Suomalainen lukupiiri discussion

Helmikuun yhteinen kirja on Anthony Burgessin dystopiaklassikko vuodelta 1962. Kellopeli appelsiini (kirjan nimi on ilmeisesti painoksesta riippuen joko yhteen tai erikseen) on kirjoitettu keksityllä nadsat-slangilla, jossa on paljon vaikutteita venäjän kielestä. Kirjasta löytyy onneksi sanasto, ja yleisimmät ilmaukset oppii kyllä nopeasti (etenkin, jos on ikinä opiskellut edes venäjän alkeita).

Luin (mielestäni onnistuneen) suomennoksen kymmenisen vuotta sitten. Uusintalukua varten varasin teoksen alkukielellä, eli tuleepahan sitten koettua tämä kielellä leikittely mahdollisimman monipuolisesti.

Sain kirjan luettua. Olen joskus vuosia sitten katsonut elokuvan ja vaikka hirveesti en siitä muistanut, niin ei tässä mitään yllätyksiä ollut. Ekan sivun jälkeen en välittänyt katsoa slangin käännöksiä mikä nopeutti mukavasti lukemista, joka ei varsinaisesti innostanut. Tosin slangi teki siitä vähän erikoisemman, hyvässä mielessä.

Joskus näitä klassikoita lukiessa ärsyttää vähän että sen julkaisemisen jälkeen idea on keretty kirjoittaa aika monta kertaa uudelleen (jos idea alunperinkään on ollut mikään maata mullistava). Loppu oli kyllä ihan hölmö! Kai tähän nykyisin ois kirjoitettu vähän särmää.

Leffaa katsomaan.

Luin tämän englanniksi ja koin hyvänä olla turvautumatta sanastoon. Se loi sopivaa jännitettä tutustua henkilöön ja tutkailla kokonaisilmaisua. Slangissa oli napakka rytmi, välillä syljeskelevän ylenkatseinen. Oli myös turvallisen tuntuista kun oli sellainen etäännyttävä välikerros luotu kuulijalle. Epämiellyttävästä tyypistä lukiessa tuleekin tekstissä jo muodon puolesta olla sopivasti epämukavuutta. Aika nopeasti se sanasto kävi tutuksi, koska hänen kerrontansa oli vahvasti ruuminmuotoihin ja -toimintoihin jäsentynyt.

Lopetus oli mielestäni yllättävä ja omalla tavallaan särmikäs.

Pidin tästä kombosta paljon enemmän kuin viime kuun paketista, joka suhteessa. Tämän kohdalla leffa ja kirja nostivat hieman eri teemat keskiöön, mutta päähenkilön luonnetta ja omia motiiveja ei kuitenkaan muunneltu (kuten Menneessä maailmassa). Hahmon tunnistettavuus on minulle tärkeää kun tykkään lukea ja kokea teokset henkilölähtöisesti.

Luin juuri loppuun tämän. Ensimmäisen 50 sivun aikana olin vähän epäluuloinen, että tuleekohan tästä tervanjuontia. Pelkkää sekavaa itsekeksittyä slangia ja hakkaamiskertomuksia.. Olen kyllä nähnyt elokuvan joskus teininä (eli parikymmentä vuotta sitten!) mutta ei oikein muistunut siitä mieleen kuin se hoitojakson kuvaus ja sen semmoiset mieleenpainuvat surrealistiset kohtaukset. Silti en voinut olla varma kuinka paljon kirjassa keskitytään noihin ja kuinka paljon se tulee olemaan vain tuon sekoilun kuvausta. Esim. Mennyt maailma oli kirjana mulle aikamoinen ylläri, kun siinä keskityttiin mun mielestä ihan eri asioihin ja eri sävyssä kuin leffassa.

Onneksi kuitenkin se pseudo-slangi alkoi istua omassakin mielessä siihen kirjaan ja tuli olennaiseksi osaksi kerrontaa. Venäläisten sanojen käyttö on kuitenkin suomenkielessä ihan suht luontevaa, kun niitä on muutenkin lainattuna slangiin (käsittääkseni siis alkuperäisessä englanninkielisessä teoksessa käytetään venäläisiä sanoja), joten tämä kirja oli mielestäni kielen osalta kääntynyt aika hyvin suomenkieliseksi versioksi.

Jotenkin olen sen verran päästäni vialla, että mun mielestä on aina mielenkiintoista lukea erilaisista mielenterveyteen ja muuten ihmismieleen jopa väkivalloin kajoavista "hoitomenetelmistä". Ne jotenkin kertovat ihmisestä paljon. Että on joku epäkohta, joka pitää saada "korjattua" ja poistettua ihmisestä, maksoi mitä maksoi. Väärä tapa toimia tai ajatella..ja se on "kitkettävä" pois henkilöstä. Tuntuu aina totalitarismi huipentuvan noihin päätohtorointeihin. Ja kun lukijakin joutuu siinä hiukan miettimään, että kyllähän tuo tuntuu ihan järkevältä hoidolta - ei enää väkivaltaisia ihmisiä..miksipä ei? :) Kumpi olisi parempi.. Tuossa kirjassa heijastuu aika hyvin tuon ajan psykologian behaviorismi-kognitivismi ajatusmalli. Ihminen on ehdollistettavissa ja "uudelleen ohjelmoitavissa" jos hänelle vain syötetään sopivaa inputtia.

Olisin kaivannut vähän lisää jotain tähän kirjaan. Jotain joka olisi paljastanut vielä enemmän tuosta yhteiskunnasta ja sen koneistosta. Meni vähän liian nopeasti ohi noi hallituksen vastaisen ryhmän toimimet - jos olisi vaikka sitä kautta paljastunut vähän lisää. Olisi vaikka enemmän näytetty hallituksen käyttämää mediaa. Että millainen se Totuus-lehti oli..mitä tulisi telkkarista.

Mutta kaiken kaikkiaan oikein kelpo kirja, mielenkiintoinen ja mielellään luin. En kuitenkaan ihan neljään tähteen nyt pyöristä vaikka arvioni olisi 3,5. Jotain syvyyttä olisi pitänyt olla lisää. En oikein saanut otetta Alexista. Vaikka se oli varmaan tarkoituskin?

Tää onkin kätsyä, kun tulee tänne höpisemään kirjasta, niin voi omasta viestistään copypasteta ne kiteytyneimmät ajatukset ja laittaa niistä kirja-arvostelu tänne GR:ään. :D Nykyisin ei oikein tule enää kirjoiteltua noita arvioita, mutta täällä keskustelussa tulee kirjoitettua, kun tuntuu, ettei sen keskustelevan viestin tarvitse olla kovin harkittu ja tiivistetty.

Nyt on sitten viikonlopun leffa selvillä. Tänään en enää ehdi katsoa tuota Kellopeli Appelsiini -leffaa, mutta huomenna tai sunnuntaina pitää kertoa sitten fiilikset tuolla leffa-keskustelun puolella.

Luin kyllä kirjan jo aikaaa sitten, mutta kommentointi on taas päässyt unohtumaan. Aika noloa, kun olen vielä haasteen vetäjä... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Suomennoksen kieleen pääsin muistaakseni sisälle vähän nopeammin kuin alkutekstiin. Englanninkielisessä slangissa on ehkä vähän enemmän kerroksia kuin käännetyssä, mikä tekee siitä toisaalta hienomman mutta toisaalta hieman hankalammin lähestyttävän.

Lukemani painos oli jokin juhlapainos, jossa oli itse romaanin lisäksi myös pitkä esipuhe ja täydentäviä artikkeleita, joissa kerrotaan enemmän niin kirjasta, kirjailijasta kuin elokuvastakin. Minusta on mielenkiintoista, että Burgess itse ei pitänyt teosta parhaimpiinsa kuuluvana, vaikka se on ehdottomasti hänen tunnetuin romaaninsa.

Lopetus näemmä jakaa mielipiteitä (amerikkalaisista painoksistahan viimeinen luku jätettiin pitkään kokonaan pois, minkä takia sitä ei elokuvassakaan ole). Itse kyllä tavallaan tykkäsin. Se on oikeastaan aika hyytävä ajatus, miten helposti kaikenlaiset kamalat teot voidaan mieltää teini-iän hölmöilyksi, josta voi vielä kasvaa ihan kunnon kansalaiseksi. Alexhan ei kirjan maailmassa ole niin kamalan poikkeuksellinen, vaan nuorisoväkivalta on suorastaan yhteiskunnallinen normi. Minäkin olisin kyllä kaivannut vähän enemmän taustaa sille, miten tilanteeseen päädyttiin, mutta toisaalta sen selittäminen ei olisi sopinut minäkertojan suuhun.

Olen tähän asti onnistunut elämässäni välttämään Kellopeli appelsiinin sekä kirjana että elokuvana, koska se on mielikuvissani aina kiteytynyt ultraväkivaltaan ja siis vastenmieliseen väkivallalla mässäilyyn. Nyt kuitenkin nappasin kirjan mukaan kirjastosta viimeisellä käynnillä ennen koronakiinnimenoa, ja sain jopa vihdoin aloitettuakin sen.

Tähän mennessä olen lukenut ehkä vajaan kolmanneksen kirjasta, ja olen ollut yllättynyt, miten mielenkiintoinen ja mukaansatempaava se on ollut, vaikka siinä onkin juuri niin paljon väkivaltaa kuin olin olettanutkin. Keskiössä on kuitenkin Alex ja hänen luovimisensa läpi dystooppisen yhteiskunnan.

Ilmeisesti Burgess kirjoitti kirjansa osittain neuvostoyhteiskunnan kritiikiksi (mihin tosiaan viittasikin tuo valtiollisen lehden nimeäminen Totuudeksi). Ilmeisesti Alexin jengin taustalla oli jossain määrin Neuvostoliiton nuorisokulttuurissa vaikuttaneet stiljagit, länsivaikutteita ja kiellettyä länsitavaraa haalineet tyyliniekat. Hauska yhtymäkohta siihen, että sain juuri luetuksi neuvosto-rockin historiasta kertovan Pietari on rock, jossa stiljageja myös sivuttiin.

Jännä nähdä, mihin tämä kehittyy, mielenkiinnolla odotan ainakin Peonyn mainitsemia hoitomenetelmiä! Kirja tuntuu vähän palauttaneen myös kadoksissa ollutta lukuintoani, mikä ilahduttaa minua tällä hetkellä aivan erityisesti. Itse asiassa taidankin mennä sitä saman tien jatkamaan :)

Lupaavasta alusta sukeutui vähän lässähtävä loppu, ehkä vähän liian saarnaavaa ja itsestäänselvä. Alexin kaksinkertainen korjaaminen ei jaksanut edes hymähdyttää, vapaan tahdon merkityksen pohdinta jäi pintapuoliseksi ja hallituksen vastainen ryhmittymäkin toimineen oli kuvattu kovin laiskasti. Kovin olin vielä viimeisen kolmanneksen alkaessa antamassa neljää tähteä, mutta kyllä kolme riittää tälle paremmin kuin hyvin.

Vankilan mielenkorjausosio oli tosiaan varsin mielenkiintoinen. Noh, Alexin kannalta oli onnekasta, että ohjelmassa oli vain videonauhoja ja piikkejä ja esim. lobotomia taisi olla poissa muodista.

Hyvänä puolena veikkaan kirjan taipuvan hyvin elokuvamuotoon, mutta en ehkä jaksa kovin pian tähän perään lähteä sitä katsomaan. Vastenmielisiä pikkunilkkejä tuli melkein jo yliannostus tässäkin.