Suomalainen lukupiiri discussion

Lokakuulle sopii kauhukirjallisuus, joten seuraavaksi luetaan ruotsalaisen John Ajvide Lindqvistin menestysromaani Ystävät hämärän jälkeen.

Itselläni oli tämä pitkään lukulistalla, kunnes tartuin siihen viime vuonna, kun tarvitsin lukuhaasteeseen 1980-luvulle sijoittuvaa kirjaa. Tässä teoksessa nähdään Ruotsista vähän rosoisempaakin puolta eikä vain onnellista hyvinvointivaltiota.

Olen nähnyt amerikkalaisen version tästä joskus, enkä pitänyt koska se oli puuduttavan tylsä, just sellainen (view spoiler)[vampyyritarina missä ei tapahdu mitään. Jos elää ikuisesti niin onko pakko tehdä se kaikki leffojen ulkopuolella ja vaan istua ne leffat ja tuijotella tyhjyyteen? (hide spoiler)] Jännä, että kirjassa kuiva ja puuduttava tyyli toimii.

En muista ilmeisesti ollenkaan (kuten tavallista) mitä leffassa tapahtui joten innostaa melkein lukea kirjaa, varsinkin kun on viime aikoina tullut taaperrettua useammankin kirjan kanssa, ainakin tää etenee. Just sopivaa lukemista pikkukaupungissa sumuisessa lokakuussa, vaikka, en voi uskoa että sanon tän, melkein toivoisin jotain rakkaustarinaa (tän vuoden projekti lukea enemmän romanttista kirjallisuutta alkaa toimia), koska tässä tapahtuu ahdistavia asioita.

(view spoiler)[Siis ihmiselle joka on kasvanut Pikku vampyyreiden kanssa koko kirjassa ei oikeastaan ole mitään outoa. Tähän mennessä.. (hide spoiler)]

Piti ihan tarkistaa, kauanko multa kesti lukea kirja. Kuusi päivää siinä näemmä meni, mutta en muista tylsistyneeni missään vaiheessa.

Aika masentavahan tuo kirja aihepiireineen on, mutta eipä kauhukirjalta kannata odottaakaan iloa ja päivänpaistetta. En kyllä muista, että kirja olisi ollut varsinaisesti pelottava, jonkin verran ahdistava vain.

Joo, ei kirja ollut tylsä, leffaversio muistaakseni vaan, en varsinaisesti ole maalailevien ja tunnelmallisten leffojen ystävä. Kirja kallistui lopulta vähän eri suuntaan kuin oletin, väkivalta ei oikein napannut. Saa nähdä tuleeko leffa tsekattua.

Vihdoinkin sain tämän luettua loppuun. Aloitin kirjan jo viime vuonna, mutta se jäi silloin ihan alku tekijöihin, kun keskityin lopulta kirjoihin, joilla sain Helmet haastetta eteenpäin. Noh voin hyvällä omallatunnolla laittaa kirjan tämän vuoden haasteisiin, koska sitä oli luettu niin vähän. Itse kirja oli mielestäni hyvä, mutta ei todellakaan nopealukuinen. En kyennyt lukemaan kirjaa pitkiä aikoja kerrallaan sen ahdistavuuden takia. Kirja ei ollut ahdistava tapahtuneiden murhien tai väkivaltaisuuksien takia, vaan yksinäisyyden, kiusaamisen sekä pedofiilien takia. Leffa saattaa tosin jäädä katsomatta, luulen että se olisi nähtynä liian rankka, paitsi jos saan mieheni katsomaan sen mun kanssa. Yhdessä katsottuna se ei ehkä olisi niin karmaiseva.

Kirja oli mun mielestä elokuvaa ahdistavampi, mutta joku muu voi tietenkin olla toista mieltä. Koulukiusaaminen tuntui ehkä realistisuutensa vuoksi masentavimmalta, "fantasiaväkivalta" ei kosketa yhtä paljon, vaikka meno on kirjassa aika brutaalia.

Nyt tuli minulle vastaan se kirja, joka etenee vähän hitaanlaisesti ahdistavuutensa vuoksi. Olen tosiaan nähnyt elokuvan parikin kertaa, ja siitä kuitenkin päällimmäiseksi mieleen jäivät tietynlainen unenomaisuus ja hauras talvinen hiljaisuus. Kirjassa päällimmäiseksi ovat tosiaan tähän mennessä jääneet mieleen, pedofiilit ja ihmisten (tai muiden vastaavien) itsekkyys ja pahoinvointi eri muodoissaan.

Ihan sujuva tämä kyllä sinänsä on lukea, vaikka pitkähkö onkin. Kovin usein tähän ei vain jaksa tarttua. Olen nyt vähän vajaa puolet lukenut, eli vielä on matkaa edessäkin.