodeista, mutta lukuun ottamatta muutamia kiinnostavia anekdootteja, Plutarkhoksen paasaus jäi aika puisevaksi nippelitieto-oppineisuudella pätemiseksi. Jos muut Olympos-kirjat on jo luettu, myös Hellien tunteiden kirja kannattaa katsastaa. Kuitenkin esimerkiksi Petroniuksen Satyricon ja Synesioksen Kaljuuden ylistys ja muita ylistyksiä ovat jääneet Olympos-kirjoista erityisen positiivisesti mieleeni, joten kannatan aloittamaan vaikkapa niistä mieluummin kuin Plutarkhoksesta.

[Leila Ayyane]

non l’ho capito

[Unknown · Rating 4 out of 5]

We must call upon the Muses and take refuge in the Helicon of olden times. —Table Talk, Book VII, 706d
__________
Those beautiful and sacred passions which we call recollections of the divine, the true, the Olympian beauty of the other world, by which the soul is made winged. —The Dialogue on Love, 766e

. . . leave behind in the memory shapes that move and live and speak and remain forever and ever. —The Dialogue on Love, 759c

__________
This volume contains the following essays:
• Table Talk Book VII
• Table Talk Book VIII
• Table Talk Book IX
• The Dialogue on Love
__________
The final three books of the Table Talk are much like the ones before, some interesting topics, some not so interesting. The Dialogue on Love contains some interesting thoughts.
__________
Table Talk Book VII
The Romans are fond of quoting a witty and sociable person who said, after a solitary meal, “I have eaten, but not dined today,” implying that a “dinner” always requires friendly sociability for seasoning. (697c)

In spirit and in speech we should be just the opposite of the Lacedaemonians. When they invite a young man or a foreign visitor to their common meal, they point to then door and say, “No talk goes out that way.” Let us rather make a practice of speaking only such words as may be divulged by anyone to anyone, as they may if the topics involve no licence, no profanity, no malice, and no vulgarity. (697e)

Who does not know that in wine the middle part is best, in olive oil the top, and in honey the bottom? (701e)

The mind reveals and clarifies everything. (703a)

They take us captive and corrupt us by means of conceptions more pungent and varied than the products of any cook or perfumer, overwhelming our senses. (705e)

A grim and ‘wineless drunkenness’ is always lurking in the mind of an uncultured man. (716a)
__________
Table Talk Book VIII
Someone mentioned also the death of King Alexander and of Diogenes the Cynic, which took place on the same day. (717c)

He was still young and occupied with academic pursuits . . . (720e)

. . . raised up and exalted, not in body only but in mind as well. (724f)

There was even a case of a person who, after experiencing difficulty in urination for a long time, passed a barley-stalk with joints; and I know it as a fact that my host Ephebus at Athens emitted, along with a large amount of semen, a hairy creature which ran rapidly on many legs. (733c)
__________
Table Talk Book IX
While he was still talking, Zopyrio the schoolmaster was obviously laughing at him and kept on making audible comments; when he came to an end, he let himself go and stigmatised all such talk as complete nonsense. Both the number of the letters of the alphabet and their order, he said, were what they were by coincidence, and not for any reason, just as it was an accidental consequence of chance that the number of syllables in the first line of the Iliad was the same as that in the first line of the Odyssey, while the same thing was again true of their last lines. (738f)

Life consists partly of serious activity, partly of sport, and in both we need to act artistically and without excess. (746c)
__________
The Dialogue on Love
Pursuing a soft life, enervated amid pleasure . . . (750b)

How can there be any Eros without Aphoriditê? (752a)

As far as I am concerned, love doesn’t exist . . . (752e)

. . . composed in an elevated and elaborate style. (756c)

Intercourse without Eros is like hunger and thirst, which can be sated, but never achieve a noble end. (756e)

. . . participates in a power that is divine. (758e)

Strikes a spark in it and fans it into a blaze of poetic and musical creation. (758f)

In erotic madness, however, when once it has really seized upon a man and set him on fire, there is no reading of literature, no ‘magic incantation,’ no change of environment, that restores him to calm. (759b)

There are, however, dim, faint effluvia of the truth scattered about in Egyptian mythology, but a man needs a keen wit to track them down, one which can draw important conclusions from tiny scraps of evidence. (762a)

As we are at the Muses’ shrine, it is only right and proper to mention Sappho. (762f)

Roman writers relate that Cacus, the son of Hephaestus, emitted torrents of fire and flame that poured from his mouth. In the same way Sappho speaks word mingled truly with fire; through her song she communicates the heat of her heart. (762f)

Don’t you see that this is now the second time that, when you e encounter the same subject, you make a detour and somehow break off violently and turn your back on it? If I may speak my mind, its not giving due justice to the argument, (764a)

[Come Musica · Rating 3 out of 5]

Un libro interessante che offre ottimi spunti di riflessione, come tutti i classici.

[Gastjäle · Rating 3 out of 5]

Plutarkhos näyttäisi erottuvan antiikin kreikkalaisista ja roomalaisista etenkin korostaessaan rakkauden / Eroksen hellempää ja ymmärtävämpää puolta. Siinä missä esimerkiksi Ovidiukselle rakkaus on himokkaampaa ja jumalaisempaa hulluutta, Plutarkhos korostaa yhteiselämän harmonian merkitystä pienellä pro-maskuliinisella silauksella. Tämä on sikäli virkistävää, että jopa tuohon aikaan oli olemassa pitkäjänteisempiä ajattelijoita, jotka katsoivat enemmän nykyhetken hekuman yli kauniiseen ja rauhalliseen vanhuuteen (tässäkin Plutarkhos erottuu vanhoista antiikin ajattelijoista, jotka suorastaan inhosivat vanhenemista).

Tässä kirjassa astutaan myös vähän yllättäen hyötynäkökulman ulkopuolelle. Plutarkhos varsin terävästi havainnoi luonnosta, että eläimet eivät antaudu nautinnon vietäviksi ja jätä lapsiaan oman onnensa nojaan, saatikka sitten luo lapsia tulevaisuuden bisneksiä varten. Tästä hän saa verukkeen todeta, että ihmisten tulisi tehdä lapsia ihan vain siksi, että se on luonnon viettien päämääränä. Näitä lapsia tulee hoivata ja rakastaa, mutta heitä ei tule pitää tulevaisuuden aisankannattajina, sillä tuohon aikaan isät harvoinpa edes näkivät poikiensa aikuistuvan!

Samaten jumaluskosta esitetään hyvin mielenkiintoinen myönnytys: jumalia ei tule kyseenalaistaa, sillä se johtaisi "ateismin kuiluun". Jos alkaa etsiä vikaa yhdestä, löytää helposti vikaa toisesta, ja näin koko järjestelmä voi romahtaa. Jumaliin tällöin Plutarkhoksen mukaan kuuluu uskoa esi-isien lailla - näin uskonto säilyy arvovaltaisena ja kunnioitettavana.

Plutarkhos on myös erityisen hyvin lukenut ja kekseliäs ajattelija. Koska tässä kirjassa kaikki esseet ovat aiheista, joita voi perustella lähinnä retoriikalla, onkii hän ties mitä antiikin kirjailijoiden ja runoilijoiden sitaatteja puolustuksekseen. Hän siteeraa Homerosta, Hesiodosta, Sofoklesta, Euripidestä, Aiskhylosta, Solonia, Sapfoa ynnä muita mitä tarkimmalla otteella (esimerkiksi monilapsisuuden iloa korostaessaan hän siteeraa Odysseian Telemakhosta, joka ikään kuin ohi mennen voivotteli olevansa perheen ainut lapsi). Samaten hän hakee paljon perusteluja luonnosta ja filosofiasta. Kokonaisuuksien vahvuuden asteista hän vetää rinnastuksen erilaisten suhteiden pysyvyyteen: ilostelijat ovat kaksi heterogeenistä palaa yhdessä, perhesuhteissa on kyse samankaltaisten kappaleiden liitosta ja rakastava aviopari on erottamaton kokonaisuus. Luontoesimerkit puolestaan ovat kirjan mielenkiintoisimpia, sillä niissä kirjoittajan luonnontieteellinen tutkivaisuus pääsee esille jakaessaan huomioitaan esimerkiksi kuningaskalastajien taktisesta pesänrakennuksesta ruotoja käyttämällä sekä karhunaaraiden tendenssistä synnyttää muodottomia möhkäleitä ja nuolla niille muoto.

Hellien tunteiden kirja on siis perin mielenkiintoinen ja sisältää monia mielekkäitä oivalluksia ja huomautuksia. Siinä on valitettavasti myös tympeä puolensa. Plutarkhos revittelee retoriikassaan välillä liiaksi asti, ja montaa pointtia puidaan vähän liiankin pitkäpiimäisesti ottaen huomioon, että itse perustelut ovat lähinnä suostuttelevia vanhojen mestarien siteerauksia tai luonnontieteellisiä havaintoja. Lisäksi käytetyt siteeraukset olivat välillä melko järjettömän tylsiä fraaseja, jota edesauttoi vanhojen runokäännösten melko takkuava ilmaisutyyli. Homeroksen siteeraaminen Mannisen suomennoksella yksinkertaisesti kuulostaa paskalta ja saa siteeraajan kuulostamaan tärkeilevältä kelopuulta. (Ja uskon, että Mannisen suomennokset ovat rikkaita ja vahvan ilmauksellisia - niiden irrottaminen kontekstista vaan kuulostaa tökeröltä.) Toisinaan käännökset ovat täysin banaaleja, mikä antaa ymmärtää, että siteerauksien käännös jos mikä on taitolaji - ja joskus vallan mahdoton tehtävä.

Yhtä kaikki - hienon hellää vastapainoa Ovidiuksen seksitihkulle. Joskin ei yhtä charmanttia.

[Federica Dei Cas]

'Un tale non amava altro che il piacere, in una commedia si sente chiedere:
Preferisci le ragazze o i ragazzi?
Lui risponde:
Quando vedo la bellezza sono ambidestro!'

[Silvia · Rating 3 out of 5]

Riflessioni sull’amore in chiave filosofica

[Alexander Rolfe · Rating 4 out of 5]

The best part of the table-talk is when Plutarch and his brother Lamprias refuse to get up and join the dancing-- a man after my own heart.

His Dialogue on Love is really interesting; it's too bad that so many pieces of it are missing. A wealthy young widow in a nearby town fell in love with the young man she was supposed to be finding a match for. Though older (and richer) than him, she wanted to marry him herself. A dispute ensued between his friends who approved the match, and his friends who didn't, including the older man who loved him. As it became rancorous, they called for Plutarch and his friends to settle it. It's funny to see the pederasts and the pro-marriage friends each denounce the other's love as simply gross lust. Plutarch got the last word. Much of his speech is religious; he spends most of his time proving that there is a god of love. Then he argues that women can participate no less than men in this noblest of relationships, and that pederasty doesn't measure up. Though he was young at the time, Plutarch deployed plenty of wisdom and learning to show the superiority of love in marriage.

[Francisco · Rating 3 out of 5]

No es muy ameno, pero siempre se aprende de los clásicos.

[jon · Rating 5 out of 5]

Such a fine book; brims with riches. See other reviews of mine on Plutarch. Table Talks (Symposia) and Dialogues on Love in this volume are priceless

[Markus · Rating 4 out of 5]

Wonderful reading pleasure.