Arto Lappi's Blog

Aamunkoitossa,

sokkonabumerangi

  ei palaa käteen.

 Kohoaa valostuvaan

  yksi pääskysistä.

            (IlpoTiihoselle)

Aamunkoitossa,

sokkona bumerangi

  ei palaa k��teen.

 Kohoaa valostuvaan

  yksi p����skysist��.

            (Ilpo Tiihoselle)

Aamunkoitossa,

sokkona bumerangi

  ei palaa käteen.

 Kohoaa valostuvaan

  yksi pääskysistä.

            (Ilpo Tiihoselle)

Saippuakuplan sis��ll��

tuolilla istuu mies. 

H��n nousee seisomaan sille, 

  otsa puhkaisee kuplan.

H��net n��hd����n, h��net on aina n��hty.

Patsaaksi haluavan

ainoa mahdollisuus, riisuutua.

  Mutta n��yt��n niin

naurettavalta ilman paitaa.

H��n laskeutuu, hartiat valahtavat.

H��n on hapsutukkainen, 

keski-ik��inen, odottaa sylitanssia, 

  vaikka koko maailma

  istuu h��nen syliss����n.

                Mitalin molemmat puolet 

                    (otsikko: KK, 1973)

Saippuakuplan sisällä

tuolilla istuu mies. 

Hän nousee seisomaan sille, 

  otsa puhkaisee kuplan.

Hänet nähdään, hänet on aina nähty.

Patsaaksi haluavan

ainoa mahdollisuus, riisuutua.

  Mutta näytän niin

naurettavalta ilman paitaa.

Hän laskeutuu, hartiat valahtavat.

Hän on hapsutukkainen, 

keski-ikäinen, odottaa sylitanssia, 

  vaikka koko maailma

  istuu hänen sylissään.

                Mitalin molemmat puolet 

                    (otsikko: KK, 1973)

Umpitien merkki.

     Vaikka asfaltti vaihtuu

   apilaketoon.

. . .

Peukalo, etusormi,

pinsetit poimivat tyhjää.

Oksan silmussa pisara,

   kuka muu

heijastaisi sinut

kuin se, jonka on

  annettava olla.

Naapuri luuli tekev��ns�� palveluksen

niitt��m��ll�� pientareet.

H��n melkein juoksi,

  muutaman tuppaan puolesta,

n��ytti suruvaippaa, joka 

oli istahtanut viikatteen varteen.

Muuten tuokin on kohta poissa.

   Eik�� palaa en����.  

                                 (Eeva Kilvelle)

Naapuri luuli tekevänsä palveluksen

niittämällä pientareet.

Hän melkein juoksi,

  muutaman tuppaan puolesta,

näytti suruvaippaa, joka 

oli istahtanut viikatteen varteen.

Muuten tuokin on kohta poissa.

   Eikä palaa enää.  

                                 (Eeva Kilvelle)

Ei tuo ikääntynyt

kykene maailmanennätyksiin,

  mutta osuu penkilleen

sadasosasekunnin tarkkuudella.

Suurin osa koskettimista irronnut.

Hän soittaa muutamaa,

on tuuli, me kelloja, 

  ei koristeita, katsokaa ilmettä

  kun sanon hepeneet.

Niitetyt pientareet, hän näyttää 

yhä tien ylittäneen, joka istahtaa 

  viikatteen varteen.

                                 (Eeva Kilvelle)

Mietin runoa, jokaei onnistunut.

Kirjoitin toisen, vähän paremman.

Sitten keitinkahvin, aurinko siivilöi ikkunasta,

    täytin kupintoistamiseen.

Aurinko palasi pilveen

  mutta pimeys, väistynyt.

Pöytä. Tuoli.Vaimoni muotoilema savikulho.

Olin hetken yhtä

     mesoliittisenkauden kanssa.