Laura Hack > Recent Status Updates

"No, Eero kulta. Mitä me nyt, tule järkiisi jo. Katso, käteni ovat kuolleet." Eero hellitti ne. "Mitä hyötyä on että rusennat käsiparkojani? No, ota hiero niitä nyt." Eero vetäisi käsillään muutaman kerran pitkin Lean käsivarsia ja pudisteli niitä. "Hyvä on", sanoi Lea. Hän ajatteli että jos hän valittaa vammojansa tai näyttää pelkoaan, tuhoaa Eero hänet.

APUA MIKÄ KIRJA

"Olen tätä kertoessani yrittänyt kerran jos toisenkin paikantaa sen kohdan, jossa kaikki alkaa luhistua. Kaikki tarkoittaen minua. Mutta sille on myös vastakohta, jossa jokin pieni pähkinä napsahtaa halki sisälläsi ja siitä alkaa kasvaa puu."

”Sinä olet itse asiassa paljon kiinnostuneempi suhteestamme kuin minusta, kirjoitan syyttävästi. Rakkautesi tunkee väliimme. Toivoisin että voisimme vain olla toistemme omat, niin kuin hyllyllä kököttävä kattila on jonkun oma, antamatta asialle mitään erityisiä nimityksiä. Sinä petät minua suhteemme kanssa.”

Vaikka rakastankin taivaan ja meren katsomista, lumoudun silti enemmän hiekanjyvästä mikroskoopissa. Yhden vesipisaran maailmasta. Suuresta ja uskomattomasta elämästä, jonka löydän sen sisältä. Miten pientä voi sanoa pieneksi ja suurta suureksi, jos molemmat ovat loputtomia? En ole enää aikoihin tehnyt eroa niiden välille. Yhdessäkin ihmisessä on niin paljon. Hänessä on kaikki, häneen voi eksyä

”Miksi miksi miksi miksi teidän täytyy aina teeskennellä?”

Alun omituisuudet esim. stereotyyppiseltä ja tylsältä tuntuva kertomus sotilaan elämästä alkavat saada selitystä. Tarina itsessään alkaa siis hieman lämmittää, etenkin oon tykännyt vakavan raskauspahoinvoinnin kuvauksesta, helmpisimpukkaosioista, hierojan ja lääkintävoimistelijan (mikä veikee nimi!) koulutuksen ja työn kuvauksesta. Kieli ja aidot hahmot vaikuttaa kuitenkin enemmän kuin juoni.

Ihan okei, Anni Kytömäen kieli on tosi upeeta. Aihe ja tarina tuntuu kuitenkin jo paljon käsitellyltä ja kuluneelta.

Kuuntelin siis alussa, luettuna toimii tosi paljon paremmin. Pitkiä lauseita, mutta rytmi pitää. Hyyyyvin omanlainen, kuvaileva kieli ja tuntuu tosi aidolta.

En oo mikään rönsyilevän kielen/kerrontatyylin ylin ystävä niin on pitänyt vähän totutella tähän. Välillä siis tykkään kielestä, toisinaan en. Jotkut kielikuvat ja kuvaukset tuntuu musta vähän hassuilta tai irtonaisilta. Toiset kyllä osuu naulan kantaan.

Parasta on tähän asti ollut Turun kaupungin historian kuvaus ja ihanan aidoilta, mielenkiintoisilta ja moniuloitteisilta tuntuvat hahmot.

Tää on sairaan outo ja hassu — siis ihan mahtava. Kielikin sujuu, mutta pääpointtina on hullunkuriset tapahtumat ja hienostelematon asenne. Yllättää kuitenkin myös syvällisyydellään ja historian tuntemuksellaan. Tosi viihdyttävää luettavaa! :)