Suomalainen lukupiiri discussion

Suomen juhlavuoden lukuhaasteen aloittaa Arvid Järnefeltin vuonna 1893 ilmestynyt merkkiteos, joka kuvaa kansallishengen heräämistä Suomessa. Estradi on vapaa keskustelulle, olkaa hyvät!

Suomalaisuuden aatehistoriaa käsittelevä kirja oli hyvä valinta teemavuoden ensimmäiseksi kirjaksi! Melkoiseen paatokseen yllettiin välillä, epäilemättä aikakauden parhaiden tottumusten mukaan, mutta myös universaaleja teemoja käsiteltiin, ja niiden kautta liittymäpinta nykyisyyteen ja kirjan klassikkostatus tulevat vähintään oikeutetuiksi.

Järnefeltin tolstoilaisuuteen herääminen näkyi kyllä aika selvästi siinä, mitä ihannoitiin: tervettä ruumiillista työtä, pyyteetöntä työtä muiden hyväksi ja maaseudun hyviä talonpoikaisia ihanteita. Kävi myös ihan riittävän selväksi että pahasta ovat kirjasivistyksestä (ja nuoruudesta) syntyvä häilyväisyys ja vieraantuneisuus oikeasta elämästä sekä ulkoisen kunnian tavoittelu.

Universaaleista teemoista ainakin nuoren miehen loputon ulkopuolisuuden tunne, jota tämä pyrkii ulkoisella menestyksellä ja aikakauden kulloistenkin ihanteiden tavoittelulla hälventämään, pätee toki aikakaudesta toiseen. Ja suomalaisuuden ja isänmaallisuuden käsittely sivistyneistön ja yläluokan aatteena kuvasi ihan onnistuneesti sitä julkisen keskustelun kulttuuria, joka myös vallitsee näköjään ajasta ja aikakaudesta toiseen.

Arvoin kahden ja kolmen tähden välillä, mutta lopulta paatoksellisuus ja itselleni vieras maaseuturomantiikan vaaliminen laskivat lopulta arvion kahdeksi tähdeksi.

Itsekin mietin 2-3 tähteä mutta päädyin kuitenkin kolmeen, koska itse ehkä taas jotenkin arvostan juuri "tervettä ruumiillista työtä" ;)
Mielestäni oli yllättävän paljon teemoja ja ajateltavaa saatu käsiteltyä näinkin lyhyessä kirjassa ja vaikka juuri itselle vieras tyyli meinasi laskea tähtiä, koin että kirjassa oli tarpeeksi eteenpäin kulkevaa tarinaa, jotta se piti kuitenkin otteessaan.
Samantyyppisiä teemoja tuntuvat ihmiset pyörittelevän ajasta toiseen.

Sanoisin jopa että yllättävän hyvä.

Aloitin tänään töissä lukemisen Gutenbergistä. En päässyt vielä kovinkaan pitkälle, mutta Heikki alkaa jo käydä hermoilleni :D Järnefeltin teksti sen sijaan on mukavan sujuvaa.

Argh, olen jo yli puolivälin, ja Heikki ärsyttää vain entistä enemmän. Ihan selkärangaton koko tyyppi. Elättelen kyllä toivoa, että loppua kohden hän vielä ryhdistäytyy.

Minusta on jotenkin hauska tuo kohta, jossa keskustellaan puhelimesta:

Heikki ei enää jatkanut kysymyksiänsä, ja Eemil rupesi puhumaan muista asioista. Kertoi siitä uudesta keksinnöstä, jota sanottiin telefoniksi ja joka oli jo otettu käytäntöön Helsingissäkin siellä täällä.

Hän oli hyvin innoissaan siitä ja antoi sille niin suuren merkityksen, että luuli sen mullistavan koko maailman.

—On sentään omituista, sanoi hän, ajatella tätä puhelinkonetta tulevaisuudessa niin laajalle levinneenä, että esimerkiksi yksityisetkin voivat sitä käyttää keskenänsä. Ajatteles, että se tulisi käytäntöön kaikkialla, ei ainoastaan virallisena laitoksena, niinkuin telegrafi, vaan välittäjänä kaikessa yksityisessä liikemaailmassa, tunkeutuisi yksityisiin koteihin, joka miehen käytettäväksi, vähimmänkin ajatuksen perille viejäksi,—ja että sitä voisi käyttää pitemmilläkin välimatkoilla! Siten pääsisivät nuo lukemattomat ihmisajatukset, jotka nyt ovat hajalle lyödyt ja kaikkea yhteyttä vailla, vähitellen yhtymään, ikäänkuin sulautumaan toisiinsa. Etkö luule, että se veisi ihmiskuntaa eteenpäin,—kohti sen eheytymistä ja kokonaisuutta? Kaikki erimielisyydet ja eripuraisuudet vähitellen häviäisivät. Sillä aivan huomaamatta yhtyisi ajatus ajatukseen, ne yhtyisivät kolmanteen, neljänteen,—ihmisten välille rakentuisi kodikkaan tuttavuuden side, joka tekisi mahdottomaksi kaiken vierovan suvaitsemattomuuden ja vihan heidän välillänsä.——Ja Eemil keskeytti puheensa, katsahti Heikkiin ja nauroi.

Teknologisesta kehityksestä huolimatta maailmanrauha on vielä saavuttamatta, vaikka onhan maailma kyllä pienentynyt huimasti entisajoista. Mitähän Järnefelt olisi internetistä tuumannut?

Minä vasta tänään olen aloittanut tämän kirjan (luettu vasta 20+ sivua). Kovin nopsasti ehti alkuasetelmat rysähtää paikalleen..saapa nähdä mitä tästä seuraa. Pelkään, että tyyli on johtamassa aikamoiseen moralisointiin, mutta toivottavasti ei olisi kovin alleviivaavaa. Pitää antaa Arvidille anteeksi jos menee aikakaudelle ominaiseen hurmoshenkisyyteen. Sellaista se aika teettää kun on kaikki voitettavana tai kaikki hävittävänä.

Kirja tuli viimeisteltyä tänä aamuna, vielä noilla arvioinneilla. Itse kirjan luin eilen illalla loppuun. Kirjassa oli hurjasti teemoja nuoresta miehestä kasvaminen aikuisuuteen, ulkopuolisuuden puute, itserakkaus, suomenkielisten kansallinen herääminen, teollistuminen yms. Lumissa kuvaa kirjan sisältöä jo varsin hyvin joten ei siitä sen enempää.

Kirja oli minulle liian paatoksellinen, mutta päähenkilö Heikki oli silti ihan ok tyyppi ja teksti ole helppoa luettavaa, vanhahtavasta kielestä huolimatta. Maaseuturomantiikka ei minua kirjassa häirinnyt, en vain meinannut jaksaa niitä kohti jossa pidettiin tärkeitä puheita "tärkeissä" juhlissa ja tapaamisissa.

Kirja ei lukemisen helppoudesta huolimatta ollut mikään nopeasti ahmittava kirja, siihen piti siitä huolimatta keskittyä. Johtuen kirjan aatteellisuudesta ja ajasta jota ei ole itse elänyt.

Kirja oli oikein hyvä valinta ensimmäiseksi kirjaksi. Pallottelin 2 tai 3 tähden kanssa. Valitettavasti liika paatoksellisuus laski pisteen lopulta 2 tähteen. Puolikkaan olisin antanut, jos se olis mahdollista.

Mä olen varannut tän kirjan kirjastosta, mutta se ei vaan tuu :( Kerrankin kun meinasin ehtiä oikeaan aikaan jonkun näistä kirjoista lukemaan...

Onneksi näitä voi kommentoida myöhemminkin. Itsekin olen joitain kirjoja lukenut ja kommentoinut kuukaudenkin viiveellä. Niin ja onhan tässä vielä kuukautta jäljellä;)

Jos kestää ruudulta lukemista, niin tämähän löytyy ihan ilmaiseksi Project Gutenbergistä. Sieltä minäkin sen luin, kun en jaksanut kirjastoon lähteä :)

Arvid Järnefelt: Isänmaa

Elisa-kirjasta löytyy myös ilmaisena kirjana. Hyvin vähäisellä kokemuksellani pidän niitä ehkä vähän paremmin "laitettuina" kuin Gutenbergin kirjoja, ehkä johtuen siitä, että tekstejä käsittelevät suomalaiset. Projekti Runebergin kannattaa aina tarkistaa.

Luin tänään loppuun tuon Isänmaan ja kaikkia odotuksiani vastaan minä tykkäsinkin kirjasta todella paljon! Mua ei koskaan haittaa jos vanhassa kirjassa köytetään ajalle ominaista kieltä - se saa ainakin mut eläytymään ajan henkeen vielä paremmin. Todella hyvä kasvutarina, eikä ollenkaan niin paatoksellinen ja moralisoiva, kuin mitä olin olettanut. Eihän noita vähän juhlavia lauseita ollut kuin kirjan alussa ja lopussa...siis sellaisia kirjailijan äänellä esitettyjä. Toki ylioppilaat aatteenpalossaan puhuivat juhlallisia, mutta ne olivat mielestäni juuri sitä aatteen hurmoksen kuvausta, jolle kirjoittaja ikäänkuin hymyilee tekstin takana. Ja Järnefelt osaa kuvata jotenkin niin hyvin ja konstailematta Heikin ajatusmaailman muutoksia. Eli neljä tähteä laitoin omaan arvosteluuni. Ilman vähän kankeaa alkua (muutama kymmenen sivua) ja ilman muutamaa juhlavaa lausetta lopussa olisi tämä ollut viisi tähteä.



SPOILERI!!!!:

Ja toki akateemista ihmistä vähän pistelee tarina, jossa yliopisto-opinnot eivät oikein johdakaan mihinkään..mutta kukapa voi sanoa, ettei noin voisi käydä? Yleismaailmallisia johtopäätöksiä siitä ei onneksi loppujen lopuksi suoranaisesti kirjassa vedetty..tämmöstä "turmelluksen tie"-moralisointia vähän olin odottanut.

Hitsit, kun en tajunnut aiemmin, että tämä löytyisi myös e-kirjana, jonka luku sujuu multa hyvin. Nyt kun sen tajusin, niin kirjasto ilmoitti samalla varaukseni saapuneen. Haenpa siis paperisena ja ehdin lukemaankin vielä tammikuussa :)

Luinpa minäkin tämän ja alun vaikeuksien jälkeen kirja tuntuikin hyvin mielenkiintoiselta. Aluksi oli vaikea päästä kieleen kiinni ja omat ajatuksenikin olivat ihan muualla.

Järnefelt kuvaa hyvin eri aatteiden virtaa ja hetkellisyyttä ja muovautuvuutta. Samoin on nyt, milloin ollaan mitäkin mieltä ja vahvasti, ja kohta ihan vastakkaista.

Heikin epävarmuus harmitti mutta tuskin oli tavatonta. Isän sana oli laki ja talous oli isän taskussa, vain harvalla oli tuolloin mahdollisuus irtautua taustastaan. Moni myös tyytyy peesaamaan mielipiteissä äänekkäitä vaikkei ehkä ihan yhtä totaalisesti kuin Heikki.

Mielenkiintoisia kohtia olivat mm. isän matka Helsinkiin ja viittaukset hänen toiminnastaan siellä (eri viranomaisissa yms.) ja Heikin täysi välinpitämättömyys näihin asioihin. Samoin kun Heikki sitten jätti lopullisesti kotinsa ja isänsä yritti kertoa perintö- ja taloudelliset ratkaisunsa, näistäkään Heikki ei piitannut. Tämä ärsytti minua, olisin halunnut tietää enemmän. Onneksi lopussa taloustaustat selvisivät.

Kirjan kieli aiheutti välillä erikoisia mielleyhtymiä. Tuolloin oli mm. ilmeisesti tavallista ilmaista rakastavansa samaa sukupuolta olevaa ilman homoeroottista latausta.

Isänmaa toimi hyvänä aloituksena Suomi100-vuodelle. Minulle se pohjusti hyvin seuraavaa lukemaani eli Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa. Isänmaa on myös Arvid Järnefeltin esikoisteos eli sen saa merkittyä Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42. esikoisteos.

Sainpas luettua tammikuun aikana. Tykkäsin kovasti Järnefeltin ajankuvauksesta, ihmiset ja miljöö oli helppo kuvitella. Mutta Heikki! Hän oli saamaton ärsyttävä että sen vuoksi kirjaa oli tosi takkuista lukea loppuun asti. Kokoajan vaan toivoi, että loppuisi jo. Ja loppuihan se lopulta.

Mulla oli ihan sama ongelma: Heikki oli suunnattoman ärsyttävä. Eräs muukin asia alkoi ärsyttää - ajatusviivoja ja huutomerkkejä kaikkialla! Paatosta! Voiko niin tehdä - kai niin voi tehdä - tämä on taiteellinen ratkaisu!

Järnefeltin Vanhempieni romaani oli lukukokemuksena paljon miellyttävämpi, vaikka siinä on sivuja moninkertaisesti. Sen voisin jossain vaiheessa lukea uudestaankin (tuollahan se omassa hyllyssä asuu kolmena niteenä).

Mun mielestä Heikin häilyväisyys oli nimenomaan koko tarinan sanoma: nuoruuden idealistisuus. Nuori ihminen, jolla ei ole laajaa ja pitkää kokemusta ja käsitystä maailmasta turvautuu aatteeseen, jonka omaksuu sellaisenaan ja hämmentyy, kun todellisuudessa törmää asioihin, jotka kokee ihan hyviksi vaikka ne ovat ikäänkuin omaksuttujen elämänarvojen vastaisia..jolloin häilyy kahden vaiheilla, että onko oikea katsomus tämä uusi vai vanha. Kokematon ja aatteellinen ihminen ajattelee että on oltava joko niin tai näin mustavalkoisesti. Kokemuksen karttuessa ymmärtää, että todellisuus voi olla kumpaakin yhtäaikaa.

Minulle oli saavutus, että sain tämän aloitettua tammikuun puolella. :D Olen lukenut toistaiseksi vasta kaksi ensimmäistä lukua, joista toinen tuntui jo vähän mielenkiintoisemmalta kun Heikki on vähän kasvanut ja homma tuntuu alkavan oikeasti.

Tyyli on kyllä ollut aika paatoksellinen, mutta ainakin tähän saakka se on lähinnä huvittanut minua eikä ärsyttänyt. Jotenkin se tuntuu ihan sopivan tällaiseen aatteenpaloiseen kirjaan.

Luin tämän jo muutama viikko sitten, mutta goodreadsin päivittely menee hieman puuskissa. Nyt kun on aika palauttaa kirja kirjastoon, voi kommentoida :D

Vaikka varmaan annan kirjalle sen kaksi tähteä, kun arvostelun kirjoittelen, ei romaani ollut läheskään aika kaudelleen pahimmasta päästä, vaan jopa ihan menevä.

Vaikka Heikin haihattelua on kommentoitu täällä ja voin siihen tietyllä tavalla yhtyä, toisaalta sitä helpotti se, että siihen oli tietyllä tavalla helppo samaistua. Työväenluokkaisesta taustasta yliopistoon kulkeneena täytyy myöntää, että samanlaisia tuntemuksia kuin Heikki olen itsekin joskus kokenut: myös sitä, että omaksuu aatteita, mutta ei ole ihan vielä omia eväitä niiden käsittelyyn. Ei tämä kirja kyllä ns. ruumiillisen työnpariin silti saa palaamaan, akateemisuus on vienyt minut, kuten aikoinaan Heikinkin, liian pitkälle syleilyynsä. :D

Toisaalta, olen vastaavankaltaista haihattelua kohdannut aiemminkin saman aikakauden ja aiemmissa romaaneissa. Ei tämä tuntunut yhtä tuskaiselta luettavalta kuin aikoinaan muistan Nuoren Wertherin valitusten olleen, mutta ehkä olen nykyään vain paksumpinahkainen ja kokeneempi lukija. :)

Minäkin sain tämän luettua oikeastaan jo yli viikko sitten, mutten sitten saanut kirjoitettua... Kahdelle tähdelle meni, mutta lopulta ihan luettava kirja kuitenkin. Jollain tavalla se Heikin jahkailu oli mustakin tunnistettavaa lähinnä sen puoleen, että ruoho tuntuu olevan toisella puolen vihreämpää, olipa sitten kummalla puolella tahansa.

Itseä miellytti erityisesti loppupuolen Helsinki-osa, siellä tuntui olevan paljon mielenkiintoisempia ihmissuhteita, vaikka meno olikin pinnallisempaa. Siihen nähden ihan loppu oli vähän pettymys ja jotenkin ärsyttävän maailmoja syleilevä.

Tästä sai kyllä ihan kiintoisaa kuvaa aikakaudesta, joka ei ole minulle erityisen tuttu.