Suomalainen lukupiiri discussion

Oletteko ahkeria lukijoita vai menettekö jonkin tietyn virran mukana? Onko monta kirjaa aina luvussa vai löydättekö juuri ja juuri aikaa lukea edes yhden kirjan kuussa esim.? Huomaan, että monet puhuvat lukumotivaation etsimisestä tai yrityksestä laajentaa lukuvalikoimaa. Nuo lukuhaasteet tuntuvat olevan myös iso juttu täällä, ja muuallakin. Mitä lukuhaasteet antavat teille?

Itselle tulee aina silloin tällöin parin kuukauden paussi jolloin en lue mitään. Yleensä on kuitenkin aina pari kolme kirjaa luvussa. Äänikirja siinä sivussa. Olen vuosia lukenut melko paksuja kirjoja. Nykyään tavoitteeni on lukea ohkaisempia; saan luettua enemmän ja erilaista kirjallisuutta. Haasteisiin en pystyisi ottamaan osaa, koska yleensä minua odottaa valmiiksi koottu kasa kirjoja mistä valita.

Vielä voisin mainita, että yö on itselleni parasta aikaa keskittymiselle. Harmillisesti silloinkin, vaikka aamulla olisi aikainen nousu.

Itselläni on koko ajan liiankin monta kirjaa kesken. Pienet lapset rajoittavat lukuaikaa ja minulla paras aika lukea on yleenäs työmatkalla bussilla. Osin sen vuoksi valitsen yleensä hitaamman bussin, jolloin lukuaikaakin on noin kymmenen minuuttia enemmän. :)

Minulla lukeminen menee vähän sykleissä eli luen useita saman genren kirjoja putkeen ja sitten kyllästyn genreen ja siirryn seuraavaan. En ole aikaisemmin piitannut haasteista, mutta tänä vuonna olen huomannut, että haasteet laajentavat mukavasti lukutottumuksia. Tänä vuonna olen jo lukenut kirjoja, joihin en olisi ilman haastetta tarttunut ja suunnitelmissa on samanlaisia omalta mukavuusalueelta siirtymisiä lisää. Haasteet ovat todella rikastuttaneet lukemistani. Saa nähdä, miten loppuvuonna käy, jos alkaa pukata stressiä haasteiden suorittamisen suhteen.

Minulla on yleensä kesken vain yksi, maksimissaan kolme kirjaa. Jos jokin kirja tökkii saatan aloittaa siinä sivussa jonkun vetävämmän kirjan. Luen sitten sitä tökkivää kirjaa pienemmissä paloissa ja silloin kun en meinaa saada unta, niin johan alkaa väsyttää.;) Minä luen iltaisin/öisin pääasiassa, mikä on vaarallista silloin kun jään koukkuun kirjaan. Seuraava päivä on töissä raskas kun on pitänyt lukea vielä yksi ja sitten vielä yksi kappale ja jos nyt vielä yhden, kunnes huomaan lukeneeni koko kirjan loppuun ja kello on neljä yöllä. Olen viime aikoin yrittänyt vältellä kirjoja jotka vievät mennessään, koska silloin tahtoo kotityöt jäädä huonolle tolalle. Usein luen myös työmatkalla junassa, jos ei ole pakko tehdä töitä junamatkaakin. Valitsen kirjan hyvin fiilis pohjalta mitä haluan nyt lukea. Kuten Terhikin niin luen useamman saman tyylisen kirjan usein peräkkäin ja sitten vaihtuu totaalisesti genre, koska alkaa kyllästyttää.

Viime vuonna osallistuin ekaa kertaa lukuhaasteeseen joka oli 15-suomalaista kirjaa vuodessa. Se oli haaste joka oli melko helppo eikä vaatinut juurikaan muutoksia lukutottumuksissa. Nyt kun olen pienestä alkuvastustelusta huolimatta ryhtynyt Helmet haasteeseen sekä 16-suomalaista kirjaa vuodessa haasteeseen, huomaan selkeästi muutosta lukutottumukseen. Yritän ns. väkisin etsiä jo lukulistassani olevista tai kotoa jo valmiiksi lukemista odottavista tuotoksista löytää sopivia kirjoja haasteisiin. En siis ole miettinyt mitä itse haluaisin nyt lukea vaan mietin mistä saisin seuraavan helmet kohdan suoritettua. Eli perfektionisti suorittaja olen kun johonkin ryhdyn ja se on hieman pelottanut näihin lukuhaasteisiin ryhdyttäessä. Siksi olen ainakin toistaiseksi pitänyt näppini erossa tuosta bingo haasteesta vaikka sekin suorittajaa kutkuttaisi yrittää saada täytetyksi.;) Toisaalta haasteessa on hyviäkin puolia. Hyllyssäni on pitkään odottanut Kvanttivaras, jota en vain ole saanut aloitettua, koska skifi ja avaruus ei ole minun juttuni, mutta koska kirjaa on minulle suositeltu niin paljon niin olin ajatellut sen jossain vaiheessa lukea....En tiedä kauanko kyseinen teos olisi vielä hyllyssä odottanut vuoroaan, jos se ei sopisi sekä Helmet haasteeseen että 16-kotimaista haasteeseen.

Niin kauan kuin olen Goodreads ollut mukana niin olen toki asettanut vuositavoitteen ja senhän omasta mielestäni pitää täyttyä. Viime vuonna meinasi käydä niin, etten pääse tavoitteeseeni (52 kirjaa). Luin viimeiset päivät kirjahyllystä löytyneet lyhyet lukemattomat kirjat ja runokirjat niin sain juuri ja juuri haasteen täytettyä. Tänä vuonna asetin tavoitteen kaksi kirjaa pienemmäksi, koska lukulistassa on niin monta yli 500 sivun kirjaa, etten halunnut pakottaa itseäni siirtämään niiden lukemista sen vuoksi, että olen asettanut itselleni liian ison tavoitteen kirjojen lukumäärässä/vuosi.

Minulla oli joskus nuorempana itselleni sääntö, ettei saa aloittaa uutta kirjaa, ennen kuin vanha on luettu.
Muutama vuosi sitten tajusin, että tällai aikuisena saan tehdä "ihan mitä vaan" ja voin aloittaa useamman kirjan kerrallaan jos haluan ;) Nyt onkin sitten helposti erityyppisiä kirjoja kesken (tällä hetkellä 4 kirjaa (yksi novellikokoelma, yksi runoteos, yksi engl.klassikko ja yksi fantasiakirja).

Itselläni on myös alkanut tulla mukaan erilaisia haasteita goodreadsin myötä. Ja koen, että ne ovat auttaneet laajentamaan lukemistani. Olen innostunut erilailla klassikoista ja lukenut laajemmin erilaista kirjallisuutta. Ehkä jollain tavalla negatiivisena pidän juuri tuota Nooran mainitsemaa suorittamista. Alkaa välillä liikaa mennä haasteiden mukana ja joskus huomaa lukuinnon hieman vähentyneen sen takia.

Nykyisin olen hieman armollisempi kirjojen keskeytyksen suhteen, jos kirja ei esim. 100 sivun aikana ole alkanut yhtään kiinnostaa (ei tosin tarkka raja ole tämä, kyllä sen vaan yleensä tietää) jätän sen kesken. On liikaa kirjoja mitä haluan lukea, että käyttäisin kallista aikaa kirjaan joka ei anna minulle muuta kuin tuskastumista.

Luen kyllä ihan kaikenlaista, lyhyitä ja pitkiä (novelleista en yleensä niin paljoa pidä), runoja aika harvoin, suomalaista liian vähän, nuorten ja lasten kirjoja, YA:ta, sarjakuvaa. Ainoat mitä välttelen on sotateemat ja scifi, mutta tästäkin lipsun silloin tällöin.

Viimeinen vuositavoite oli 100 kirjaa, taisi tulla noin 150 täyteen. Tänä vuonna laitoin taas saman 100 kirjaa koska pyrin lukemaan useita 700-1000 sivun kirjoja.

Lukeminen menee tietysti muun elämän mukaan, lähinnä sen, miten paljon reenaan. Välillä lukeminen on hyvää vastapainoa fyysiselle rääkille mutta joskus takki on niin tyhjä että jaksan miettiä lähinnä ravintoa ja unta :D Yleensä saattakin olla useita päiviä viikossa kun en ehdi lukea yhtään ja sitten kun on reenivapaa, niin ahmin puoli kirjaa samana päivänä.

Mitäköhän tässä osais kertoa lukutottumuksistaan. Oon jatkanut nuoruudesta opittua mallia, joka tarkoittaa, että mulla on useita kirjoja kesken. Tosin nuorempana kirjat luki nopeammin loppuun kerralla, mutta vanhempana ja opiskeluaikoina varsinkin tuli tavaksi lukea monista eri aihepiireistä kirjoja samaan aikaan. Tälläkin hetkellä itsellä on ainakin 5 kirjaa kesken. Olen myös sellainen, että pystyn hyvin lukemaan samantyylisiäkin kirjoja samaan aikaan, mutta yleensä silloin kieli vaihtuu. Ja sen lisäksi yleensä esim. lukulaitteessa ja vaikka iPad Minissäni (jolle annoin nimen Sesshomaru) on aina yksi e-kirja odottamassa seuraavaa bussimatkaa. Ja en useinkaan laske keskeneräisiin kirjoihin niitä ns. pakollisia opiskeluihin, pääsykokeisiin tai vastaaviin kuuluvia teoksia.

Nuoruudesta opittu tapa on myös se, että en osaa nukkua öisin hyvin, jos en oo saanut lukea edes muutamia sivuja ennen nukkumaan menoa. Yleensä tosin viimeinen tunti hereillä oloajastani vietän lukien sängyssä, jolloin kyllä vuodessa kertyy aika monta kirjaa, jotka lukee. Olen toisaalta myös sellainen, että pystyn lukemaan missä vaan eli esim. odotellessani kavereita kahvilassa tai julkisissa kulkuvälineissä tai tuntien välillä tai jopa ruokatauoilla/kahvitauoilla, niin huomaamatta sivujakin kertyy ja nykyään sellainen normikirjassa menee maksimissaan pari päivää (ja mulle normikirjat on sellaisia 400-700 sivuisia). Vähän pidemmät kirjat eli ne ns. 1000sivuiset tai yli, menee ehkä viikossa, vähän tosin riippuu aiheesta ja kiinnostuksen tasosta, koska mm. ensimmäinen eläessäni lukema King vei melkein kuukauden, koska aihe vaan tuntu masentavan tylsältä ja ennalta-arvattavalta, joten välissä oli pakko lukea monia muitakin kirjoja.

Goodreadsissa oon ollut useamman vuoden ja muistaakseni 4. vuosi lukuhaasteessa. Usein tosin tuppaan alkuvuodesta haasteen laittamaan alakanttiin ja vähintään kesällä huomaa, että pitäis päivittää vähän kovemmaksi haastetta. Viime vuonna tuli luettua vähän alle 400 kirjaa, mutta koska sarjakuvat ja muutkin lasketaan Goodreadsissa, niin siksi niitä kirjoja myös kertyi. Tosin täksi vuodeksi laitoin pääsykokeiden ja mahdollisen syksyllä alkavan opintojen vuoksi vain 150kirjaa, mutta näyttää sekin ylittyvän rutkasti. Eihän jos omaa tän hetkistä tilannetta katsoisin, niin jäljellä ois kuin alle puolet koko tavoitteen täyttymisestä. Kuitenkin yllättävän vähän jäljellä siihen nähden, että vuodesta vasta 25% kulunut näinä kolmen kuukauden aikana.

Haasteina muuten olen tänä vuonna mukana Helmetin haasteessa sekä 16-kotimaisen kirjan haasteessa, joka itselleni kova haaste ei määrällisesti vaan siksi, että syystä tai toisesta en oo oikein ikinä oppinut pitämään kuin harvoista ja valituista suomalaiskirjailijoista ja niiden töistä (ja usein nekin dekkareita). Haaste on siinä mieles kiintoisa, kun luen normisti varmaan 95% kirjoista ulkomaalaisilta tekijöiltä, joten toi on pienoinen haaste. Sen lisäksi Facebookin puolella olen muutamassa muussa haasteessa mukana eli esim. 30K-koetuksessa, jossa tavoite lukea 30000 sivua sekä 100kirjaa vuodessa haasteissa.

Kirjoista tai lähinnä genreistä puhuttaessa luen kaikenlaista kirjallisuutta. Vähemmän ehkä runoja/näytelmiä, mutta niitäkin silloin, jos kiinnostava kirja tulee eteen. Lisäksi kauhukirjallisuus ei oo makuuni ja scifi-kirjallisuudessa lähinnä englanniksi tulee luettua. Eniten taidan ehkä romanttisia kirjoja lukea siinä missä dekkareita ja historiallisia tai YA:ta. Kuitenkin on myös yksi rakkaus kirjallisuudessa itselläni ja se on elämänkerrat, lähinnä jalkapalloilijat ja kaikkein mieluiten toki kirjat liittyen Real Madridiin tai espanjalaisiin ja argentiinalaisiin pelaajiin historian saatossa.

Näiden lisäksi manga ja manhwa on lähellä sydäntä ja niitä tulee luettua silloin, kun mikään muu kirja ei tunnu kiinnostavan. Samoin tosin on sarjakuvien kanssa muutenkin, mutta länsimaisessa sarjakuvassa oon huomattavasti nirsompi kuin aasialaisissa vastaavissa. Ehkä syynä se, että olen mangaa/manhwaa lukenut lähes 15 vuotta ja sieltä on jo selkeästi erottuneet ne sarjat, tekijät ja genret, joista tykkään oli ne sitten yaoita, shoneita tai vaikka historiallista tai urheiluun perustuvaa.

Loppujen lopuksi lukeminen ei ole kyllä koko elämäni, mutta menee hyvin siinä sivussa. Lapsettomana aikaa löytyy lukemiselle siinä missä muillekin harrastuksille ja priorisoinnistahan se on kiinni ja siitä, kuinka aikansa tahtoo kuluttaa. Itse en esim. juurikaan katso tv:tä ja elokuviakin harvemmin, niin aikaa lukea jää yllättävästi sekä toki hyödyntää kaiken "luppoajan", jos sellaisia on mm. reissatessa tai työmatkoilla tai tapaamisien välissä jne.

Minä luen varmasti vähemmän kuin (monet) muut tässä ryhmässä ja sen takia olenkin ehkä tarkempi siitä, mitä luen. Nuorempana luin paljon, mutta jouduin lopettamaan iltalukemisen liiallisen valvomisen takia, joten nykyisin pitää "ottaa aikaa" siihen ja joskus se jää. En myöskään pysty oikein lukemaan matkustaessa, enkä kuljeta kirjoja mukanani kuin ehkä pidemmille reissuille varuilta. Kirjoja saattaa olla kesken useampiakin, mutta nyt olen pyrkinyt siihen, että niitä olisi korkeintaan 4-5.

Syy, miksi olen tarkempi, on se, että kun aiemmin luin enemmän dekkareita, niin nyt olen todennut, ettei niistä oikein ole jäänyt mitään mieleen, ne menevät sekaisin. Haluan siis lukea kirjoja, jotka ovat erilaisia ja jotka muistaa lukeneensa vielä vuosien kuluttua, ja joista ehkä oppii jotain uutta kulttuurisestikin. Pikkuisen haluan siis parantaa yleissivistystänikin, joten kirjatkin saattavat olla vähän "vaikeampia", enkä jätä niitä helposti kesken vain siksi, että ne eivät "viihdytä" tarpeeksi. Siksi teinkin itselleni tuon bingon, sillä jos lukee ajallisesti ja maantieteellisesti monipuolisesti ja vielä ehkä eri genrejäkin ja joitakin palkittuja ja toisen suosittelemia kirjoja, niin tulee varmaan luettua laajemmin kuin jos pysyttelee vain omalla mukavuusalueella lukemassa samanlaisia kirjoja. Minulle on myös tärkeää yrittää muistaa, että maailmaa on myös englanninkielisen kirjallisuuden ulkopuolella. Nooralle sen verran, että Bingo on ehkä vähän sellainen Helmet-light, että varmaan melkein jokaisen ruudun kirjan voi käyttää Helmetiin.

Muuten katson kyllä varsin paljon telkkariakin (tai nykyisin nettiä), sillä erilaiset historia- ja usein myös kulttuuri- ja taidedokumentit ja jotkin aiheet esim. Ulkolinjassa ovat enemmän tai vähemmän suosikkejani. Samoista aiheista en taas välttämättä halua lukea ainakaan koko kirjaa, joten niitä harvemmin merkkaan tänne. Pitempiä sarjoja en enää ole seurannut, mutta hyvin tehtyjä minisarjoja kylläkin ja joskus elokuviakin, nuorempana katsoin varmaan kaikki telkkarista tulleet klassikkoleffat.

Mulla on yleensä 1 tai 2 kirjaa luvussa yhtä aikaa. Työn puolesta matkustaessa tulee lennoilla ja kentällä odotellessa luettua silloin kun ei ole pakko tai ei pysty tekemään töitä. Iltaisin yleensä tunnin verran luen vähän ennen nukkumaan menoa ja viikonloppuisin vähän enemmän kun en juurikaan katso televisiota.

Luen aika vaihtelevasti eri genrejä. Välillä on kiva sivistä itseään niinkuin Tyttikin tuossa edellä sanoi. Silloin luen yleensä jotakin kotimaista tai käännettyä kaunokirjallisuutta tai klassikoita. Välillä, etenkin työviikon keskellä taas kaipaa enemmän eskapismia ja vähän helpompaa luettavaa, jolloin tulee yleensä valittua dekkari, scifiä tai fantasiaa.

On kyllä totta, että perusdekkareista jää vähän harvemmin mitään erityistä mieleen, elleivät sitten ole poikkeuksellisen hyvin kirjoitettuja tai käsittele jotakin erikoista teemaa. Siksi nyt helmet-haasteen myötä on tullut kirjoiteltua luetuista kirjoista vähän enemmän muistiin tänne goodreadsiin, että jäisi paremmin mieleen miksi sen haasteeseen valitsin ja mikä oli hyvää tai huonoa. Joskus kirjan lukee ihan mielellään loppuun vaikka ei pitäisikään kaikista kirjailijan ratkaisuista. Aika harvat kirjat jää lopulta kesken, koitan kuitenkin valita luettavani sen verran huolella.

Täällä goodreads:issa olen aiemmin asettanut määrähaasteen, mutta helmet haaste on ensimmäinen eri aiheisiin perustuva haaste ja jo nyt voin sanoa että on tullut valittua paljon monipuolisempaa luettavaa kuin aikaisemmin ja enemmän tietokirjoja.

Luen koko ajan ja lähes ainoastaan perinteisiä kirjoja, siis en ääni- tai e-kirjoja. Joskus voi olla yksittäisiä päiviä, jolloin lukeminen unohtuu, mutta en usko olleeni lähimainkaan viikkoa kokonaan lukematta sen jälkeen, kun yleensä opin lukemaan. Luen mm. käydessäni nukkumaan.

Lapsena luin yhden kirjan kerrallaan, mutta lähinnä koska luettavat olivat helposti päivässä ahmaistavia teoksia. Nykyisin mulla on aina useampi kirja kesken, jopa kymmenen tai ylikin, mutta yritän rajoittaa. Joukossa on aina vähintään yksi tietokirja, ja yleensä luen vielä useampaa eri alan tietokirjaa yhtä aikaa. Osa on kohtuullisen helppolukuisia teoksia, mutta joukossa voi olla hyvinkin tieteellisiä ja raskaita opuksia. (Esim. tällä hetkellä luen erästä kirjastoalan kirjaa, joka tuli vastaan viime vuonna suorittaessani yliopistossa kirjastoalan lisäopintoja. Psykologiaa luen jonkin verran jatkuvasti, sekä itseapukirjoiksi laskettavia kirjoja että teoreettisempia opuksia.) Siinä rinnalla kaipaan sitten jotain ”kevyempää” luettavaa, joten luen kaunokirjallisuutta (mm. dekkareita). Osa kaunokirjallisistakin teoksista on kyllä klassikoita (kuten Minna Canth), jotka ovat usein selkeästi haastavampaa luettavaa kuin keskimääräinen nykypäivästä kertova dekkari, joten niitäkin tulee sitten helposti aloitettua useampi kirja eri tilanteisiin, kuten yksi laukussa kulkeva kirja, yksi vain kotona luettava tiiliskivi jne. Kun sitten kaipaan vielä helppolukuisempaa luettavaa, luen vaikkapa lastenkirjoja, runoja ja sarjakuvia. Ja sitten kun joka lajista aloittaa vähintään pari kirjaa, onkin tosiaan kymmenen kirjaa kesken... ;)

Kirjojen lukutahti vaihtelee sitten paljonkin. Joitakin luen säännöllisesti ja toisia vain pienen pätkän sillon tällöin.

Lukuhaasteet antavat uudenlaisia lukuelämyksiä, kirjoja joihin ei tulisi muuten tartuttua, aivan samoin kuin lukupiirit. Joskus niiden myötä löytyy aivan uusia aihepiirejä, joista tulee luettua enemmänkin, ja toisinaan kokeilu jää kertaluontoiseksi, mutta aina se myös antaa jotain. Jos ei muuta, niin ainakin vertailukohtaa siitä, millaisista asioista kirjoissa pitää ja mitä aihepiirejä ja tyylilajeja taas ennemmin välttelee. Joskus saa myös selkeän kuvan siitä, miksi jokin ei miellyttänyt, mutta toisinaan luetuista erilaisista kirjoista jää vain epämääräisiä fiboja, joiden analysointia voi jatkaa toiste, kun saa taas jostain lisämateriaalia analyysilleen. Toisaalta olen Nooran tavoin perfektionisti ja suorittaja, joten lukuhaasteissa on ehdottomasti myös vaaransa. :-P Aiemmin mulla oli myös todella korkea kynnys jättää jokin kirja kesken, mutta olen opetellut sitä mm. lukupiirien kirjojen kanssa, eli silloin kun olemme päättäneet luettavat kirjat jossakin ryhmässä. On kirjoja, jotka saan halutessani luettua varsin nopeasti, vaikken pitäisikin niistä, ja sitten on kirjoja, joita lukiessa repii hiuksia ja hakkaa päätä seinään - ja huomaa lukemisen edenneen vaivaisen kahden sivun verran... Yleensä käytän lukupiirien kirjoihin ”pikaposotustaktiikkaa”, jotta saisin kuvan koko kirjasta, mutta jos kirja tökkii todella pahasti, osaan myös luovuttaa.

Televisiota en katso ollenkaan, en myöskään netistä, vaan käytän sen ajan mieluummin lukemiseen tai sitten tietokoneen ääressä joko pelaten, sähköpostien parissa tai uutisia lukien.

Luen päivittäin varmaan parisen tuntia (lomalla ja viikonloppuisin enemmän), plus kuuntelen tunnin verran työmatkalla äänikirjaa. Yleensä on puolisenkymmentä kirjaa kesken, niistä yksi siis tuo äänikirja, yksi e-kirja ja loput perinteisiä paperiversioita. Yleensä valitsen yhtä aikaa luettavaksi eri tyyppisiä kirjoja, esim. yhden non-fiction kirjan, yhden fantasiakirjan, yhden dekkarin ja yhden mitä sattuukin olemaan seuraavaksi jonossa. Tämän vuoden GR-haasteeseen olen laittanut tavoitteeksi 200 kirjaa, mikä tuli täyteen viime vuonnakin.

Välttelen klassikoita, jollen ehdottomasti tarvitse niitä johonkin lukuhaasteeseen. Niihin tykkään osallistua, joskin silloinkin valitsen pääasiassa kirjoja, jotka löytyvät TBR-hyllystäni. Varsinkin ryhmissä suoritettavat kilpailulliset lukuhaasteet ovat mielestäni kivoja, niihin menen usein mukaan. Henkilökohtaisia haasteita on menossa muutama, osa niistä tämän vuoden mittaisia, osa ilman aikarajaa.

Lukeminen on ollut aina jotenkin tosi tärkeää minulle. Muistan, miten ylpeä olin, kun sain 5-vuotiaana oman kirjastokortin (muistan kortin numeronkin, se oli 1393). Meillä kotona luettiin aina paljon, siitä varmaan tottumus lukemiseen on tullut. Alakouluikäisenä saatoin loma-aikaan viettää koko päivän kirjastossa lukemassa. Varmaan vähiten aikaa omaan lukemiseen oli silloin, kun lapset olivat pieniä, mutta silloin tuli tietysti luettua heille paljon. Osaan vieläkin ulkoa pätkiä joistakin lastenkirjoista, kun niitä tuli tankattua niin monesti. "On kello viis kun varhaiseen kaupasta maitokannuineen käy kotiin Muumipeikko pien. On pitkä taival metsätien..."

Ite en tosiaan ole koskaan minkäänlaisiin haasteisiin ottanut osaa. Tänä vuonna olen tehnyt poikkeuksen. Tavoitteena on lukea kirja viikossa, eli 52 kirjaa vuodessa. Tällä hetkellä olen pari kirjaa tavoitteeni edellä. Koulun päätöskiireiden ohessa tämä on aika haastavaa mutta uskon, että priorisoinnilla siitä päästään. Usko tavoitteen suorittamiseen on väkevä.

Vuodenvaihteessa tsekkailin kirjahyllyä ja huomasin, että sarjojen lukeminen vie niin paljon aikaa, että monet yksittäisteokset keräävät vain pölyä hyllyssä. Tavoitteena olisi muutenkin pienentää kirjakokoelmaa, joten tämän haasteen avulla motivoin itseni lukaisemaan kaiken hötön hyllystä pois. Metrin verran olen jo saanut myytyä kirjoja eteenpäin. Kiva lukea välillä 200 - 400 sivuisia kirjoja, ne tulee luettua nopeasti ja tällä tavalla maisemat vaihtuvat tiuhaan ja tulee tutustuttua useampiin uusiin kirjailijoihin.

Täällä Goodreadsissa kun tulee kirjat tilastoitua, huomaan selkeämmin, että lukemisessa on kausia ja tiettyjä teemoja ja tiettyjä avainteoksia jotka johdattelevat uusille teille. Nyt minulla on esimerkiksi selkeä itämainen muistelma/matkakertomus -teema meneillään, ja sitä oli alustamassa joogakirjallisuus sekä kiinalainen runous. Kirjalistaustani katsoessani näen, että Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin oli teos, joka sai kiinnostuksen kohdistettua Japaniin ja toisaalta myös naisten muistelmatyyppisiin kirjoihin.

Luen useampaa kirjaa samanaikaisesti, mutta yritän pitää keskeneräisten määrän n. 6-8 niteessä. Se, että valikoin kirjoja saman kiinnostuksen ympäriltä, luo puolivahingossakin kotoisan olon: kirjoittaja, jota luen, saattaa mainita toisen kirjailijan runoteoksen, jota olen juuri äsken silmäillyt, ja ne lepäilevät sitten vieri vieressä yöpöydälläni. Rivien välissä käymme keskustelua.

Tunnustan kyllä, että siinä yöpöydän lähellä majailee (kymmenittäin) muitakin lukemattomia kirjaston niteitä joiden eräpäivää uusin kerta toisensa jälkeen, mutta siis lukemisen alaisena on vain puolen tusinaa kerrallaan...

Lukuhaasteet tuovat uusia näköaloja lukemiseen. Ne eivät niinkään ohjaa lukemiseni teemaa, vaan ennemminkin ne suuntaavat tarkkaavaisuuttani asioihin joita en yleensä noteeraisi (sivumäärä, julkaisuvuosi, palkinnot, ruma kirjankansi...). Luen joka tapauksessa sen mitä luen, ja jotkut määreet sitten kohtaavat Helmet 2016-haasteen. Bonuksena haasteen myötä minun tulee luettua esimerkiksi jokin näytelmä ja sarjakuvakirja. Niitä en ilman haastetta todennäköisesti tulisi lukeneeksi, mutta varmasti löydän sellaiset itseäni kiinnostavasta teemasta. (Tosin, #35 "Kirjassa ollaan avaruudessa" voi olla vähän vaikea löytää itämaisella painotuksella - ellen väljästi tulkitse "avaruutta" tyhjyyden käsitteeksi... minkä taidan tehdäkin :)

Puhtaasti viihteellisiä kirjoja luen suhteellisen vähän, koska valitseminen on vaikeaa. Vähän pelkään ehkä myös koukuttuvani johonkin kirjailijaan niin että hän alkaa viedä aikaani, ja keskusteluni runokirjojen kanssa kärsisi. Romaanien lukeminen menee usein yötöiksi kun en malta lakata ennen loppua. Tv-sarjoja en seuraa lainkaan, osin samoista syistä. Tsekkaan haluamani ohjelmapätkät (sketsiviihde, urheilu, dokkarit) netissä ja elokuvia katson satunnaisesti perheen kanssa.

Rakastan lukemista ja joskus saatan lukea montakin tuntia ilman katkoja, mutta normaalisti luen n. puolisen tuntia päivässä.
Itse olen huomannut että kirjaa joka ei aidosti kiinnosta kannata lukea, menee vain turhaa aikaa ja vaivaa. Minulle on monesti käynyt niin, että olen aloittanut jonkun lempikirjailijani kirjan (esim. Dickens, Blomqvist, Austen, Jansson) ja hyppinyt koko kirjan alusta loppuun; lukenut vain tärkeimmät kohdat, jos niitäkään. Tavoitteenani on kyllä yleensä lukea KOKO kirja hyppimättä, mutta joskus kerronta on vaan niin pitkäveteistä ettei sille voi mitään.

Luen vaihtelevasti mutta yleensä päivässä vähintään pari tuntia. Mieluiten öisin. Jos saan omistettua koko päivän lukemiselle, voin lukea 500 sivua pitkän romaanin tai 2000 sivua sarjakuvia. Luen nopeasti, en kuitenkaan hyppien. Jos huomaan, etten ole kiinnostunut kirjan lukemisesta, jätän sen kesken. En tee tätä kovin usein. Kuten toiseen ketjuun kirjoitin, kesken minulla voi olla pahimmillaan vaikka 20 kirjaa yhtaikaa.

Lukeminen on pääharrastukseni, mutta aikaa menee muuhunkin. Luen suomeksi ja englanniksi.

Luen vain sitä mikä minua kiinnostaa. Fiktiossa kiinnostavinta on ennen kaikkea tyyli. En kiinnitä erityistä huomiota kirjailijan sukupuoleen tai sukupolveen tai kansallisuuteen enkä jaksa välittää siitä luenko nyt enemmän yksien tekemiä kirjoja verrattuna toisten tekemiin. Vain yksilön äänellä on minulle lukiessa merkitystä. Siispä lukuhaasteisiin osallistun vain nähdäkseni moniko sen kummemmin ajattelematta valitsemani kirja osuu haasteiden kohtiin luonnostaan.

Tyylillä tarkoitan, että kirjailijan käyttämä tekniikka on ykkösasia minulle, eivät juonet. Tekniikka on yhtaikaa estetiikkaa ja sisältöä, sitä mitä kirjailija haluaa sanoa. Aiheet ovat maailmassa aika rajoitettuja, mutta tekniikka saa ne kasvamaan eri tavoin, aivan kuten ruusu on yksi kukka, mutta siitä on olemassa lukuisia eri alalajeja. Fiktiokirjan ei tarvitse kertoa "mistään", jos se on kiinnostavasti kirjoitettu.

Myönnän kuitenkin, että pääpainoni on usein aasialaisissa ja eurooppalaisissa aiheissa. Latinalaisen Amerikan kirjallisuus on myös kiinnostavaa. Luen paljon sarjakuvia, ennen kaikkea mangaa. Genrekirjallisuutta luen jonkin verran vähemmän kuin literary fictionia, klassikoita, esseitä, tietokirjoja tai runoutta, mutta en hyljeksi sitä, vaikka luenkin vähiten chick litiä, kioskifantasiaa ja dekkareita.

Tietokirjallisuutta valitsen luettavaksi paljon enemmän aiheiden mukaan, mutta jos niissäkin kirjailijan tyyli ei miellytä, lukeminen muuttuu tuskaiseksi. Luen usein tietokirjoja samoista aiheista rikastuttaakseni näkemystäni.

Minulle on tärkeää miltä paperikirja tuntuu käsissä ja millainen fontti siinä on, koska ne vaikuttavat lukukokemukseen. Maksan esimerkiksi mielelläni enemmän sidotusta kovakantisesta kirjasta halvemman pokkarin sijaan. Samoin kirjan kansi jättää vahvoja mielikuvia. En ymmärrä "ei ole väliä miten kirjan lukee, kunhan sisältö on sama" -ajatusta, koska mielestäni sisältö ei ole sama, jos ulkokuori muuttuu. Liian tiivis ja rumalta näyttävä fontti ja käsissä liian pienikokoinen kirja vaikuttavat lukukokemukseen. Tämän vuoksi en pidä esimerkiksi paksujen kioskipokkarien lukemisesta. Niitä on hankala pidellä käsissä niiden selkämysten taittumatta, ja niiden fontti on puuduttavan näköistä ja liian pientä. Kirjan täytyy tuntua kourissa hyvältä, on se pehmeä- tai kovakantinen.

Luen sähköisenä kirjoja ja ennen kaikkea sarjakuvia, mutta suosin fyysistä kirjaa. En halveksu äänikirjoja, mutta en välitä niistä itse, koska niiden "lukeminen" ei ole minulle oikeaa lukemista vaan kuuntelua. Lukeminen on minulle nimenomaan kirjoittajan ja/tai kääntäjän tekniikan katselua: pisteitä, kappalejakoja, sitä miltä sanat näyttävät yhdessä. Siis visuaalista toimintaa.

Goodreads on ollut ehdottoman tärkeä omien lukutottumusten laajentamisessa ja uusien ja kiinnostavien juttujen etsimisessä. Samoin se on auttanut asettamaan vuositavoitteita. Tänä vuonna tavoite on 200 kirjaa ja sarjakuvaa.

Minä yritän lukea joka ilta ennen nukahtamista. Silloin tällöin jää lukeminen (kun katsoo toisen osapuolen kanssa myöhään elokuvan tms.), mutta ainakin 70% illoista on kirja kädessä. Kerrallaan luen yleensä reilun tunnin..joskus kaksi tai kolmekin. Joskus jos kirja on aivan liian hyvä saattaa 4h ylittyä ja aamulla pitää ihmetellä, eikö sitä kirjaa voinut oikeasti lukea loppuun vähän myöhemmin :D Kesällä on joitakin päiviä, jolloin veneillessä saatan lukea jopa yht. 5-6h. Mutta noita siis on vain muutama päivä kesässä. Samoin joulun välipäivinä saatan viettää yhden tai kaksi tuommosta päivää.

Mulla on useinmiten joku ohut kirja (alle 270s.) laukussa..lueskelen sitä jos joudun jonottamaan esim. apteekissa, pankissa tai vastaanotolla. Samoin pidemmällä bussimatkalla (yli 20min) voi napata kirjan käteen.

Kirjoja on oikeastaan aina luvussa useampi (3-4). Pienenä luin kirjan kerrallaan samoin kuin moni täällä. Aikuisempana vaeltelen enemmän kirjasta toiseen jos lukuinto lopahtaa tiettyyn kirjaan. Yleensä kuitenkin luen aika uskollisesti kirjoja loppuun. Saatan lukea vetävämmän kirjan välissä, mutta jatkan sitä tökkivämpääkin siinä sivussa. Harvoin tulee jätettyä kesken vaikka kyllä pitäisi ainakin tiettyjen kirjojen kohdalla. Klassikkoja en jätä kesken vaikka tökkisi. Haluan silti lukea loppuun ja minua kiinnostaa tietää mitä kirjassa on ja miten se loppuu vaikka itse teksti ei erityisemmin viihdyttäisikään. Tosin jos tulee vastaan joku aivan täysin yli hilseen menevä kirja, niin silloin kyllä keskeytän, koska ei ole järkeä lukea kuin robotti kirjaa, jonka sanoma menee kuin vesi hanhen selästä ilman että koko tekstistä jää päähän mitään mielikuvaa. Silloin ajattelen, että palaan kirjaan myöhemmin, kun olen vähän hankkinut taustatietoa ja kontekstia, minkä varaan kirja on kirjoitettu.

Minä olen rakastanut kirjoja pienestä asti. Vanhempani veivät minua ja sisaruksiani kirjastoon ja lukivat meille ääneen. 5-vuotiaana opin lukemaan itse ja siirryin melkein heti kuvakirjoista romaneeihin. Peruskoulussa minulla ei ollut juurikaan kavereita, joten vietin välitunnit yleensä kirjan kanssa.

Ala-asteeni kanssa samassa rakennuksessa oli kaupunginkirjasto, jossa vietin joka päivä noin tunnin koulun jälkeen. Yläasteikäisenä pääsin sinne TET-harjoitteluun ja täysi-ikäisenä tekemään ihan palkallisia sijaisuuksia opintojen ohella. Jotain konkreettista hyötyäkin tästä harrastuksesta on siis ollut!

Lukutahtini on vaihdellut aika paljon elämäntilanteen mukaan. Parhaimmillaan kouluikäisenä luin kaksi kirjaa päivässä (yhden koulun jälkeen, toista aloitin illalla ja heräsin aamulla vähän liian aikaisin lukeakseni sen loppuun ennen kouluun lähtöä). Yliopistoaikana en usein ehtinyt lukea lukuvuoden aikana romaaneja juuri ollenkaan, joten kirjoja tuli ahmittua lähinnä kesällä töiden ohella. Viitisenkymmentä kirjaa on tullut huonoimmillaankin luettua per vuosi. Sata on tavoite, mutta ylikin saa toki mennä.

Nyt kun olen saanut lopultakin aivan liian pitkään roikkuneen graduni valmiiksi, nautin siitä, kun voin taas lukea mielin määrin romaaneja hyvällä omallatunnolla. Työmatkoihin menee julkisilla puolesta tunnista tuntiin per suunta, minkä ajan käytän yleensä lukemiseen. Luen myös syödessäni (sinkulla kirjat saavat korvata puuttuvan ruokapöytäkeskustelun) ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

En yleensä poistu kotoani mihinkään ruokakauppaa pidemmälle ilman, että otan kirjan mukaan. Useimmiten minulla on vähintään kaksi kirjaa kesken samaan aikaan: e-kirja tabletilla (lainaan niitä Helmet-kirjastosta Overdriven kautta) ja jokin paperikirja (työmatkoilla paperikirja on kivempi, auringonpaisteella ei ole kiva tuijottaa tabletin ruutua). Tällä hetkellä minulla on kolmantena kirjana William Makepeace Thackerayn Vanity Fair (suom. Turhuuden turuilla), jota luen iltaisin kotona sängyssä suomenkielisestä tiiliskivestä ja töissä asiakkaiden välillä netistä alkukielellä.

Annamariah wrote: "Minä olen rakastanut kirjoja pienestä asti. Vanhempani veivät minua ja sisaruksiani kirjastoon ja lukivat meille ääneen. 5-vuotiaana opin lukemaan itse ja siirryin melkein heti kuvakirjoista romane..."

Mielenkiintoinen ajatus lukea samaa kirjaa kahdella eri kielellä! Itse luen kyllä aika tasapuolisesti suomeksi ja englanniksi mutta pyrin pitämään kielen samana kirjan aikana (ja mielellään koko sarjan jos kyseessä sellainen on). Eikö se ole yhtään sekavaa?
Vanity Fait pitäisi kyllä mahduttaa johonkin lukuväliin.

Yleensä mäkin kyllä luen yhdellä kielellä alusta loppuun, mut tää on mennyt logistisista syistä näin :D Kotona luen mieluummin kirjastosta lainattua paperiversiota kuin tuijotan näyttöruutua, mutta töihin en jaksa koko 800-sivuista tiiliskiveä raahata. Olen puhelintyössä ja asiakkaiden välillä on aikaa surffailla pitkin nettiä. Kun noita kirjoja löytyy esimerkiksi Project Gutenbergistä ihan ilmaiseksi, niitä tulee välillä luettua.

Ihan hyvin siinä on pysynyt kärryillä. Pistän vaan muistiin, minkä luvun olen lukenut viimeksi (niillä on onneksi nimet), niin osaan jatkaa taas oikeasta kohdasta. Voin myös verrata alkutekstiä ja käännöstä keskenään, jos jommassakummassa on jokin epäselvä kohta.

Taas vahvistettiin maikkarin uutisissa 'speed reading'-myyttiä kevennyksessä. Jutun nainen sanoi lukevansa joka päivä yhden kirjan..ja siis käy toki töissä ja elää muutakin elämää, mutta vapaa-aikanaan ehtii lukea 1-3 kirjaa päivässä painottamatta silti mitään lyhyitä kirjoja vaan ihan isoja opuksiakin. Sanoi miten ei lue rivi riviltä vaan pyyhkäisee sivun katse keskellä tekstiä ja hahmotta tekstin nopeasti. Juu..hahmottaa karkeasti tekstin idean ja mitä käännekohtia tarinassa on ja mistä kirja kertoo. Mutta siinä se. Speed reading-tekniikkaa sellaisena, että tajunta käsittelisi kaikki sanat ei ole olemassa. Tuo on skimmausta, jossa etsitään tekstistä vain ihan kiteytetty oleellinen sisältö, josta käy ilmi tarinan idea. Mutta tuolla tyylillä jää ruuuuuutkasti sanoja tajunnan ulkopuolelle, eikä lukija ihan täysin sisäistä kaikkea, mitä kirjoittajalla on sanottavanaan. Tästä on tieteellinen konsensus. Sellaista speed reading-tekniikkaa ei ole, joka ei ole skimmausta.

Tylsän kirjan kohdalla voin skimmata vähän eteenpäin, että onko tämä nyt parantumassa ja menossa johonkin suuntaan vai jätänkö kirjan kesken. Ja kun etsin kirjasta jotain tiettyä tietoa, niin skimmaa nopeasti sitä tekstiä ja saa käsityksen mitä siinä kerrotaan ja löytää etsimänsä tiedon. Mutta että lukisin ihan jokaisen kirjan skimmaamalla? Itselleni ei olisi mitään pointtia lukea kauniisti ja hienoeleisesti laadittua kirjallisuutta jos saisin vain tietää karkeat tapahtumat kirjasta - en mitään syvempiä merkityksiä tai pohjavireitä..lukisin tarinan pelkkien karkeiden tapahtumien sarjana kuten lapsi.

Kuinka paljon te skimmaatte? Skimmaatteko tylsiä kohtia? Jos alkaa tuntua, että kirjan voisi jättää kesken? Ihan koko kirjan? Skimmaaminen on mielestäni melko suoritusorientoitunut tyyli. Voi sanoa lukeneensa/selanneensa kirjan. Mutta muistikuvat jää väkisinkin hyvin karkeiksi. Mä olen sen verran ankara lukija, että luen joka sanan oli tylsä kohta tai ei. Jos kyseessä on kevyt kirja (ts. kirja ei ole muuta kuin viihdettä minulle) ja se tökkii, niin saatan skimmata eteenpäin, että kannattaako tätä enää jatkaa. Opiskellessa tuli skimmattua tuttua asiaa ja keskityttyä syvemmin lukemaan kohdat, jotka on vierasta matskua ja uutta tietoa. Ja toki jos alkoi tenttiaamu sarastaa niin se oli skimmattava pari vikaa kappaletta ja luettava vain summary-sivut hyvin. :D

Mä luen kirjat aina kannesta kanteen ja sanasta sanaan (myös tenttikirjat), kesken jätän äärimmäisen harvoin. Silloin tällöin joku oikein tylsä kohta tulee kyllä luettua sen verran nopeasti ja ajatukset harhaillen, etten voi sanoa sisäistäneeni tekstiä, vaikka olenkin nähnyt joka sanan. Olen onneksi nopea lukija ihan sanoja skippaamattakin, mikä johtunee paljolti harjoituksen määrästä :D Bongaan myös helposti mahdolliset kirjoitusvirheet tai muut typot ja ahdistun niistä. Rakastajassa mua häiritsi todella paljon, että monista sanoista puuttui rivin vaihtuessa tavuviiva o_O

Tekstin silmäilyä harrastan lähinnä lehtiä lukiessa, että tiedän, tekeekö mieli lukea juttua tarkemmin, ja tietenkin jotain tiettyä kohtaa etsiessäni. Romaanien pikalukeminen kuulostaa kyllä todella typerältä. Jos haluan tietää vain suunnilleen, mitä kirjassa tapahtuu, luen mieluummin juonitiivistelmän Wikipediasta :b

En skimmaile koskaan. Jätän kirjat vain kesken, jos huomaan kiinnostuksen olevan minimissä ja kirjaston palautuspäivä lähenee. Luen silti nopeasti, kuten edellinenkin puhuja. Kirjoitusvirheet eivät tosin ahdista, vaikka olen tehnyt paljon oikolukuja, ellei kyseessä ole selvästi hätäisesti toimitettu teksti. Koen, että suurin osa pahoista virheistä liittyy tyyliin ja sisältöön, ei typoihin.

Tarkoitukseni on nauttia kirjasta kirjoittajan loihtimien sanojen ja tunnelman kautta. Kirjasta muodostuu elokuva sieluni silmin. Ei siinä skimmata. Ei lukeminen ole mitään suorittamista vaan elämys tekstin kautta.

Luen kirjan per viikko tahtia, joka on mielestäni ihan kohtuullinen lukunopeuden kannalta.

Työ- ja ammattikirjallisuutta voi ja täytyykin skimmailla, jotta ehtii käydä läpi kaiken. Haen silloin oleelliset asiat nopeasti tekstistä ja yritän omaksua ne. Tällöin tekstikään ei ole sellaista, että siitä nauttisi "kaunokirjallisessa" mielessä.

Huonoja kirjoja ei kannata lukea, joskin näitä sattuu harvoin käsiin. Aikaa kun on niin vähän ja hyviä kirjoja on niin paljon.

Lehtiä ja uutispalstoja silmäillessä saatan pikalukea vähän sitä sun tätä. Mutta kaunokirjallisuudesta luen kyllä joka ikisen sanan. En omalla kohdallani näkisi mitään pointtia romaanin lukemisessa, jos en ehtisi kunnolla kuvitella ja fiilistellä kaikkia tilanteita ja sävyjä ja mahdollisia hienoja sanavalintoja ja kaikkea. En olekaan kovin nopea lukija.

Mua häiritsee jo nyt se, miten paljon unohdan kirjoista, vaikka luen ne ihan sanasta sanaan ja "pureskelen" lukemaani. Mutta on kiva silti muistaa asioita edes jos ne tulee jonkun kanssa puheeksi, koska kyllähän ne kohdat kirjasta yleensä palautuu mieleen, jos joku alkaa aiheesta puhua. Sellainen matsku, joka ei ole koskaan mielikuvaksi muuttunutkaan ei tietenkään voi mieleen palatakaan.

Ihminen ei voi ottaa vastaan kielellistä materiaalia yhtä säkillistä kerrallaan ja järjestellä sitä päässään, kielihän on systeemi, jossa sanojen ja lauseiden rakenteella ja järjestyksellä on ratkaiseva merkitys sisältöön. Minulla on tietty lukunopeus jota voin nopeuttaa jonkin verran niin, että lukunautinto hieman kärsii, luen joka sanan, mutta koska en ehdi käsitellä mielikuvia tarpeeksi syvällisesti, niin ne jäävät huonommin mieleen. Siis vaikka lukisin joka sanan. Tämän huomaa jos on joskus lukenut liian nopeasti aikapaineen alla tekstin kielenprosessointikyvylleen hieman liian nopealla tahdilla. Tämä sama asia tapahtuu kielen käsittelyssä ihmiselle myös kuuntelukokeissa. Jos kuunneltavaa puhenopeutta nopeutetaan (huomioitu, että sanoista saa edelleen selvää) niin kun aletaan lähestyä vastaanottokyvyn rajoja, niin materiaalista jää yhä vähemmän muistikuvia. Ja tietenkin kun puhe on aivan liian nopeaa (vaikka sanoista saakin selvää) niin ihminen putoaa kärryiltä, koska ei ehdi prosessoimaan saamaansa informaatiota kun sitä tulee liikaa, liian nopeasti.

Olen aika hidas lukija edelleen vaikka toki lukunopeus on noussut ja nousee jatkuvasti, mitä enemmän aiheisiin perehtyy ja mitä enemmän sanastoa on, sitä nopeammin sanan tunnistaa. Mutta kuten tuolla toisaalla keskusteltiin lukemisen hyödystä...niin luen tosiaan omaksi ilokseni ja kiinnostuksesta, en siksi, että voisin "suorittaa" sikana kirjoja. Toki se suo tyydytystä, että on lukenut paljon ja monipuolisesti kirjoja ja niitä voi lisäillä tänne luetuiksi, mutta haluan ihan lukea sen koko tekstin ajatuksella. Paremmin tulisi tarina haltuun lukemalla Valittujen Palojen lyhennelmiä nimekkäistä teoksista, kuin käydä niitä silmillä sekavasti läpi.

Kerran tuli muistaakseni isän kanssa puheeksi juuri tämä nopeasti lukeminen (tästä on varmaan yli 20 vuotta...), ja muistelisin, että hän olisi sitten maininnut joskus puhuneensa asiasta opettajakollegansa kanssa, joka olisi ilmeisesti opetellut tekniikan, mutta joka olisi myös varoittanut siitä, sillä kuulemma sen jälkeen on vaikeaa lukea normaalisti.

Itsekin pystyn kyllä nopeasti silmäilemään tekstin ja löytämään sieltä ne tärkeät asiat, mutta harvoin käytän sitä kaunokirjallisuuden kohdalla, tietokirjojen kohdalla ehkä enemmän, jos en ole lukemassa kirjaa läpi. Joskus tosin luen romaanejakin niin, mutta yleensä silloin on kyseessä jännittävä tai muuten mielenkiintoinen kohtaus, josta haluan tietää, miten se päättyy, joskus sitten saatan palata takaisin lukemaan sen kunnolla, joskus en. Näiden kirjojen kohdalla itse tekstillä ei ole niin suurta merkitystä. Muuten saatan sitten olla hidas lukija, joka lukee joka sanan, jopa jokaisesta runosta kuten esim. kirjassa Riivaus (suosittelen haasteita haluaville ja kirjallisuudesta kiinnostuneille), vaikka olisin halunnut kyllä hypätä eteenpäin monessa kohtaa. Tosin sekään ei olisi oikein onnistunut, koska ne ovat niin suuri osa teosta. Yleensä, vaikka tekstin voisinkin lukea nopeasti, niin aivot eivät vain ehdi mukaan.

Joskus normaalillakin lukunopeudella lukiessa tekstin sisältö ei oikein kytkeydy mihinkään tai ei yhtään kiinnosta, jolloin tekstissä eteneminen (vaikka ei ole vielä prosessoinut lukemaansa vahvoiksi mielikuviksi) eteenpäin vastaa vähän sitä että skimmaa. Esimerkiksi nuorempana kun luin Sormusten herroja, niin luin aika nopeasti ne laulurallatus-pätkät niissä..en jäänyt tavaamaan vaikka en olisi jotain värssyn kohtaa käsittänyt. :D Jos siis jollakin värssyllä ei tuntunut olevan juonen kannalta merkitystä. Kunhan oli tunnelmaa tuomassa.

Viihdekirjoissa ei ihan joka sana ja virke ole mitään kultaa ja pointti tosiaan monessa on juuri se tarinan kulku. Ja jos ei ole aivan rakastunut siihen tunnelmaan ja maailmaan niin, että siitä haluaa imeä jokaisen hippusen, niin ymmärrän kyllä, että ihmiset lukee ne nopsaan, jopa silmäillen.

Siis olenko minä ainoa, joka saatan joskus hiukan selailla tai lukea "pikana" että pääsee tylsästä kohdasta eteenpäin?!

Pääsääntöisesti kyllä luen kaiken mutta minulle käy samoin kuin Peonylle, että en välttämättä muista mitä olen lukenut jos asia ei oikein kiinnosta.

Pidän usein juoni-vetoisista tarinoista ja vaikka luen kaiken, en osaisi välttämättä tunnistaa yksittäisiä lauseita jne. Ne kyllä tukee luettua tarinaa, mutta en minä niitä mitenkään maistele tai fiilistele.
Ja toisaalta jos luen kovin hitaasti ja yritän keskittyä liikaa, alkaa ajatus helposti harhailla ja tunnelma häviää.

Mutta sitten olen sortunut ihan suoraan myös selailemaan ja lukemaan sieltä täältä, jotta olen saanut tietää päätapahtumat. Mutta en siis koe, että välttämättä olen silloin kirjaa lukenut. Vaan se on ikäänkuin jäänyt kesken. Tätä olen alkanut tehdä nykyään enemmän (ainakin Robinson Crusoe ja Sinuhe tulee mieleen lähivuosilta) koska olen todennut, että niinkin voi tehdä ja aikaa ei kannata tuhlata asioihin mistä ei nauti. Olen siis heittäytynyt oman elämäni radikaaliksi kirjojen suhteen, kun ei jaksa enää edes ryypätä.

Desertorum wrote: "Siis olenko minä ainoa, joka saatan joskus hiukan selailla tai lukea "pikana" että pääsee tylsästä kohdasta eteenpäin?!"

No siis teen minäkin tuota joskus, mutta yritän päästä siitä tavasta eroon, ja yleensä kyllä palaan vielä takaisin lukemaan kunnolla. (Viimeksi tein näin ihan pari päivää sitten, kun Childin Vihollinen jumitti ja olin jo tajunnut jujun aiemmin.) Osittain sekin vaikuttaa, että yritän lukea enemmän sellaisia kirjoja, joissa tuollainen ei yleensä tunnu tarpeelliselta.

Aikoinaan tein noin useamminkin, enkä sitten saanut moniakaan kirjoja luettua oikeasti loppuun, koska kyllästyin kuitenkin jossain vaiheessa. Siksi olenkin yrittänyt vähentää ns. viihdekirjallisuutta, jonka kohdalla tuota tekee mieli tehdä. Silloin usein ainoastaan ei-paksut dekkarit tuli luettua kiltisti loppuun pahemmin vilkuilematta. Mutta jos kirja on sellainen, josta ei välttämättä pysty aavistamaan, miten se loppuu, niin sitten ei voi niin ennustaa tai löytää niitä tärkeitä kohtiakaan. Yleensä niissä kirjoissa ei sitten se itse juoni ole niin tärkeää, vaan kirjan arvo on muualla.

Myönnän toki, että tämä on vähän ristiriitaista, kun mielellään välillä lukisi myös niitä juonivetoisia nopeita (ja "helppoja") kirjoja, mutta tiedän itsestäni, että kyllästyn sitten niihinkin varsin nopeasti, joten pitää säännöstellä.

Mulla on joskus ollut kirjoja lainassa, joita olen lukenut reilu puoleen väliin saakka ja on ollut vähän tervanjuontia..sitten on ollut pakko palauttaa kirjastoon ko. kirja, niin olen loput kirjasta skimmannut ja paahtanut läpi..suurin piirtein saanut kuvan mitä kirjassa kerrottiin. Mutta en sano sellaista kirjaa luetuksi silti. Jos joku vaikka kysyy, että olenko lukenut sen kirjan, niin sanon että jonkin verran, mutta en kunnolla loppuun. Pari kertaa tuommonen on tapahtunut elämässä ja niin huonosti on jäänyt muistikuvia niistä kirjoista, että en edes enää muista mitä ne olivat.

Samoin olen joskus kyllästynyt täysin johonkin dekkariin, josta on vielä joku 70-80 sivua jäljellä, jolloin olen pikalukuna lukenut kirjan loppuun, katsoakseni vähän miten tarinassa käy, mutta siis pidän semmosia kirjoja keskeytettyinä. Olisi epäreilua antaa semmosille huonoja tähtiä täällä, sillä en voi varmasti tietää jos joku vänkä asia meni ihan ohi, mikä olisi parantanut tarinaa huomattavasti. En ole merkannut tänne semmosia luetuiksi. Olen ikäänkuin tutustunut kirjaan, mutta en ole aidosti sitä kannesta kanteen lukenut. Tuommosen tempun olen tehnyt vain muutamalle viihdekirjalle elämässäni. Kyllä kehnonkin kirjan yleensä jaksan lukea loppuun kunnolla. Klassikolle, tai muuten tärkeänä pitämälleni kirjalle en voisi noin tehdä ..oli sitten kyseessä kuinka puiseva esitys tahansa. Esim. Moby Dick on jäänyt multa kesken..mutta en skimmannut sitä loppuun vaan päätin vain palata kirjan ääreen vuosia myöhemmin aloittaen ihan alusta. Sitä Moby Dickin lukuvuotta tosin vielä odotellaan. :D

Minä ajattelen niin, tarinat tapahtuvat suurimmaksi osaksi rivien välissä. Ihmisten väliset suhteet tulevat ilmi siinä, miten repliikit kulkevat tai mitä jätetään sanomatta - tai kenen näkökulma unohdetaan. Ei sellaiselle pohdiskelulle jää tilaa, jos vain skannaa sanoja mieleensä.

Tietokirjoja kyllä käyn läpi silmäilemällä, avainsanoihin tarttumalla. Mitä suuremmalle yleisölle se on suunnattu, sitä enemmän on toistoa ja johdattelua. Erityisesti jenkkiläisissä tietokirjoissa on paljon pehmikettä seassa.

Samaa mieltä Tiian kanssa. Ei pelkät päätapahtumat skannaamalla tule kuin se ihan karkein johtolanka kirjasta tajuntaan. Silloin ko. kirjaa ei tarvitsisi edes vaivautua ostamaan tai lainaamaan kirjastosta, sillä joku, joka on sen lukenut voi kertoa sen juonen suoraan..juonen voi lukea suoraan tiivistelmänä vaikka netistä tai tiivistelmä-kokoelmajulkaisuista. Ei tarvitse haarukoida silloin koko tekstiä ja luultavasti jopa tiivistelmään yritetään nostaa jotain niistä tärkeimmistä pohjavireistä, jotka skimmauksella helpostikin menee ohi.

Itseäni kirjassa ei kiinnosta pelkkä kiteytetty juoni. Minä haluan luoda maailman ympärilleni ja ihan suosikki-kirjojani ovat sellaiset, jotka on kirjoittanut henkilö, jolla on todella tarkka psykologinen silmä ja eleetön, alleviivaamaton tapa tuoda upeasti ihmisten luonteet ja heidän hieman ristiin menevät intressit ja arvokäsitykset jne esiin. Näitä on kokonaisuudessaan mahdotonta havaita skimmaamalla..toki jotain saattaa aistia ja osua silmään. Mutta yleensä helpommin sellaisista kirjoista, joissa asiat osoitetaan ja alleviivataan suoraan ja moneen kertaan.

Jaa, mä luen ehkä sitä nopeammin mitä vähemmän kiinnostava kirja on ja vähän niinkuin odotan että kirjailija saa mut hidastamaan tahtia ja nauttimaan kirjasta. Kieltämättä nopeasti luettuna menettää jotain, luin jotain aiempia keskustaluja Rakastajasta ja tuntui että oisin lähinnä lukenut jonkun toisen kirjan. Tykkään kirjan tunnelmista ennemmän kuin itse sanoista ja lauseista ja ne tulee esille ihan hyvin vaikkei kaikkea niin tarkasti lukisikaan.

Innostuin itse pikaluvusta aikoinaan kun Eddingsin velho kirjoissa Polgara luki kirjoa hitaasti selailemalla ja taisin lukea parin kirjaa aiheesta. Pääsin ehkä just ja just rivin lukemiseen kerralla ennenkuin tajusin että mulle toimii paremmin että mitä paremmin keskityn lukemiseen sitä nopeammin voi lukea. Itse asiassa joltain älylaittelta voi lukea aina nopeesti kun rivin pituuden saa aika lyhkäseksi, tosin sivujen vaihto on monessa ihan liian työlästä. (ja mikä ihme niissä kindlen älyappseissa on, kun mihinkään kohtaan ruutua näppäämällä ei pääse valikkoon)

En mä nyt tiedä onko tuo 365 kirjaa vuodessa hahmottamalla niin paha asia, kai jokainen saa lukea miten haluaa. Kaikki meistä ei ehkä lue niin.. mikähän ois oikea sana.. täydellistä kirjaa jossa kaikkea pitää makustella. Yleensä mitä enemmän kirjailija tykkää kikkailla sanajärjestyksellä tai muuten, sitä vähemmän tykkään. Varsinkin jossain tieteellisemmässä tekstissä toivoisi että tekstiä olisi työstetty paljon enemmän ennen julkaisua.

Juurikin samanlaisia ajatuksia kuin Reijalla! Onneksi aina joku osaa muotoilla asiat paremmin kuin itse :)

Tottakai kaikki saa lukea ihan miten itse haluavat..tai jättää lukematta. Kommenttini tarkoitus ei ollut arvottaa. Kaikkihan me tehdään luku-päätöksiä..luetaan tarkemmin toiset kirjat kuin toiset..tai jätetään joku kirja kokonaan lukematta kun ei nappaa. Onhan kirjaan tutustuminen tai pikalukukin ihan eri asia kuin se, ettei vilkaise kirjaan ollenkaan, koskaan. Kaikkea ei ehdi tässä maailmassa lukea...eikä varsinkaan kunnolla.

Oma pointtini tuossa alkuperäisessä viestissäni oli lähinnä se, että edelleen elää sellainen myytti, että kirjan sivun voi pyyhkäistä silmillään ylhäältä alas ja saada kaiken sen sisällön päähänsä samoin kuin se, joka kuluttaa 1-1,5min sen lukemiseen. Se nimittäin on uskomus. Myydään kirjoja sellaisestakin "lukutekniikasta", jonka mukaan voi "valokuvalukea", eli vilkaista sivua kokonaisuutenaan ja sivun kielellinen sisältö siirtyy päähän. Ja tällaiseen taikalukutapaan uskoo ihan akateemiset ihmiset, joilla ei ole mitään tietämystä käyttäytymistieteistä, neuropsykologiasta tai logopediasta.

Skimmauksesta on hyötyä (versus "tavallinen lukeminen") esimerkiksi aikarajoitetussa tilanteessa, jossa ihmisen pitää luoda jostakin annetusta parin sivun tekstistä joku käsitys minuutissa... silloin tietenkin sisällöstä suuremman/paremman kuvan saa skimmaava pikalukija, kuin se, joka ei ehtinyt ihan lukea samassa ajassa tekstistä edes neljäsosaakaan. Sitten toki on lukutapoja, joissa ihminen käyttää sekaisin skimmausta ja subvokaalista lukutapaa. Tätä varmaan aika iso osa kaunokirjallisuuden lukijoista käyttää ainakin jossain määrin.

Itsellä joskus oikein löysän kirjallisen esityksen jälkeen tulee mieleen, että olisinpa vaan pikalukenut kirjan loppuun...sillä jos kirjassa ei loppujen lopuksi ollutkaan oikein mitään kummempaa sisältöä (ainakaan sellaista joka olisi jäänyt mieleen), niin siihen kulutettu aika meni vähän kankkulan kaivoon. Esimerkiksi Harknessin Lumottu. Argh..miksi mä luin sanasta sanaan kun se emäntä meni yhä uudelleen chai lattelle, joogaan, soutelemaan, chai lattelle, soutelemaan.. Mutta olen riskeerannut elinaikaani tällaisiin aika monesti ja hävinnyt "panokseni". Olen sen verran gämbleri.. Living on the edge! :D

Skimmaus varmaan sopii joillekin, sehän on henkilökohtaista miten kirjansa haluaa lukea. :) Tunnen joitakin skimmaajia, jotka saattavat lukea kirjan päivässä (tai yössä, kuten eräs heistä).

Olen itse aika joustava sen suhteen, mitä formaattia käytän lukemiseen tai missä luen. Kuuntelen paljon äänikirjoja ja luen ihan perinteisiä kirjoja, satunnaisesti sähkökirjoja. Kielinä suomi ja englanti. Äänikirjat kuuntelen yleensä aina suomeksi joitain saatavuudesta johtuvia poikkeuksia lukuunottamatta.

Omasta mielestäni olen aika hidas lukija, mutta ehkä 60-100 luetun kirjan vuosittaiset määrät ovat jonkun muun mielestä nopean lukijan merkki.