Mikko Saari > Recent Status Updates

Kulttuuriväen matka sotaa käyvään Sunfloweriaan on tietysti ilmeinen Ukraina-allegoria. Matkalla on mukana niin vilpittömiä kulttuurinystäviä, panokset paremmin ymmärtäviä ihmisiä kuin suoranaisia Greatwrathenian eli Venäjän hyödyllisiä idiootteja, myyriä ja suoranaisia sabotöörejä. Juonenkäänteitä riittää ja varsinkin loppu käy hurjaksi – vaikka Verronen kuvaa senkin omaan vähäeleiseen tyyliinsä.

Sattuma saattaa toisiaan inhoavat Leinikin ja Joukan yhteen ja osallistumaan Maagiseen kesäkisaan yhdessä kihlaparia teeskennellen. Luvassa on taikuutta, ihastumista ja kohtaamisia menneisyyden kanssa. Huikeaa kamaa, taikuus kirjassa on todella kiehtovaa ja Leinikin ja Joukan tunne-elämän kuvaus upeaa. Kielellisesti tämä on totuttuun tapaan briljantti.

Esittelyssä on kahdeksan klassikkoa, jotka Laakso pureskelee palasiksi tutulla terävän humoristisella tyylillään. Siinä sivussa tulee sitten mojova annos kirjallisuustieteen perusteitakin kuin puolivahingossa. Erittäin suositeltavaa luettavaa, tässä tutustuu helposti ja hauskasti kotimaisiin klassikkoteoksiin. Rojolan piirrosten tyyli on virkistävän karu, ne tuovat kirjalle hyvää räväkkyyttä.

Elämän lyhyyttä ja toivoa, linjaa vähäsanainen takakansi tätä runoteosta. Runot etenevät aukeamalta toiselle, merkitykset seuraavat perässä. Lukija ymmärtää, mitä ymmärtää, mutta kielellisesti tämä on niin kaunista, että ei haittaa, jos tuntuu että merkitysten kanssa olen muutaman askeleen perässä. Kiinnostava, viehättävä kokonaisuus. Ei helppo, mutta palkitseva.

Säeromaani kertoo yläkoulun aloittavasta Fridasta, joka on elämän murrosten äärellä. Keijuleikit parhaan ystävän kanssa ovat takana; ystävä on nyt kiinnostunut pojista. Samaan maailmaan Fridakin tulee vedetyksi. Kirja kuvaa hienosti nuoren elämänmuutoksia. Ihastus Nino on romani, joka tuo kirjaan harvinaista representaatiota. Tyylikäs kirja nuoruuden kasvukivuista ja ihmissuhdekolhuista kiinnostuneille.

Myyttien purkamisen sijasta Richardson lähinnä tuulettaa ajatuksiaan maailman tilasta ja kansainvälisestä politiikasta. Lähtökohtana on toki maantiede, mutta enimmäkseen kirjassa paasataan populistista rajat kiinni -mentaliteettia vastaan ja kritisoidaan raja-aitojen rakentajia, Brexitiä, imperialismin perintöä, venäläistä revansismia, kiinalaista laajentumispolitiikkaa ja niin edelleen.

Tässä on suhtkoht pieneen kirjaan pakattu monta kulmaa: on Maria Callasin elämä, Vanhatalon lauluharrastuksen elvyttäminen, vanhan elokuvateatterin pelastusprojekti ja lahjakkuuden pohdiskelua. Erityisesti toki kahta ensimmäistä. Hieman on myös kirjailijan kipuilua vääränlaisen vastaanoton parissa. Vanhatalo kirjoittaa kuitenkin sen verran taidokkaasti, että kirja toimii.

Sienet ovat loputtoman kiehtovia. Tämä kirja pureutuu sieniin yksityiskohtaisesti ja monelta kantilta. Vankka tiedekirja sopii luettavaksi, vaikka ei biologi tai kemisti olisikaan. Sen sijaan tautikammoisten kannattaa harkita kahdesti, sen verran huolestuttavia juttuja sienitaudeista kirjassa on. Sienten maailman hämmästyttävä moninaisuus käy joka tapauksessa selväksi.

Jos odottaa leppoisaa kahvilanpitoa ja pientä hotellibisnestä, voi yllättyä ja pettyäkin. Tämä Kahvila Koivu -sarjan osa nimittäin sukeltaa syvälle: Krisse kohtaa suurta surua ja velloo ison osan kirjasta hyvin syvissä vesissä. Suunta kohti parempaa kuitenkin löytyy ja outo perintö tuottaa päänvaivaa ja tekemistä, jonka kautta toipua. Kirjan raskaus oli jossain määrin yllätys.

Kirjan lemmenpari on ja ei ole yllätys, kun lady Elinor joutuu pakon edessä naimakaupoille ja puolisoksi löytyy kyyninen avioliitonvihaaja lordi Vaughton. Parin järkiavioliitossa askelmerkit ovat hivenen sekavat, mutta seksuaalista vetovoimaa piisaa. Pariskunta joutuu kuitenkin näkemään vähän vaivaa ymmärtääkseen toisiaan...

Venni ja pehmolelukaveri Lyly selvittävät yhdessä, mistä ruoka lautaselle tulee. Kirja yhdistelee taitavasti tarinaa ja tietoa ja kertoo, miksi ruoka on liian arvokasta tuhlattavaksi. Sivussa tulee hienovaraista vinkkiä siitä, miten rakentaa kestävämpi ruokavalio. Lopusta löytyy vielä ruokaohjeita ja tehtäviä tuomaan konkretiaa. Ei tämä suotta Punni-kunniamainintaa saanut, etenkin kun kuvituskin on hyvä.

Ohi vilahtava hahmo saa pöllön rakastumaan: kuka ihmeellinen oikein lensi ohi? Ystävät puhuvat rakkaudesta, jota tuntevat toisiaan kohtaan, mutta pöllö kokee jotain erilaista ja erityistä, joten ystävät varustavat hänet matkaan etsimään rakkautensa kohdetta. Pieni suuri tarina -kirjojen tapaan tässäkin kaunis ja suloinen kuvitus kohtaa kepeästi filosofisen pohdiskelun pienille lapsille sopivalla tasolla.

Saippuakuplakuiskausten lähteeksi paljastuu mummon valtavasta kirjahyllystä löytyvä lumoava kirja ja yhdessä lukeminen auttaa tylsyyteen. Kaunis kuvitus saa kirjan isoilta sivuilta runsaasti tilaa ja Niemelän teksti jää myös selvästi taka-alalle: kirjassa on monia upeita aukeamia, joissa on hyvin vähän, jos ollenkaan tekstiä.

Kirja kuvaa Hong Kongia nuoren ihmisen silmin, keskittyen arkisen elämän tapahtumien kuvaamiseen. Kirjassa tapahtuu kaikenlaista hupsua ja kummallistakin. Olisin kaivannut tähän kontekstoivaa jälkipuhetta, nyt jäi jotenkin sellainen olo, etten ymmärtänyt paljoakaan. Meni siis ehkä hieman enemmän yleissivistävän kuin todella nautinnollisen lukemisen puolelle, mutta olipahan ainakin viehättävästi omituinen.

Sarjakuva kertoo puutarhasta potkut saavan Fredrikan vaelluksesta erilaisten omituisten kulkijoiden kanssa. Piirrostyyli on persoonallinen ja henkilöt ilmeikkäitä. Tarina on unenomaista vaellusta ja dialogi paikoin varsin mutkikasta. Juoni ei erityisemmin puhutellut, mutta kuvituksessa on hienot hetkensä. Kokonaisuutena tämä jätti kuitenkin vähän etäälle, vaikka sarjakuvan outoudessa oma ihastuttavuutensa olikin.

Millainen olisi maailma, jossa jokaisen kuolinpäivä tiedettäisiin ennalta ja tatuoitaisiin otsaan jo vauvana? Sellaisessa maailmassa elää tämän kirjan päähenkilö Aani: hän tulee kuolemaan 17-vuotiaana. Tämä on erityisen vaikeaa muille, joille Aanin kuolema paistaa tämän otsasta. Säeromaanimuoto keventää raskasta aihetta hyvin ja lähestyvän kuoleman pohdiskelu eri kanteilta on kirjassa vahvaa ja kiinnostavaa.

Uusi kunnanjohtaja, turistien houkutteleminen ja ennen kaikkea kummallisten tulipalojen sarja aiheuttavat stressiä ja huolta. Krissen ja Tommin välejä rasittaa työkuvioiden epävarmuus. Krissen äitikin, joka inhoaa Pyhävirtaa, tulee paikalle ja viipyy pidempään. Kaikenlaista siis tapahtuu. Kirja on napakan mittainen ja etenee ripeästi. Tämä on edelleen viihdyttävä ja sujuvaliikkeinen sarja, jota on mukava lukea.

Yläkoululainen Ani kärsii koulukiusaamisesta, köyhyydestä ja äidistä, jolla ei pysy hommat kasassa. Ani purkaa turhautumistaan paperille. Tarina saa oudomman käänteen, kun sorsa nappaa paperin, vie sen mennessään – ja tuo myöhemmin vastauskirjeen Lintukodosta. Yhteydestä Lintukodon Ikiin tulee Anille tärkeä keino jaksaa arjessa ja kun käy ilmi, että Iki on vaikeuksissa, Ani haluaa tehdä kaikkensa pelastaakseen Ikin.

Kuuden kättelyn teorian mukaan kaikki maailman ihmiset ovat korkeintaan kuuden linkin päässä toisistaan. Eron jälkeisessä surussaan piehtaroiva 19-vuotias Pihla päättää pistää teorian testiin ja ottaa tavoitteekseen exänsä idolin, jalkapalloilija Jude Bellinghamin. Säeromaanin muotoon kirjoitettu matkakertomus on ilahduttava tarina oman voiman löytämisestä ja erosta selviytymisestä.

Abivuoteen mahtuu runsaasti draamaa, kun Emma aloittaa vuoden ensirakkautensa menettäneenä. Emman huomio on kirjoitusten lisäksi vahvasti romanttisessa kirjallisuudessa, mutta Emma ei voi sietää sitä, miten romanttista kirjallisuutta aliarvioidaan ja tuomitaan. Tunteet roihuavat Emman ympärillä niin hyvässä kuin pahassa ja luvassa on melkoista sotkua. Troopeistaan tietoinen romaani on viihdyttävä ja kantaaottava.

1910- ja 1920-lukujen korttihuijareita käsittelevä kirja kuvaa myös rautatieverkoston kehittymisen ja teollistumisen myötä tapahtuvaa yhteiskunnan kehitystä. Ovelille kaupustelijoille avautui uusia mahdollisuuksia ja osa tästä porukasta ryhtyi rikollisille teille. Koskela kuvaa teoksessaan yhteiskunnan varjopuolia, matalaa sosiaalista miljöötä, jossa maalaisten ja siirtolaisten huiputtaminen oli peruselinkeinoa.

Ylikangas paaluttaa tietokirjamaisessa esseeteoksessaan kritiikin raja-aitoja ja rakenteita puoleensavetävällä tavalla. Selväksi käy, ettei monikaan asia ole selvä, kun kritiikistä puhutaan, ja yleiset käsitykset ovat harhaanjohtavia. Suosittelen lämmöllä kaikille, joilla on jonkunlainen suhde kritiikkiin, koska tästä saa kyllä monipuolisesti näkökulmia niin kriitikon työn teoriaan kuin arkisiin olosuhteisiin.

Runotytön tarina jatkuu Kaisa Rannan lyhentämättömien suomennosten toisessa osassa. Orpotyttö on kasvanut teiniksi ja pääsee käymään lukiota. Luvassa on paljon taiteellista haaveilua, aina vain parempaa ja menestyksekkäämpää kirjoittamista, kevyesti skandaalinkäryisiä seikkailuja ystävien kanssa ja vähän myös silmien aukeamista rakkaudelle. Emily on kovasti kypsynyt ensimmäisestä Runotyttö-kirjasta.

Suloisessa pienten lasten kuvakirjassa Siili ja Jänis ovat Ketun luona yökylässä, kun Hiiri saapuu kylään ja puheenaiheeksi nousee pelko. Jänis väittää, ettei pelkää mitään. Ystävät auttavat Hiirtä poimimaan puusta jättipäärynän, mutta Jänispä saakin oppia pelkäävänsä korkeita paikkoja. Ystävien kanssa pelot ovat kuitenkin voitettavissa ja itsensä voi ylittää. Sympaattisen tarinan opetus on hyvä ja kuvat kauniita.

Tämä on hauska kirja, ja vaikka nuorisokielisenä tavoitteleekin ennen kaikkea suunnilleen yläkouluikäisiä lukijoita, tätä kehtaa kyllä suositella vähemmän tosikoille aikuisillekin, jotka haluavat vankentaa yleissivistystään, mitä länsimaisen kirjallisuuden klassikoihin tulee. Laakso on poiminut kelpo poikkileikkauksen kirjallisuushistoriaa. Rojolan kuvitus on mukava lisä.

Esikoisteoksen päähenkilö Ulla pyrkii lääkikseen, taas, ja on muuttanut kesäksi Helsinkiin. Pääsykokeen tuloksia odotellessaan hän työskentelee Linnanmäellä grillissä ja haaveilee paremmasta huomisesta. Elämän suunta on täysin auki ja itsensä hyväksyminen hankalaa. Tässä on kelpo sekoitus lihavuutta, luokkaa, ystävyyttä, itsetutkiskelua ja suunnan etsimistä.

Onko feelgoodia lukea siitä, miten yrittäjä raataa itseään hengiltä tekemällä vähintään kolmen ihmisen työt? Jos Kahvila Koivu -sarjan avausosassa oli hauskaa lukea Krissen pyrkimyksistä kehittää kahvilatoimintaa pikkupaikkakunnalla, tässä kakkososassa Krisse perustaa kahvilan seuraksi pienen butiikkihotellin. No, koska tämä on viihdettä, Krisse ei saa totaaliseen loppuunpalamiseen johtavaa romahdusta...

Puitteina on vanhassa aateliskartanossa järjestettävä murhamysteeriesitys, mutta ennen kuin siihen päästään, setvitään paria taidevarkautta ja ihmetellään hyvä tovi rapistuvan aatelissuvun ja heidän ympärilleen levittäytyvän kylän asioita. Juonikuviot ovat hämmentävän monimutkaisia. Klassisiin kultakauden dekkareihin viittaillaan niin moneen kertaan, että tätä on vaikea nähdä muuna kuin parodiana...