Terhi Rannela's Blog

Tervetuloa siis uudelle sivulle.

Kolumnoin blogissani kerran kuussa ja lisäksi kirjoitan kirjapostauksia fiiliksen mukaan. Ensimmäisessä kirjoituksessani palaan vielä Frau-kirjan tunnelmiin ja suuntaan tulevaankin.

Jätän tämän sivuston pystyyn vielä muutamaksi kuukaudeksi.

Kauniita & aurinkoisia kevätpäiviä!

Kuva: Laura Vesa

Samana päivänä, kun Aamun kirja -ohjelma kuvattiin, jatkoin Frau-keskustelua Nadja Nowakin kanssa myös radion puolella.

Kirjakerho-ohjelma lähetetään Yle Radio 1:ssä tiistaina 7.6 kello 17.20 ja uusintana sunnuntaina 12.6. kello 8.05.

Ohjelman voi kuunnella myös jälkikäteen täältä:

Kuten huomaatte, aktiivista bloggaria minusta ei näköjään saa. Aion omistaa tulevan kesän seuraavan romaanini taustatutkimukselle ja huolelliselle lukemiselle. Olen tehnyt varta vasten lukusuunnitelman. 

Kustannustoimittaja-kirjoittaja Satu Laatikainen kirjoitti minusta pitkän, syvällisen haastattelun, joka puhuu puolestaan ja jonka haluan linkata tänne.

Laatikainen aloitti blogissaan uuden Kasvokkain-juttusarjan, jonka ensimmäinen haastateltava sain olla.

Lue juttu tästä. 

Kuva: Laura Vesa 

Esiintymisiini tulee nyt pieni kesätauko, mutta puhun Frausta taas elokuussa Tampereen Tapahtumien yössä, Pentinkulman päivillä ja Hämeenlinnan Kirjan yössä.

Toivotan kauniita ja aurinkoisia kesäpäiviä!

Hei!

Tämä on avoin kutsu –

Pidän Lielahden kirjastossa torstaina 14.4. klo 18- Fraun epäviralliset Tampereen kirjajulkkarit. Keskustelemme romaanista yhdessä kollega Anneli Kannon kanssa.

Tilaisuuden kesto noin 45 minuuttia + yleisökysymykset.

Kirjaa on myös myytävänä 20 euron hintaan.

*

Kirjan ja ruusun päivänä lauantaina 23.4. jatkamme Annelin kanssa Frau-keskustelua Koskikeskuksen Suomalaisessa kirjakaupassa kello 13.30 alkaen.

*

Näkemisiin ja lukemisiin!

Artikkelikuva on otettu Heydrichien Prahan lähellä olevan linnan edustalta muutama vuosi sitten.

Olin eilen (17.3.) Ylen Aamun kirjan vieraana keskustelemassa Frausta Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen kanssa.

Haastattelun voi katsoa Areenasta. 

Artikkelikuva: Laura Vesa

Frau on nyt ilmestynyt. Saan tekijänkappaleet käsiini aivan tuossa tuokiossa… Romaanin kylkiäisenä ilmestyy sähköinen työpäiväkirja, jossa kerron matkoistani Lina Heydrichin jalanjäljissä ja neljä vuotta kestäneen kirjoitusprosessin vaiheista. 

Voit ladata työpäiväkirjan tästä:

frau_tyopaivakirja

Päiväkirjan viimeistelyvaiheessa leikkasin siitä johdannon pois. Siirrän luvun tänne blogiini, se olkoon postikorttini Linan maisemista.

On helteinen heinäkuinen päivä. Istun punaisten ruusujen täyttämällä kahvilaterassilla Fehmarnin saarella, Pohjois-Saksassa. Kymmenet linnut laulavat ympärilläni, aidan toiselle puolelle jäävä naapurin koira on nukahtanut silkkaa kuumuuttaan. Söin juuri annoksen suklaajäätelöä, nyt odottelen teeni jäähtymistä.

En olisi koskaan saanut tietää tämän kauniin saaren olemassaolosta ilman Lina Heydrichia. Lina syntyi ja kasvoi täällä, äidiksi tultuaan toi miehensä ja lapsensa Itämeren rannalle kesänviettoon. Sodan jälkeen hän palasi saarelle leskenä, kolmen lapsen yksinhuoltajana, jonka täytyi aloittaa elämänsä alusta. Fehmarniin hänet on myös haudattu.

Olen kuin neiti Etsivä historiallisen romaanini autenttisilla tapahtumapaikoilla. Kirjoittamiseen tulee erityistä taikaa, ihmeellistä syvyyttä, kun jäljittää ihmistä, joka joskus oli. Istuessani korituolilla saaren etelärannalla voin kuvitella Linan viereeni, olen rekonstruoinut hänen ääriviivansa uudelleen.

En usko, että hän keskustelisi kanssani kovinkaan mielellään.

Vaikka romaanini on ollut enemmän ja vähemmän tekeillä vuosia, ei intensiivisesti kaiken aikaa, vaan välillä lepotilassa, mietintävaiheessa, vasta täällä olen alkanut ymmärtää päähenkilöäni paremmin. Rakkaus Fehmarnin merelliseen luontoon, kasveihin ja lintuihin ei ole sidottu ismeihin: kauneuden jano on inhimillistä ja ajatonta, yhdistää kaikkia ihmisiä vuosikymmenestä ja maasta riippumatta. Jos me saamme valita, me luultavasti valitsemme kukoistavan ruusutarhan betonilähiön sijaan.

En ole koskaan elämässäni nähnyt niin paljon ruusuja kuin täällä. Lina Heydrich rakasti kukkia ja puutarhanhoitoa. Hänen surullisenkuuluisa puutarhansa Prahan lähellä oli hänelle valtava ylpeyden aihe.

Pyöräilen paahtavan auringon alla ympäri saarta ja etsin merkkejä Linasta. Asun Strukkampissa, joka sijaitsee alle kilometrin päässä Avendorfista, jossa Lina syntyi. Juon virkistävää kolaa hiljattain remontoidussa hotellissa, jonka paikalla ennen oli Heydrichien kesähuvila, joka sittemmin olosuhteiden pakosta muutettiin majataloksi.

Kun luen taustakirjallisuutta Itämeren rannalla ja näen lapsiperheen kirmaavan rantavedessä, voin kuvitella heidän tilalleen Linan, Heiderin, Silken, Martan ja Klausin. Kuvassa on myös Reinhard, mutta luultavasti kauempana, jollakin aurinkokoreista lukemassa loputtomia muistioitaan. Hän on läsnä, mutta ei kuitenkaan ole. Sellaisena minä hänet näen.

Romaani on paljon suurempi kokonaisuus kuin vain se, mitä kirjailija kirjoittaa, tiivistää, kirjansa sivuille. Niin paljon kiinnostavaa ja kiehtovaa jää pois.

Tämän työpäiväkirjan sivuilla avaan Sinulle, millaista taustatutkimusta ja millaisia matkoja olen saanut tehdä jäljittäessäni rouva Heydrichin jalanjälkiä.

Fehmarnin polttavan auringon alla,

3.7.2015

Terhi 

PS.

Alunperin pidin päiväkohtaista muistikirjaa, mutta se on puuduttavaa – jopa itselle. Päätin lopulta tallentaa muistiin kirjoitusprosessin käännekohdat. Puolet työpäiväkirjasta olen jopa leikannut pois, kun huomasinkin kirjoittaneeni kaksi toisistaan erillistä romaania. Tällaista se on, kirjoittaminen!

Hei!

Vihdoin ja viimein!

Rouva on painossa.

Romaani ilmestyy Jyväskylän kirjamessuille, jossa Taija Tuominen haastattelee minua sunnuntaina 13.3. klo 11 alkaen. Toivottavasti nähdään siellä!

Viimeistelen juuri kirjan kylkiäisenä ilmestyvää työpäiväkirjaa.

Blogissa on ollut hiljaista, vaikka kyllähän minä kaiken aikaa kirjoitan.

Yritän saada aikaiseksi muutaman kuulumiskirjoituksen lähiaikoina.

Olen kuullut kevään. Sitä kohti.

Terhi

torstaina 11.2.2016 klo 15-18 Kirje tuntemattomalle -kirjepajaan Tampereen pääkirjasto Metson ala-aulaan. Kirjepajassa on kirjoitusvälineet ja tarvittava opastus aiheeseen.

Kirjepajassa on myös postilaatikko, johon voit jättää viestin, jos haluat saada kirjeen tuntemattomalta kanssaihmiseltä. Viestit käsitellään luottamuksellisesti.

Kirjeet eivät saa sisältää poliittista eivätkä uskonnollista sanomaa. Kirje tuntemattomalle –toiminta on osa Setlementtiyhdistys Naapurin vapaaehtoistoimintaa.

Lue lisää www.naapuri.fi

Nähdään siellä! :)

Tämän kolumnin (Karjalainen 20.12.2015) myötä toivotan kaikille blogini lukijoille oikein rauhallista ja levollista jouluaikaa. 

Näin jouluaikaan tekee mieli kirjoittaa rauhasta.

”…ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiankuuluvalla hartaudella viettämään”, lausutaan joka jouluaatto Suomen Turusta.

Sodasta on kirjoitettu tuhansia hyllymetrejä kirjoja, mutta rauhasta ei niinkään. On olemassa suosittu kirjallinen lajityyppi, sotakirjallisuus, mutta rauhakirjallisuus loistaa poissaolollaan. Rauhanlauluja sen sijaan riittää.

On kiinnostavaa, ettei rauhalle edes ole kunnollista määritelmää. Rauha on sodan vastakohta. Rauha tarkoittaa sodan poissaoloa, sovinnon tilaa.

Ihminen on valitettavasti luonteeltaan ja biologialtaan hyvin aggressiivinen, sen olemme valitettavasti joutuneet tänäkin vuonna huomaamaan. Mutta ihminen kykenee myös rauhaan. Se on lohduttava ajatus.

Hiukan yllättävää on, että maailmanhistorian pisin rauhan jakso ajoittuu militaristisena tunnetun Rooman imperiumin aikaan. Pax Romana, roomalainen rauha, kesti melkein 200 vuotta vuodesta 27 ennen ajanlaskun alkua vuoteen 180.

Kun me ajattelemme rauhaa, mitä meille tulee mieleen?

Tulee mieleen Nobelin rauhanpalkinto, joka tänä vuonna myönnettiin Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetille. Kvartetti on kansalaisjärjestöistä koostuva yhteenliittymä, joka on pyrkinyt edistämään Tunisian rauhanomaista demokratiakehitystä.

Ja alunperinhän Alfred Nobel oli mies, joka keksi dynamiitin!

Amsterdamiin on tekeillä maailmanrauhaa käsittelevä museo, mutta se ei ole vielä valmis. Symbolista sekin, maailmanrauhalle omistettu museo on työn alla. Museoon on kirjoitettu 120 kielellä 1600-luvulla eläneen John Donnen runo:

”Yksikään ihminen ei ole saari / täydellinen itsestään / jokainen on pala mannermaata / kokonaisuuden osa”.

Minulla on poikkeuksellisen voimakas rauhan kokemus tältä vuodelta, odottamattomassa paikassa.

Pariisin terrori-iskuja seuraavana päivänä olin Tukholmassa menossa Madonnan konserttiin. Mieli oli matala, vaikka olinkin odottanut keikkaa. Ei tehnyt mieli mennä stadionille tapahtumien jälkeen. Turvatarkastuksia oli tiukennettu.

Konsertin puolivälissä Madonna piti uransa koskettavimman puheen. Hän itki, yleisö itki. Madonna sanoi, että esiintyjänä oli erityisen vaikea nousta lavalle sinä iltana, hän oli harkinnut konsertin perumista. Oliko oikein laulaa ja tanssia, kun toisaalla muut surivat surmattuja omaisiaan? Mutta kun emme saa antaa periksi.

Madonna kehotti 40 000 ihmistä vaikenemaan hiljaiseen hetkeen kanssaan kunnioittaaksemme terrori-iskun uhreja. En ole koskaan elämäni aikana kokenut sellaista yhteisöllisyyttä ja hiljaisuutta kuin sinä iltana. Me kaikki olimme aivan vaiti. 40 500 ihmistä.

Täysin tuntemattomien ihmisten keskellä tuli voimakas tunne siitä, että hyvyyttä ja solidaarisuutta on. Lopulta suurin osa meistä haluaa toisillemme hyvää.

Vuonna 1979 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Äiti Teresa on sanonut, että rauha alkaa hymystä. Se on maailman helpoin rauhanteko. Aloitetaanko siitä?