Suomalainen lukupiiri discussion

Vuosi on edennyt heinäkuuhun ja niin on tullut Janne Kuution vuoro.
Tämä alunperin ruotsiksi ilmestynyt Elmer Diktoniuksen romaani ilmestyi suomeksi itsensä kirjailijan suomentama.

Kirjan rakenne on eri lähteiden mukaan omalaatuinen ja se on yksi kokeellisimmista Suomessa kirjoitetuista romaaneista. Antoisia lukuelämyksiä siis itse kullekin!

Tästä en muista kuulleeni ennen tätä haastetta. Kirjastoistakaan tätä ei kovin paljoa löydy, mutta sain onneksi hankittua kappaleen käsiini. Alkuvilkaisun perusteella kirja näyttää erittäin nopealukuiselta, joten ei siihen varmasti paljoa aikaa uppoa, vaikka tyyli tuntuisi turhankin oudolta. Odotan mielenkiinnolla!

Minä lainasin tämän jo kuun alussa, jotta se varmasti olisi hyppysissä heinäkuussa. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa tätä on kolmena erilaisena painoksena. Itselläni on lainassa painos, jota on määrällisesti eniten, mutta nyt en saa tuota uusittua, kun kaikki tuon painoksen niteet ovat lainassa ja lisäksi yksi varaus. Harmi, sillä kahdesta muusta painoksesta olisi useampiakin kappaleita hyllyssä, mutta kaikki haluavat juuri tuon painoksen. Varmaan ei ihan aina tämä kirja ole näin kovasti lainassa - lienee tämän haasteen ansiosta muutama lisäys yleiseen menkkiin. :)

Mullekin kirja on uppo-outo. Siihen on saatettu viitata jossakin muussa kirjassa tai artikkelissa..jonkinlainen kohinainen heikko muistikuva, mutta en siis yhtään tiennyt mistä kirja kertoo ja minkä tyyppinen teos on, ennenkuin tutkiskelin kädessäni ja katsoin täältä Goodreadsistä. Todella mielenkiintoista lukaista!

Minulle kirja on nimeltä tuttu, sillä muistan tätä jollain tasolla käsitellyn lukiossa äidinkielen tunneilla. Tosin ei sinänsä mitään se kummempaa musitikuvaa tästä. Pitänee kiittää lukion äidinkielen opettajaa, joka oli intohimoinen kotimaisen kirjallisuuden ystävä. Lähes kaikki tähän haasteeseen valikoituneet kirjat on jollain tasolla tuolloin käsitelty, vaikka kaikki jäivät silloin minulta lukematta. :)

Oli kyllä turhan kokeellista tekstiä minulle o_O Onneksi oli edes nopealukuinen, vaikken jaksanutkaan lukea koko kirjaa yhdeltä istumalta.

Pari sisällissotaan liittyvistä pätkistä oli ihan mielenkiintoisia, mutta niistäkin olisin saanut enemmän irti, jos kerronta olisi ollut toisenlaista.

Mites muut, tykkäsittekö?

Minä luin tuon eilen illalla/yöllä yhteen menoon. Oli niin nopealukuinen, kun sivun marginaalit oli niin isot ja sivuja vei ne puupiirrokset ja kappaleiden väliset tyhjät sivut.

Seuraavassa tekstissä on SPOILEREITA! Jos siis haluat lukea kirjan ilman ennakkokäsityksiä, niin ei ehkä kannata lukea. Tosin tätä kirjaa ei varmaan kovin moni lue suuressa jännityksessä juonenkäänteitä tarkkaillen. :)

Mielestäni oli mielenkiintoista ajankuvaa. Ihan uskottavaa "äijämeininkiä", haukkasin. Diktonius keskittyi tosi puhtaasti miesten kuvaamiseen, kun naisia ei ollut kuin "viihdekäytössä". Mielenkiintoisella tavalla esitettiin, miten historian aatevirtauksissa yksilö voi olla yhtenä hetkenä tietyssä porukassa ja jossain toisessa vaiheessa toisessa porukassa. Janne oli mukana useassa 1900-luvun alkupuoliskon ilmiössä ja niitä kuvattiin omasta mielestäni uskottavalla tavalla, vaikka motivaatioita sille, miten punavanki siirtyy isänmaallisten liikkeeseen ei mitenkään esitelty, muuta kuin toteamalla, että Janne on niitä ihmisiä, jotka "kulkevat leveintä tietä" elämässä...eli ilmeisesti antautuvat aina ajan vahvimman hengen vietäviksi.

Tykkäsin kirjan filosofisesta otteesta, tietyn tyyppisen ihmisluonnon alhaisuuden ja selkärangattomuuden kuvaamisesta ilman sankaritarinoita. Kuinka jotkut ihmiset kaipaavat voittajien porukkaan ja niskanpäällä ollessaan polkevat alakynteen joutuneen oikeuksia. Ja miten tietynlaiset olosuhteet antavat näiden luonteenpiirteiden kukoistaa.

Kokonaisuutena ihan jees kirja. En kuitenkaan tule huokaillen muistelemaan sen tekstiä.

Tämän päivän kirjastoreissulla tarttui mukaan tämä ja aloitinkin heti sen. Kyseessä on kirja, josta en ollut edes kuullut (täytyy häpeäkseni tunnustaa) ja aika erilaiseksi sen kuvittelin.
Veikkaan jo ensimmäisen 50 sivun jälkeen ettei tule olemaan minun heiniäni mutta näin nopealukuisena tulee tämä kyllä kokonaan luettua. Mielestäni nuo "selittävät" kursivoidut pätkät sotkee muun tunnelman (tai toisinpäin). Tuntuu että juuri kun saa kiinni jostain, niin teksti katkeaa.

Yleensä välttelen sota-aiheita mutta nyt täytyy sanoa, että viime vuosina olen törmännyt useammassa lukemassani kirjassa Suomen sisällissotaan ja päässyt sivistämään itseäni sen osalta. Sodan käsittely hieman sivujuonteena on sopinut itselle hyvin, on ymmärtänyt taustoja jne paremmin (vaikka toki usein jollain tavoin fiktiosta onkin kyse) tarvitsematta lukea ihan kaikista raakuuksista (vaikka niitä tulikin vastaan mm. Tuntemattomassa sotilaassa).

Tämä siis tuli mieleen kun Janne Kuutiossa myös käsitellään aihetta, samoin kuin oli Siljassa. Ja sitä ennen Täällä Pohjantähden alla, sekä Lohja-sarjassa, ja olikohan vielä joku muukin...

Lisäksi hauskaa että Janne Kuutiossa mainitaan Huxley, joka on toinen kuukauden kirjoista. Suorastaan sopivaa ;)

Tämä tulikin sitten luettua yhdeltä istumalta ja kirjan keskivaihe oli mielestäni selkeästi parempi ja jotenkin ymmärrettävämpi kuin alku ja loppu. Olin melko varma että annan kirjalle 1 tähden mutta kirjan keskivaihe kyllä korotti tähdet kahteen.
Muutama hyvä ajatus ja lause kuten lokkien kuvaus: "läpätän-mätkähdän lennollaan", että millä :D

Ja mitä unohdin edelliseen kommenttiin laittaa, oli ajatus siitä, miten samanlaisia sanoja eri kirjailijat ovat käyttäneet sotajutuista (ja hieman eri aikakausinakin), kuten kuularuisku ja leipäkortti.

Mäkään en oikein tykkää semmosesta tyylistä, jossa esitetään pätkä kertomusta ja sen jälkeen kirjoittaja itse analysoi ja filosofoi omaa kirjoitustaan. Mieluummin filosofiset ajatukset ja havainnot voisi esittää tekstin sisällä tai johdatella lukija muuten näkemään millaisia asioita tarina heijastelee yhteiskunnasta tai ihmisyydestä yleensä. Tämä siis on oma preferenssini ja nautin sellaisesta tekstistä enemmän. Tai sitten puhtaasti filosofinen teksti/essee, jota on havainnollistettu anekdooteilla.

Ehkä nyt vanhempana hyväksyn tuon oman tekstin filosofoinnin paremmin...että olkoon nyt mitä on ja kuinka kirjailija haluaa asian esittää - vaikka onkin mielestäni jotenkin suoraviivaisempi ja yksinkertaisempi/tylsä ratkaisu. Tätä lukiessa tuli elävästi mieleen Kunderan Olemisen sietämätön keveys ja se, miten itseäni ärsytti aivan kympillä tämä sama tässäkin kirjassa käytetty tyyli. Ja muistaakseni lukiessani pidin joitakin noita "oman tekstin analyyseja/selitysosia" vähän tarkoitushakuisina tai briljeeraavina. Olen kuitenkin lukenut tuon kirjan niin nuorena (15v sitten), että tätä Janne Kuutiota lukiessa tuli mieleen, että pitäisi lukea se uudelleen ja katsoa mitä tykkäisin siitä nyt. Ehkä arvioon vaikutti myös se, että kirja oli mm. 90-luvulla niin hypetetty kulttikirja..vielä 2000-luvun alussakin moni aina mainitsi juuri tuon kirjan lempparikseen. Ei siinä mitään, mutta sillä kirjalla oli semmosia faneja, että jos sinä et rakastanut erityisesti ko. opusta niin olit moukka joka "ei vaan tajuu sitä". Eli pitäisi varmaan ottaa selvää olinko sellainen! :D

Minä luin tuon Kunderan pari vuotta sitten ja nähtävästi arvostin sitä yhtä paljon kuin tätäkin eli 2 tähden verran. Moukka mikä moukka! Tosin en kyllä edes muistanut että siinä oli sama tyyli.

Oli kyllä ihan kiva päästä lukemaan haasteen puitteissa suomenruotsalaista modernismiakin (mikä ehkä selittää kirjan kokeellisen muodon), vaikka ei tämä minuunkaan kahta tähteä enemmän vaikuttanut.

Oikeastaan kirjan parhaat puolet minusta liittyivät enemmän juuri kontekstiin kuin itse kirjaan. Muodoltaan rohkea teos, ja aihepiirikin saattoi tuohon aikaan olla vielä aika tulenarka, sen verran suorasanaisesti suomittiin kuitenkin sisällissodan voittajia (jos nyt häviäjiäkin) ja vielä tuohon aikaan voimissaan ollutta Lapuan liikettä ja esitettiin sodanvastaisia mielipiteitä. Itse asiassa luulin aluksi, että tämä olisi ollut paljon myöhemmin kirjoitettu, vasta sotien jälkeen.

Diktonius lienee seuraillut aikakauden eurooppalaisia kirjallisuusvirtauksia, sen veran paljon tämä muistutti päähenkilön ja tyylin puolesta vanhaa kunnon Berlin Alexanderplatzia. Tämä yhtäläisyys kyllä saattoi koitua Jannen turmioksi tähtijaossa, ilman sitä oltaisiin ehkä kuroteltu jopa kolmatta tähteä.

Minuakin enemmän haittasi kuin ilahdutti tuo sulkujen sisällä tapahtuva analysointi. Muutoin mielenkiintoisia välähdyksiä yhdestä elämästä, aika samaan rakennetyyliin kuin toisessa vastaluetussa lukupiirikirjassa, Kerjäläistyttö: Tarinoita Flosta ja Rosesta. Kumpaakaan teosta ei oikein voi sanoa romaaniksi, mutta ei myöskään täysin toimivasti irrottaa yksittäisiksi novelleiksi. Tässä kuvaus vain oli tosiaan kirveellä veistetympää, kuten nimikin jo viittaa.

Tämäkin kirja on luettu jo hetki sitten. Olin itseasiassa yllättynyt kirjan sisällöstä. Odotin vanhahtavaa kieltä jota ei ollut. Kirja oli mielestäni melko moderni ja siitä tuli mieleen minullakin Berlin Alexanderplatz, jonka kanssa minulla toki meni joku tovi tuskaillessa. Tämä kirja sujahti lyhyytensä ja helpohkon tekstin vuoksi nopsasti, vaikka luinkin muitakin kirjoja siinä ohessa.

Uh. Enpä voi kehua pitäneeni sitten yhtään. Kirjassa oli ihan pari pätkää, jotka olivat okei ja maalailivat aika värikästä kuvaa ajastaan, mutta nekin aina vesittyivät tehokkaasti niihin lopun kommentteihin, jotka onnistuivat vain ja ainoastaan ärsyttämään.

Ajoittain kursivoiduissa pätkissä oli ihan huvittavia kohtia, mutta turhan pikkunokkelaa ja omaan nerouteensa rakastunutta sävyä jotta olisin pystynyt siitäkään nauttimaan.

Kohdallani tämän kirjan suurin ansio taisi olla siinä, että se oli nopeasti ohi. :D