Olipa kerran kirjoittaja, joka vuosikausia (lue = vuosikymmeniä) saman tarinan kanssa tapelleena päätti pistää sen pihalle ja samalla tajusi, että päässä oli tukkojen takana monta muutakin aihiota, joita tohtisi joskus tutkia. Yksi niistä alkoi yhdestä ajatuksesta ja vaati lopulta huomiota aamut, illat, ihan melkein yötkin.

Syyslumoa ei alun perin pitänyt olla edes olemassa. Minulla on Kaaren kertomuksen maailmaan sijoittuvia tarinanrankoja useita, joista yhteen olin palaillut tuon tuosta vuosien ajan ja jonka kuvittelin olevan se seuraava suuri projektini. Niin kauan kuin Kaare vaati kaiken huomioni, minun oli kuitenkin vaikea keskittyä mihinkään määrätietoisesti, ja kirjottelin yhtä jos toista sieltä täältä ilman selkeää suuntaa.

Sitten, kun Kaaren kertomus oli melkein valmis ja melkein jo kansissa, jokin lukko päässäni avautui ja huomasin haluavani kirjoittaa ihan eri romaanin – rakkausromaanin. Täysin irrallista siitä ei kuitenkaan tullut, sillä maailma tarinoiden ympärillä oli jo aivan liian syvä, ja mitä syvemmälle siihen upposin, sitä vahvemmin se kietoutui mytologiaan ja maailmanrakennukseen, jota olin jo vuosia ja vuosikymmeniä luonut. Eikä se rakkaustarinakaan lopulta muotoutunut ihan pelkäksi itseisarvoksi.

Syyslumo on romanttinen fantasiaromaani, joka ammentaa hansa-aikakaudesta sekä Itämeren alueen historioista ja mytologioista. Itsenäisen romaanin tapahtumat sijoittuvat samaan maailmaan kuin Kaaren kertomus mutta runsas sata vuotta myöhemmin.

Maailma tässä tarinassa on taustaltaan sama (tarkkasilmaisimmät pystynevät huomaamaan tiettyjä yksityiskohtia), mutta tapahtuma-aika on vuosisata myöhemmin ja tapahtumapaikkakin täysin eri. Sallinette vertailun: siinä missä paikallinen Pohjola on, noh, sananmukaisesti Pohjolan rinnakkaistodellisuus, tässä romaanissa matkustetaan paikalliseen pohjois-Saksaan, jotakuinkin hansakaupunkien tunnelmiin. Miksi? Koska tarinan alusta asti kuulin tämän tarinan saksaksi. Also, warum nicht?

Maailman lisäksi myös päähenkilöissä on tiettyjä samankaltaisuuksi, sillä heitä yhdistävät erilaisuuden kokemukset: siinä missä Kaarella on neuropsykiatrisia haasteita, Kirzemaj on raajarikko ja kirjaimellisesti ”special snowflake”, jonka pitäisi opetella vahvuutta ja kannattelemaan itseään sanan varsinaisessa merkityksessä. Halusin kuitenkin kirjoittaa toisenlaisen rakkaustarinan kuin Kaaren ja Ásevainen välillä – toisenlaisen lähtökohdiltaan, toisenlaisen dynamiikaltaan, toisenlaisen kohtaloltaan. Rakastan Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluuloa, Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania ja Elizabeth Gaskellin North & Southia. Näitä kaikkia yhdistää ns. byronic hero -miespäähahmo, jollaisen halusin itsekin luoda. Andruš Bagarúr on omien kuvitelmieni Darcy/Rochester/Thornton, jolle vastapainoksi halusin vahvatahtoisen päähenkilön – mutta joka ei kuitenkaan ollut vahva fyysisesti.

Kaksikon välinen dynamiikka imaisi minut mukaansa lopulta niin, että aamuisin ennen töihin lähtöä ja vielä viimeisenä ennen nukkumaan menoa minun oli aivan pakko kirjoittaa päähäni putkahtaneet kohtaukset ylös. Ensimmäinen versio syntyikin mittapuullani varsin ripeästi 2017-2018 aikana, sillä tarina vain yksinkertaisesti halusi tulla kerrotuksi. Tarinalle olen kirjoittanut 2019-2020 myös jatkoa, mutta sen pariin palaan tuonnempana jos ehdin. Aikaa on mennyt sen jälkeen nimittäin vain yhdenkin osan syventämiseen, teemojen vahvistamiseen, palasten tukemiseen ja kielen hiomiseen, puhumattakaan toki taas kolmannesta, aivan eri tarinasta, jonka parissa olen viimeisen vuoden viihtynyt. (Se taas ei sijoitu tähän maailmaan ollenkaan.)

Kaaren kertomuksen läpi lukeneet tietävät, että perinteistä romantiikkaa minulta ei kannata odottaa. Vaikka maailmassa olisi fantastisia elementtejä, ihmisten väliset tunteet ovat aitoja – ja niiden välittämiseen käytetyt keinot välillä väärin ymmärrettyjä, kömpelöitä, kankeita, kaikkea muuta kuin hempeitä. Mestari-oppipoika-suhde alkaa epäsuhtaisen antagonistisesti mutta kasvaa päähenkilön vahvistuessa fyysisesti ja henkisesti molemminpuoliseksi kunnioitukseksi – ja lopulta kiistämättömiksi, kielletyiksi tunteiksi, joita järjellä ei voi selittää eikä järkeilyllä vastustaa.