Suomalainen lukupiiri discussion

Huomenna alkaa naistenviikko ja tämä näköjään huomioidaan Tuijata-blogissa jo kolmatta kertaa.
(https://tuijata.wordpress.com/2017/03..., linkit myös aikaisempiin koonteihin)

Osallistuvissa blogeista löytynee siis postauksia näistä haastekohdista:
– Lue naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
– Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista.
– Voit valita luettavaksi/postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu.
– Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria.
– Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.

(Jotenkin sopivaa, että telkkarissa on samaan aikaan meneillään jalkapallon naisten EM-kisat ja Saksa-Ruotsi-ottelu on juuri alkanut.)

Herättääkö tämä ajatuksia? Olen huomannut, että GR:n kansainvälisemmällä puolella kiinnitetään kirjailijan sukupuoleen ehkä enemmän huomiota kuin Suomessa noin yleensä. Täällä ei esim. ole sanontaa "dead white men".

Oma suhteeni naiskirjailijoihin on ehkä aika perinteinen, tai siis en paljon kiinnitä huomiota siihen, kuka on kirjan kirjoittanut. Mutta en kyllä voi sanoa, etteikö se voisi vaikuttaa valintaan. Tämä varmaan vaikuttaa erityisesti historiallisissa romaaneissa ja ainakin ennakkoluulojeni mukaan siinä, kuinka paljon oletan kirjassa olevan romantiikkaa, josta en siis läheskään aina välitä.

Lienen myös siinä mielessä varsin tavallinen nainen, että luen suht sujuvasti kirjoja riippumatta niiden päähenkilöstä. Varmaan aika moni nainen on oppinut löytämään esikuvansa ja sankarinsa mieshahmojen puolelta, koska heitä nyt on enemmän, joten he ovat myös erilaisia ja yleensäkin heillä on enemmän vapauksia, varsinkin kun minä vielä vaadin kohtalaista historiallista realistisuuttakin.

Muistuu mieleeni yksin kesken oleva kirja eli Myrskylintu. (Se olisikin hyvä kirja torstaille, sillä Margareeta Anjoulainen on varmasti yksi historian tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia naisia. Valitettavasti en varmasti ehdi sitä lukemaan ajoissa, varsinkin kun itse tarina ei ole oikein vetänyt minua puoleensa.) Ehkä johtuu siitä, että Margareeta on kirjan alussa vasta teini-ikäinen, mutta kovin mielenkiintoista kuvaa en ole hänestä vielä saanut, vaikka varmasti hän on ollut varsin voimakas henkilö. Ja kun Game of Throneskin sopivasti alkoi, niin mainitaan, että hänhän on pitkälti Cersei Lannisterin esikuva. Mutta voisi olla, että naisen kirjoittamana teini-ikäinenkin Margareeta olisi alkanut jo elää mielessäni.

(Ja jos lukisin sarjaa kirjana, niin perjantaille sopisi sankariksi Brienne of Tarth, joka on tietenkin saanut innoituksensa Jeanne d’Arcista. En ole vielä päättänyt, pidänkö varsinaisesti hänen hahmostaan, hän on vähän liian kunnollinen makuuni. Mutta senhän voi ratkaista helposti shippaamalla hänen kanssaan vähemmän kunnollista Jaime Lannisteria. Jos vielä joskus näkisi naishahmon, joka olisi kuin Jaime...)

Mä luen ylipäätään aika paljon naisten kirjoittamaa kirjallisuutta, vaikka en valitsekaan lukemisiani kirjailijan sukupuolen perusteella. Naiskirjailijat vain sattuvat olemaan yliedustettuina eniten lukemissani genreissä (historialliset romaanit, etenkin rakkausromaanit ja nuortenkirjallisuus). Lempikirjailijanikin ovat melkein kaikki naisia (Alcott, Austen, Montgomery jne.)

Noihin nimipäiviin sopivasti voin suositella Anni Polvan Tiina-kirjoja tai Frances Hodgson Burnettin iki-ihanaa klassikkoa Pikku prinsessa, jonka päähenkilö on Saara (alk. Sara Crewe).

Naiskuvasta sen verran: tykkään tietenkin lukea kirjoja, joissa on hyvin kuvattuja, aidon oloisia ihmisiä, sukupuolesta viis. Toisaalta naisena minun on paha sanoa, onko jonkun kirjailijan kuvaus miehen sielunelämästä täysin uskottava vai ei, ja vastaavasti miehen on ehkä vähän vaikeampi arvioida naiskuvausta. (Huonot toki erottaa, mutta tarkoitan siis parhaiden kuvausten erottamista ihan hyvistä.)

Mitä mieltä muut olette, kuka mieskirjailija osaa/on osannut kirjoittaa parhaita naishahmoja? (Ja jos joku mies eksyy ketjuun, kuulen myös oikein mielelläni, kuka naiskirjailija kirjoittaa uskottavasti miesnäkökulmasta!) Itse pidän esimerkiksi George R. R. Martinin Song of Ice and Fire -sarjasta, jossa on päähenkilöinä paljon erilaisia naisia.

Tytti wrote: "Mutta voisi olla, että naisen kirjoittamana teini-ikäinenkin Margareeta olisi alkanut jo elää mielessäni."

Jos haluat lukea Margareeta Anjoulaisesta naiskirjailijan näkökulmasta, hän on yksi keskeisistä henkilöistä Philippa Gregoryn kirjassa Sininen herttuatar, joskin romaanin päähenkilö on Jacquetta Luxemburgilainen.

Minulla ehkä naisia tulee eniten klassikkodekkareista, ainakin siltä tuntuu... Nykykirjailijoista on vaikeampi sanoa, en erityisemmin pidä väkivaltaisista kirjoista, joten se voi ehkä vähän viedä naisten suuntaan, tosin se ei varmaan edes päde mitenkään. (Muukalainen oli minulle liian väkivaltainen, Puhdistus myös, mutta sen vielä ymmärsin tarpeelliseksi. Kätilöä en oikein ole edes halunnut lukea... Naisetkin kyllä osaavat.)

Tiinat luin varmaan suunnilleen kaikki, en tietenkään järjestyksessä, koska ei ollut nettiä, mistä niitä katsoa, ja olin muistaakseni jo vähän "yli-ikäinen" jo silloin, ehkä 14-16-vuotias jopa? Pikku prinsessankin muistelen lukeneeni hyvin nuorena, tosin kai perinteiseen tapaan nähtyäni ensin elokuvan ja sitten etsinyt kirjan käsiini. Olen melkein ajatellut, että pitäisi lukea se uudelleen, sillä muistelen pitäneeni kovasti ainakin elokuvasta, vai olisiko se ollut minisarja.

Joo, kyllä minäkin vähän aina mietin, jos nainen kirjoittaa miesten ajatuksia ja päinvastoin, tosin en yleensäkään pidä minä-muodossa kirjoitetuista kirjoista. Toisaalta voi se mennä väärin silloinkin, jos nainen kirjoittaa vaikka eri etniseen ryhmään kuuluvasta naisesta. Esimerkiksi olen yrittänyt lukea House of Orphansia, mutta en vain pysty.

Itse en tosiaan ole tuota kirjasarjaa lukenut (lisäsin vielä edelliseen viestiini Briennestä), vaan olen melkein täysin tv-sarjan varassa, tosin tiedän kirjoistakin jotain. (Kaverinikin sanoi, että kun kerran en ole aloittanut, niin kannattanee odottaa sen verran, että näkee, säilyykö Martin hengissä tarpeeksi pitkään lopettaaksen sen.) Minulle taidettiin sanoa sarjan alussa, että kyllä naisetkin vielä nousevat, kun en ollut oikein jaksanut kiinnostua siitä, mutta katsoin, koska kaikki muut puhuivat siitä ympärilläni... Ovathan ne erilaisia ja varmaan varsin hyvin kirjoitettujakin, mutta suosikkiani en oikeastaan ole naisista löytänyt. Joidenkin kohdalla tosin näyttelijällä voi olla negatiivinen vaikutus. Ja sekin voi vaikuttaa, että olen vähän kuin Cersei eli haluaisin olla Jaime! :D

Annamariah wrote: "Jos haluat lukea Margareeta Anjoulaisesta naiskirjailijan näkökulmasta, hän on yksi keskeisistä henkilöistä Philippa Gregoryn kirjassa Sininen herttuatar, joskin romaanin päähenkilö on Jacquetta Luxemburgilainen."

Tässä taas näkee, miten suuri vaikutus on kannella! Olen nimittäin varsin varma, että tuo kansikuva ei ole historiallisesti mitenkään todenmukainen, vaan todella tyypillinen tämän ajan "pseudohistoriallinen", ja se on varsin huono asia minun silmissäni. Minun piti ihan tarkistaa kirjailijan taustat, etten sotke häntä Michelle Moraniin. Muistelen kyllä yrittäneeni katsoa Gregoryn kirjasta tehtyä sarjaa Valkoinen kuningatar, mutta se jäi kesken jostain syystä, en vain innostunut.

Ehkä tästä voi päätellä, että en vain saa mistään otetta satavuotiseen tai ruusujen sotiin (piti ihan tarkistaa, miten ne liittyvät toisiinsa). Todennäköisesti minun pitäisi lukea asiasta ihan tietokirjallisuutta tai katsoa dokumentteja, jotta saisin jonkinlaisen kuvan henkilöistä ja tapahtumista ja sitä kautta kiinnostusta. Shakespeare-filmatisointi Ontto kruunu auttoi ehkä vähän, mutta ei tarpeeksi. Noh, eihän minua kiinnosta myöskään Hilary Mantelin Susipalatsikaan, joten ehkä kyse on vain minusta. Muistelen jo lapsena skipanneeni tuon ajan ja siirryin suoraan antiikin ajoista ja Roomasta jonnekin 1800-luvulle. (Mutta Wikipediasta kiinnitti heti huomioni Gilles de Rais, joka usein myös liitetään Ritari Siniparta -satuun, joten tämä kiinnostaisi Ritari Siniparta: Gilles de Rais'n tarina.)

Kannattaa kuitenkin muistaa vanha viisaus "don't judge a book by its cover", sillä kirjailijat eivät yleensä voi itse vaikuttaa kirjojen kansikuviin, ja kustantajat tekevät toisinaan aivan käsittämättömän typeriä ratkaisuja :D Mä aloin lukea Gregoryn kirjoja juuri tuon Valkoinen kuningatar -tv-sarjan ansiosta, minuun se upposi.

Jos haluat vielä yrittää satavuotista sotaa, niin George R. R. Martin suosittelee Maurice Druonin sarjaa The Accursed Kings (Les Rois Maudits), joka on kuulemma "the original game of thrones". Suomeksi siitä on tosin julkaistu vain kaksi ensimmäistä osaa. Itse olen lukenut vasta ensimmäisen osan The Iron King englanniksi, muut osat eivät ole vielä kävelleet vastaan. Nyt kyllä eksyttiin jo vähän naisaiheesta, sori siitä!

Joo, kyllähän minä tiedän, että harvoin kirjailijoilla on suurempaa vaikutusvaltaa kansiin, mutta toivoisin edes jotain veto-oikeutta. Mutta enemmänkin kyse on siitä, että kannen perusteella luokittelen kirjan "historialliseksi" YA-romaaniksi, joiden historiallisuus ei kärsi minkäänlaista tarkastelua. Vähän samalla tavalla kuin myös Reign-sarjassa naisilla oli hiukset auki, mikä sai heidät näyttämään enemmän amerikkalaisilta koululaisilta kuin historiallisilta kuninkaallisilta. Eihän sitä voinut sitten katsoa edes jaksoakaan. Tuossakin kansi tosiaan tekee minulle karhunpalveluksen vääränlaisen tunnelman luomisessa.

Lienen kuullutkin tuosta sarjasta Martinilta tai jostain, en tosin varmaan tiennyt, että sitä on suomennettu, voisi ehkä lisätä tännekin (lisäsinkin, näköjään jotkut ovat hyllyttäneet tämän "fantasiaksi"). Mutta ehkä minä mieluummin luen "tavallisista" ihmisistä historiallisissa romaaneissa kuin kuninkaallisista, koska heistä voi lukea historiankirjoista ja niitä olen aina mielelläni lukenutkin. Shardlake-sarja kiinnostaa jo enemmän kuin Susipalatsi, mutta siinä Thomas Cromwell ja kumppanit ovatkin vain sivuhenkilöitä. Ja tuskin tämä off-topic nyt niin haittaa, hyvä vain jos syntyy keskustelua. :D

Kas, juuri eilen (ennen kuin näin tätä keskustelua, siis) mietin Munron Kerjäläistyttöä lukiessani, että onpa harvinaisen hyvin kuvattuja naisten välisiä suhteita tässä, että pitääpä muistaa mainita kirjan keskusteluketjussakin asiasta.

Ajatuksen Kerjäläistytön kohdalla herätti se suhteiden moninaisuus, jota aika harvoin kaunokirjallisuudessa näkee. Naiset asetetaan niin kovin usein äidin, uhrin ja juonittelijan yksiulotteiseen rooliin, että se alkaa jo ahdistaa. Missä on normaaliin ihmiselämään kuuluva ystävyys ja toveruus eri muodoissaan?

Mielenkiintoista, että Mantelin Thomas Cromwell -trilogia tuli puheeksi. Minusta Cromwellin hahmo nimittäin on varsin hyvin rakennettu mieshahmo naisen kirjoittamassa kirjassa, mutta kahdesta ensimmäisestä kirjasta olen kyllä huomaavinani, että Anna Boleyn on silti ollut kirjailijan oma suosikki. Annan hahmoa katsellaan kirjassa jatkuvasti vähintään pienen matkan päästä, mutta sieltä kyllä löytyy päättäväisessä vallanhimossaan moniulotteinen ja vivahteikas nainen.

Yleisesti ottaen olin ehkä yllättynyt, kun aloin tämän ketjun innoittamana selata läpi lukemiani kirjoja ja totesin, että aika iso osa niistä (lähes puolet) on naisten kirjoittamia. Luulin lukevani paljon enemmän miesten kirjoittamia kirjoja, mutta hyvä näin! Seuraavaksi toivoisin löytäväni nykyaikaan sijoittuvan, tavallisen tytön näkökulmasta kerrotun lapsuus- ja kasvukertomuksen, omaelämäkerrallisen jos mahdollista. Jossain toisessa ketjussa taisinkin jo valitella, että poikien näkökulmasta kerrottuna nämä alkavat kokea vähän inflaatiota, kun niitä on tullut jostain syystä luettuna viime vuosina aika monta.

Mikä on sinulle "nykyaikaa", pitääkö olla ihan noin 30 vuoden sisällä tapahtunutta? Ekana tuli mieleen nimittäin se vasta mainittu Linnuntietä, mutta siinä ollaan jo 60-luvulla. Toisena taas Kani nimeltä jumala, jossa ollaan vähän lähempänä, mutta ei paljoa, eikä ehkä ihan muutenkaan ole sellainen, mitä ajattelit.

Ja ihan kuin olisin jossain nähnyt jotain sulle sopivaa, mutta enpä nyt saa kiinni. Omille hyllyille harvoin sellaista laitan, mutta Ihana maa on julkaistu Otavan kirjastossa ja Tytöt on ollut kovasti suosittu. Muut ovat jo sitten vähän vanhemmista kertovia. Taitaa vähän olla niin, että niitä enemmän omaelämäkerrallisia kerrotaan usein vasta vanhemmalla iällä.

Noista naisten välisistä suhteista tulee tietenkin mieleen Bechdelin testi elokuvien puolelta, mutta ehkä vähän olisi petrattavaa myös kirjojen puolella. Ei nyt tule yhtään hyvää esimerkkiä varsinaisesti mieleen, mutta voi olla, että tämä oli yksi syy, miksi pidin Tuulen viemästä. Siinähän naiset olivat paljon keskenään, kun miehet olivat sodassa ja hyviä naishahmoja oli paljon. Kyllähän naisia usein kuvataan erityisesti suhteessa miehiin. Jossakin oli muistaakseni jotain kritisointia siitä, että (englanninkielisiä) kirjoja on nimetty tyyliin jonkun vaimo tai jonkun tytär, ja aika paljon niitä tuntuu olevankin.

Katselin vähän tilastojani, ja niiden mukaan 43 tänä vuonna lukemistani 104 kirjasta on miesten kirjoittamia, eli vain hieman yli puolet on naisten teoksia. Viime vuonna lukemistani 170 kirjasta sen sijaan vain 41 eli alle neljännes oli mieskirjailijoiden käsialaa - 75 prosenttia oli siis naiskirjailijoilta. Toissa vuonna luin 90 kirjaa, joista vain 6 oli miesten kirjoittamia...

Tämä mieskirjalijoiden "nouseva trendi" johtuu siitä, että viime vuoden puolivälissä gradun valmistumisen jälkeen aloin taas lukea monipuolisemmin, ja klassikoiden ja tietokirjallisuuden puolella on sitten paljon mieskirjailijoita. Täällä lukupiirissäkin vain hieman yli neljännes yhdessä luetuista kirjoista näyttää olevan naisten kirjoittamia.

Näyttää siis vahvasti siltä, että luen "huvikseni" lähes pelkästään naisten kirjoittamia kirjoja, mutta "sivistysmielessä" tulee luettua enemmän miesten teoksia. En kyllä aio jatkossakaan valita lukemisiani kirjailijan sukupuolen perusteella.

Joo, tuohon minäkin kiinnitin huomiota jossain, että paljon on mieskirjoilijoita luettu, mutta ensi kuulle on sentään tulossa kaksi naisen kirjoittamaa kirjaa, molemmat suomalaisen naisen vieläpä. Ehkä tässä tulee esille klassikoiden vaikutus, kun varsinkin ulkomailla niiden kirjoittajat ovat usein juuri "kuolleita valkoisia miehiä". Oma suhdelukuni on suunnilleen 1/3 naisia ja 2/3 miehiä, jota osittain juuri selittävät klassikot ja tietokirjallisuus sekä oma kiinnostukseni vähän "miehisiin" aiheisiin. Kyllähän täällä Minna Canthiakin luettiin, mutta ei yhtä tiettyä kirjaa.

Jostain muistelen lukeneeni, että Suomessa tilanne on aika lailla tasan kirjailijoiden suhteen, joten ehkä asia ei täällä ole niin oleellinen kuin monessa muussa maassa, joissa naiskirjailijoiden on ehkä vaikeampi saada kirjojaan julkaistuksi (mikä taas vaikuttaa sitten myös suomeksi käännettävään kirjallisuuteen). On myös mielenkiintoista ollut lukea, kuinka joidenkin mielestä YA-kirjallisuuden kritisointi (sori, taas päästään tähän aiheeseen) on kuulemma seksististä, koska kirjat ovat enimmäkseen naisten kirjoittamia ja kertovat tytöistä. Itse en ainakaan tunnustaudu seksistiksi, kyllä ne kritiikkini kohteet tulevat enimmäkseen ihan alkuasetelmasta, sillä lähestyn asiaa ihan eri suunnasta (koska minusta 14-16-vuotiaat ja siitä vanhemmat voivat ihan hyvin lukea tavallisiakin kirjoja, eikä teini-ikäinen protagonisti tee kirjasta nuorten kirjaa). (Tästä olisi kyllä mielenkiintoista keskustella ihan kasvokkain vaikka jonkun amerikkalaisen kanssa.) Anneli Kanto on mainittu täälläkin ja hänen Veriruusut-kirjassa päähenkilö on 15-vuotias tyttö, joka liittyy punakaartiin, mutta kyllä kirja ihan aikuisten kirjaksi ilmeisesti luokitellaan. Olisi jännä tietää, miten kävisi ulkomailla, epäilen, että tuskin menestyisi. Jotenkin tuntuu, että menestyäkseen se on liian realistinen eikä tarpeeksi romanttinen (tämä siis lukematta kirjaa), vaikka ei edes otettaisi huomioon sitä, että se liittyy niin tiiviisti Suomen historiaan. Tai entäs sitten Sonja O. kävi täällä, ja lienee näitä pari muutakin vastaavaa.

Minusta siis tuntuu, että suomalaiset naiskirjailijat(kin) ovat tietyllä tavalla "rohkeampia" tai "kovempia", eikä kirjoja yleensä kuorruteta turhalla romantiikalla, ehkä joitakin kirjailijoita lukuunottamatta, joten niitä ei pidetä "naisten kirjallisuutena" (mikä on aika typerä nimitys), vaan ihan tavallisena kirjallisuutena, joissa usein sattuu olemaan päähenkilönä nainen. Onhan hiukan eroa jo Jane Austenilla ja Minna Canthilla. Minä ainakin kritisoin romantiikkagenreä ihan siitä, että ollakseen sitä genreä kirjan pitää sopia tiettyyn muottiin, enkä itse tykkää kirjoista, jotka tekevät näin. (Löytäisin varmaan kritisoitavaa myös miesten kirjoittamasta scifistä, jos tietäisin siitä jotain...) Dekkareissa se nyt on ihan ymmärrettävää, että rikos ratkaistaan lopussa, mutta on niissäkin yllätyksiä, enkä pidä sitä yhtään pahana asiana. Johtuneeko se sitten meidän varsin rankasta historiastamme ja sitä kautta varsin tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, että pidetään ihan normaalina, että naisetkin voivat olla voimakkaita? Olihan meillä jo aikoinaan Hella Wuolijoki ja hänen näytelmänsä. Sukupuoliroolien rikkominenkin on jo aika vanha juttu, eikä täällä oikein ole "slut shamingiäkään". Ja sitten löytyy myös Tommi Kinnunen, joka kirjoittaa naisistakin, varmaan muitakin miehiä, mutta ei heihin oikein kiinnitä edes huomiota. Olisi muuten mielenkiintoista lukea jotain tutkimusta asiasta.

Suomenkielinen kirjallinen kulttuurihan on todella nuori verrattuna moneen muuhun, mikä tässä tapauksessa saattoi olla aika onnekasta. Ei meillä ole kovin montaa sukupolvea niitä kuolleita valkoisia miehiäkään, jotka olisivat kirjoittaneet kirjoja. Oli sitten tilaa ja sopivat aatteelliset olosuhteet naisillakin kirjoittaa, kun sen aika tuli.

Suomalaiset naiskirjailijat (menneet ja nykyiset) ansaitsevat kyllä kiitosta. Rosa Liksom on yksi suosikkikirjailijoistani, ja tuo mainittu Kaurasen Sonja O täysi viiden tähden teos, jota Sofi Oksanen koetti vähän heikommalla (mutta kuitenkin ihan kelvollisella) menestyksellä imitoida Stalinin lehmissä. Minna Canthia en ole lukenut, mutta Maria Jotunista ole pitänyt, sekä tyyliltään kepeän humoristisista novelleista että vakavasta Huojuvasta talosta.

Tällä hetkellä on muuten kesken Merete Mazzarellan Ei kaipuuta, ei surua: päivä Zacharias Topeliuksen elämässä, joka on ihan mielenkiintoinen tapaus tämän ketjun kannalta, koska on sekä naiskirjoittajan kirjoittama että kertoo yhdestä merkittävimmästä suomalaisen kirjallisuuden "kuolleesta valkoisesta miehestä" ja monesti vielä tämän pohdintaan naisten asemasta.

Ja kiitokset vinkeistä (niitä saa laittaa lisääkin, jahka tulee mieleen). Laitoin Linnuntietä jo aiemmin aika korkealle prioriteetille lukulistalla, ja Tytöt sorruinkin juuri ostamaan Elisa Kirjan kesäalesta :)

Lumissa wrote: "...Seuraavaksi toivoisin löytäväni nykyaikaan sijoittuvan, tavallisen tytön näkökulmasta kerrotun lapsuus- ja kasvukertomuksen..."

Hauskasti tuli tuosta toiveesta mieleen Pojat, erikoinen, fantasia-aineksinen nuortenkirja. Kohdepiste on seksuaalisuuden heräämisessä ja sukupuolirooleissa. En viitsi paljastaa enemmän kuin mitä tuossa juonikuvauksessa on ettei mene tarina piloille. Kirjailijatar on ruotsalainen.

Itse saatan lukea helpommin nais- kuin mieskirjailijoiden tekstejä - ainakin jätän selvästi useammin kesken juuri miesten kirjat. Naiset menevät enemmän tunnekuvailun puolelle, luovat henkisiä koukkuja. Tosin joskus miehet yllättävät kuvaamalla erityisen hyvin käyttäytymisen ulkoisia piirteitä ja hahmottamalla henkilön tarkemmin kuin mikään tunnekartoitus (viimeisin positiivinen miesyllätys novellikokoelma Kottarainen).

Nuorempana (nuortenkirjoista eteenpäin siirryttyäni) luin enemmän toiminnallisia kirjoja, ja silloin hyvin harva lukemani teos oli naisen käsialaa. Kauhugenreä lukiessani oli ihan järkytys sitten, kun naisten "kauhu" oli niin eroottisesti latautunutta (Anne Rice).

Juhlin naistenviikkoa jo "aattona" lukemalla tiistain nimipäiväsankarin Riikan Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Chick-lit ei ole minun tyyppistäni kirjallisuutta, mutta välillä virkistävä poikkeus. Tarkoitus on ehtiä vielä viikon aikana lukea Leenaa (Krohn) ja Tiinaa (Raevaara).

Huvittavaa, että tuon "Poikien" italiankielisen käännöksen nimi on ilmeisesti "Girls".

Lienet lukenut myös Fanun Carmillan? Minulla on ollut pitkään tarkoituksena, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tuli siitä myös mieleen nämä meidän erilaiset kulttuurimme, kun viktoriaanisella ajalla kuulemma pöydän jalatkin verhottiin, jotta miehet eivät saisi tuhmia ajatuksia siitä, mihin naisten jalat "vievät". (Lieneeköhän totta...) Ja kaveri taas kertoi lukeneensa, kai jonkun meidän tunnetun taidemaalarin kertomana, että hän oli saanut kovan puhuttelun, kun nuorena poikana oli saunassa katsonut liian pitkään talon vähän vanhempaa piikaa, tms...

Itsekin lainasin juuri tuon Iiris Lempivaaran äänikirjana, mutta saa nähdä tuleeko kuunneltua loppuun, ennen kuin taas palautuu. Alku ei vielä ihan innostanut jatkamaan.

Tosin tuo "kuolleet valkoiset miehet" on vähän angloamerikkalainen termi, sillä se menee rikki jo naapurin puolella, siellähän Pushkin on ehkä arvostetuin runoilija ja hänen isoisänsä oli kai Afrikasta. Eli sitten tsaari Pietarin hovissa. (Hänen jälkeläisiään on muuten Mountbattenin suvussa, ilmeisesti joitain prinssi Charlesin serkkuja, joten "yhden pisaran" Yhdysvalloissa heidät olisi luokiteltu mustiksi.) Ja Ranskastahan muistamme Dumas'n isä-poika-parin, joiden isä/isoisä(?), syntyi muistaakseni Haitilla mustalle naiselle, isä oli valkoinen, ja josta sitten tuli kenraali Napoleonin armeijaan.

Ja jos jatketaan vielä näin off-topicina yleensäkin "edustuksesta", niin eipä täällä hirveästi taideta myöskään kiinnittää huomiota kirjailijoiden sukupuoliseen suuntautumiseen, vaikka joskus näkee siihen liittyviä kohteita ulkomaisissa haasteissakin. Muutamasta kirjailijasta tiedän ja muistan, joistain toisista, vanhemmista, muistelen lukeneeni, mutta jo unohtaneeni, mutta yhteensäkin tietänen suomalaisia LGBT-kirjailijoita varmaan alle kymmenen. Ei asia taida oikein tulla edes esille muuten kuin heidän omaelämäkerrallisissa töissään.