Pirkko Saisio > Quotes

“Avaan kirjan.
Luen ensimmäisen sivun kirjasta.
Koska lukeminen sujuu aika hyvin, luen heti perään toisenkin rivin.
Luen koko sivun.
Luen koko kirjan.
Sitten

makaan nuorisohetekalla ja itken, enkä ymmärrä miksi.
En tiedä, itkenkö siksi, että kirja on loppunut kesken vai siksi, että olen lukenut kokonaisen kirjan.
Vai siksi, että nyt jo tiedän lukevani monta muutakin kirjaa.”
― Pirkko Saisio, Pienin yhteinen jaettava

“Ihminen, jonka ei koskaan ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta.”
― Pirkko Saisio, Passio

“Hänen maailmansa on nyt jakautunut kahtia, siistimmin ja
terävämmin kuin koskaan ennen.
Yöhön ja päivään. Valoisaan ja pimeään.

Hänen yönsä ovat täynnä valoa ja rikosta, päivät tummia, hitaita, tulevan yön epäuskoista odotusta.
Päivä on hänelle valokuvan negatiivi, hän ei ymmärrä sitä.
Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka autoissaan kuvittelevat tuulettimen surinalla sammuttavansa palavan kaupungin.
Hän ei ymmärrä autoja, jotka lipuvat kesän väreilevässä kuumuudessa liikennevaloista toisiin, vaikka kämmenenohuen asfaltin alla on tuntematon maa: mullan ja hiekan alla kallio, jonka sisässä kulkevat kylmästä sykkivät vesisuonet.”
― Pirkko Saisio, The Red Book of Farewells

“– Ne jotka menevät pois, luulevat aina, että ne jotka jäävät, pysyvät paikallaan, sanoi Yrjö.”
― Pirkko Saisio, Passio

“Ja vasta, kun

pitkän tönimisen, supatuksen ja nauramisen jälkeen olemme piirissä, käsi kädessä koko juhlasalillinen;
vasta kun kotimetsästään irtireväisty kuusi tuoksuu piparkakulta ja kaipaukselta;
vasta kun Ritva katsoo suoraan minuun salin toiselta puolelta;
vasta kun Maa on niin kauniissa on päästy säkeeseen Miespolvet vaipuvat unholaan,
tunnen kiven, jota olen koko syksyn sydämen tienoilla kantanut, murskaantuvan.
Nyt

tiedän, että tulee toisia poloneeseja, niitä, joita tanssin itse ja niitä, joita katson sivusta.
Niitäkin tulee, joita en ole enää katsomassa.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo

“Ihmisen halut olivat monimutkaisempia kuin lampaan, mutta yhtä lyhytnäköisiä. Yhtä mitättömiä.
Lammas halusi ruohoa, vettä, parittelua, etsi toisista lampaista turvaa.
Ihminen halusi kaikkea samaa, sen lisäksi kultaa.”
― Pirkko Saisio, Passio

“Hymyilen haikeasti.
Tahtoisin, että tähtien alla olisi edes joku, joka näkisi minut olemassa tässä itse valitsemassani yksinäisyydessä.
Mutta piha on tyhjä.
Opettajainhuoneesta sammuvat valot.
Orapihlaja-aitaan takertuneiden lumihiutaleiden kiteet kimaltavat.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo

“Ihmisen tehtävä oli kestää lähetetyt koettelemukset epäuskoon tai muihin viettelyksiin lankeamatta.
Piti ottaa oppia varpusesta, se oli Kristuksen käsky.
Varpunen nokki missä nokki, välittämättä, edes tietämättä, että oli olemassa huominen.
Niin eli varpunen, ja kun se kuoli, se kääntyi selälleen ja nosti koipensa kohti taivasta, näytti rauhalliselta.”
― Pirkko Saisio

“On mielen ikävää.
Se vaikuttaa muistin, ruokahaluun, verenpaineeseen ja henkilökohtaiseen hygieniaan, mutta aiheuttaa harvoin harhoja.
Se on ikävää, josta selviaa surutyöllä.
Surutyössä surija imaisee surtavan sisällensä, muistojensa lasiseen labyrinttiin, vangitsee surtavan sinne ja löytää itse tien ulos.

Ja on ihon ikävää.
Se vaikuttaa muistiin, ruokahaluun, verenpaineeseen ja henkilökohtaiseen hygieniaan. Se aiheuttaa harhaisia näkö-, haju-,
kuulo- ja tuntoaistimuksia.
Se on ikävää, josta ei löydä ulos.”
― Pirkko Saisio, The Red Book of Farewells

“On vaarallista omistaa rahaa.
Rahaa kuluu, väistämättähän sitä kuluu, ja kuluttuaan se loppuu, loppuu kokonaan.
Ellei rikas mies ole luontojaan ahne, hänestä rikastuttuaan sellainen tulee, totisesti tulee, se on rikastuneen miehen kohtalo.
Rikasta miestä polttaa yksi ajatus, oikeastaan kaksi.

Ensiksi se, miten säilyttää rikkautensa, ja heti perään se, miten kartuttaa rikkauttaan.

Oikeastaan rikasta miestä polttaa kolmastin ajatus, ja se on se mitä tapahtuu hänen rikkauksilleen hänen kuolemansa jälkeen.
Siksi rikas mies menee ennen pitkää naimisiin ja hankkii jälkeläisiä. Poikaansa rikas mies opettaa hankkimaan rikkautta lisää.

Perintöjä pojilleen hän jättää kaksi.
Hän jättää, joutuu rajan yli astuessaan jättämään, omaisuutensa pojilleen.
Ja toiseksi perinnokseen hän jättää kasan neuvoja, loputtomia ohjeita siitä, miten hänen rikkauksiaan tulee vaalia ja lisätä hänen kuolemansa jälkeen.

Rikkaan miehen ikuisuus on hänen poikiensa ja poikiensa poikien vaalima omaisuus, ja se vaaliminen tarkoittaa omaisuuden kartuttamista, rikkauksien kasvattamista.”
― Pirkko Saisio, Passio

“Petin luottamuksesi. Anna anteeksi.

Neljä sanaa, puolitoista milligrammaa lyijyä, korkeintaan.
Kahdeksassadasosa sinikantista ruutuvihkoa, jota myydään Agricolankadulla välitunnilla.
Niin

kevein asein murskataan muuri, jota hän on tiili tiileltä, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta rakentanut.

Hän seisoo tiilimurskan keskellä, syyttäjä, jonka on pakko luopua syyttämisestä, kuuro, jonka on pakko kuulla.
Naurettava, jonka on pakko nauraa, ja

naurankin, noustessani penkille ja katsoessani kauan kaipaamani kaivatun perään.

Karhupuiston karhupatsaan juurella Ritva kääntyy, vilkuttaa minulle, ja kun vilkutan takaisin, on kädessäni kaikkien näkemieni elokuvien voima ja suru ja anteeksianto.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo

“Kun Ruutusotilas astuu solakoiden lamppujen huonosti valaisemaan luokkahuoneeseen, salaperäisenä ja kumarana, ainevihkopino kainalossaan, tunnen kirkkaasti elämän merkityksen.

Se on odotus.
Sillä

viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen jaksan odottaa, että Ruutusotilas paljastaisi salaisuuteni, katsoisi sanojen läpi alas syvyyteen ja näkisi rikkaan, rikkinäisen maailmani, joka heijastuu sanojen vääristämän kalvon läpi kuin uponnut, mudan ja korallien peittämä Atlantis.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo

“Jevgeni Nikiforovitš hymyili.
Hän piti tästä selkeästä Artjom Artjomovitšista, jolla oli kuitit, grammat ja karaatit järjestyksessä ja joka ei kuljettanut häntä sekavien ja hämärien ajatustensa erämaassa, tunnustipa vielä että oli asioita, jotka eivät kuuluneet hänen asiantuntemuksensa piiriin.”
― Pirkko Saisio, Passio

“Rakastamiseen ei totu, eikä rakastamatta olemiseen.
Jossakin on satama, missä rakkaus on turvallista ja rauhallista, luultavasti, mutta hän ei tiedä missä se on. Häntä se ei kiinnosta, luultavasti.”
― Pirkko Saisio, The Red Book of Farewells

“Olin olevani rakastunut, ehkä olinkin, tyttö mutkikas ja oikukas kuin vuoripuro, pirskahteleva.”
― Pirkko Saisio, Passio