Neuvostoliitto Quotes
Quotes tagged as "neuvostoliitto"
Showing 1-3 of 3
“Kysymys Radio Jerevanille: Olen Kiovassa kansakoulun opettajana. Aiomme esittää kevätjuhlissa "Wilhelm Tell" -näytelmän. Onko sopivaa, että kommunistisessa maassa esitetään saksalainen klassikko?
Vastaus: Periaatteessa kyllä. Mutta mistä aiotte hankkia tarvittavan omenan?”
― Narutettu sukupolvi : suomettumisen ilot ja murheet
Vastaus: Periaatteessa kyllä. Mutta mistä aiotte hankkia tarvittavan omenan?”
― Narutettu sukupolvi : suomettumisen ilot ja murheet
“Stalinin perillisten ensimmäisten julkilausumien tunnuksena oli käsite "kollektiivinen johto". Toisin sanoen: Ei uutta Stalinia! Tähän vakuutukseen harva uskoi. En muista tuona aikana lukeneeni ainoatakaan ns. asiantuntijan arviota, jossa ei olisi ennustettu, että ennemmin tai myöhemmin nousee esille uusi yksinvaltias, joka hallitsee terrorin avulla: Näin on aina ollut, näin on aina oleva; Venäjää ei voi muilla keinoin hallita.”
― Veteen piirretty viiva: havaintoja ja merkintöjä vuosilta 1953 - 1965
― Veteen piirretty viiva: havaintoja ja merkintöjä vuosilta 1953 - 1965
“Kun Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa esiintyi ongelmia, presidentti Kekkonen lähti tapaamaan naapurimaan johtajia selvittääkseen asiat suoraan heidän kanssaan. Silloin kun asiat olivat kunnossa, presidentti Kekkonen matkusti tapaamaan neuvostojohtajia estääkseen ongelmia syntymästä.”
― 38. kerros: havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1965 - 1971
― 38. kerros: havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1965 - 1971
All Quotes
|
My Quotes
|
Add A Quote
Browse By Tag
- Love Quotes 102k
- Life Quotes 80.5k
- Inspirational Quotes 76.5k
- Humor Quotes 44.5k
- Philosophy Quotes 31.5k
- Inspirational Quotes Quotes 29k
- God Quotes 27k
- Truth Quotes 25k
- Wisdom Quotes 25k
- Romance Quotes 24.5k
- Poetry Quotes 23.5k
- Life Lessons Quotes 23k
- Quotes Quotes 21k
- Death Quotes 20.5k
- Happiness Quotes 19k
- Hope Quotes 18.5k
- Faith Quotes 18.5k
- Inspiration Quotes 18k
- Spirituality Quotes 16k
- Relationships Quotes 16k
- Motivational Quotes 16k
- Religion Quotes 15.5k
- Life Quotes Quotes 15.5k
- Love Quotes Quotes 15k
- Writing Quotes 15k
- Success Quotes 14k
- Motivation Quotes 13.5k
- Time Quotes 13k
- Motivational Quotes Quotes 12k
- Science Quotes 12k
