Suomalainen lukupiiri discussion

Tieteiskirjallisuus (1.–28.1.)
Binti
Annihilation

Rakkausromaanit ja erotiikka (29.1.–25.2.)
Strange Weather in Tokyo
Nainen, jonka nimi on Nathalie

Luontokirjallisuus (26.2.–25.3.)
Maailman kirkkaalle laidalle

Huumori (26.3.–22.4.)
Kesäyön unelma

Fantasiakirjallisuus (23.4.–20.5.)
Morriganin koetukset
Zoo City

Jännityskirjallisuus (21.5.–17.6.)
Aikataulukon arvoitus
The Dispatcher

Urheilukirjallisuus (18.6.–15.7.)
Elmo

Lasten- ja nuortenkirjallisuus (16.7.–12.8.)
Nancy Drew #2
Salaperäinen puhelu
Megakesä
Mistaken identity
Bittitiikeri
Out Of Control
The Forbidden Island
Enemy Match
Harry Potter and the Sorcerer's Stone
Howl's Moving Castle
Peter Pan
My Sister, the Traitor
My Sister, The Creep
Neiti Etsivä ja lentävän lautasen arvoitus
Poison!
Fatal Fall
Kiepaus
Goldie Vance Vol. 4

Historialliset romaanit (13.8.–9.9.)
Kuinka aika pysäytetään
Silmänkääntäjä
Lasten kirja

Eläinkirjallisuus (10.9.–7.10.)
Kana joka tahtoi lentää
Lily and the Octopus

Kauhukirjallisuus (8.10.–4.11.)
I Am Legend
Ruususen uni

Sotakirjallisuus (5.11.–2.12.)
Länsirintamalta ei mitään uutta
Private Peaceful

Hengellinen kirjallisuus (3.12.–30.12.)
Kamilla ja varas

Tieteiskirjallisuus (1.–28.1.)
Tieteiskirjallisuus on näistä genren kohdista ehkä oma suosikkini ja sen lajin kirjoja tulee luettua koko vuoden joten en panostanut tähän enempää. Tammikuussa käsiin sattuivat Binti ja Annihilation ja kumpikin oli vähän pettymys. Molemmat kirjat olivat sarjan aloituksia ja tuntui ettei niissä päästy mihinkään. Bintissä lähdettiin johonkin kouluun, matkalla kohdattiin vihollisia ja selvisi että päähenkilö on ihmeellinen. Ehkä näissä kirjoissa pitää aina olla päähenkilönä se erityisihminen, ei se muuten kaikki toimisi. Vaikka luin kyllä yritelmän The Rest of Us Just Live Here jota lukiessa en tätä ihan tajunnut, pitää ehkä yrittää palata kokeilemaan miten sankaritarina toimii niiden muitten silmin. En kyllä ymmärtänyt mistä kaikki kirjan hehkutus on tullut.

Annihilation eli Hävitys on Borne ja The Strange Bird: A Borne Story kirjailijan aiempi sarja. Bornet kolahti viime vuonna mutta Hävityksessä oli joku tutkimusmatka paikkaan jossa ihmiset kuolee tai tulee hulluksi ja tässä kirjassa kuoltiin tai tultiin hulluksi. Ei kyllä paljon kiinnostanut tämäkään, mutta leffa pitää ehkä tsekata.

Rakkausromaanit ja erotiikka (29.1.–25.2.)
Rakkausromaanit on genre jota yleensä välttelen, koska mulla on joku käsitys että ne on aina sitä rakkaus voittaa kaiken genreä, mikä fiilis mulla jäi The Rosie Project. Toisen ryhmän Olympiahaasteessa luettiin kirjoja aiemmista isäntämaista ja sattumalta sain Japanista Strange Weather in Tokyo ja Ranskasta Nainen, jonka nimi on Nathalie tähän kohtaan.

Strange weather in Tokyo eli Sensein salkku on ehkä mun alkuvuoden lempikirja. Siinä kaksi ihmistä kohtaa mutta miten eri tavalla sen voikaan kirjoittaa.. aah, tästä kyllä pidin paljon. Muutenkin tuli taas oikea himo Japaniin.

Nainen, jonka nimi on Nathalie oli taas ranskalaista rakkautta. Tykkäsin kirjailijan aiemmasta Vaimoni eroottinen potentiaali kirjasta mutta silti tää oli odottanut hyllyssä aika kauan. Alussa on täydellinen rakkaustarina joka tietysti päättyy traagisesti jonka jälkeen kerrotaan kahdesta miehestä jotka rakastuu Nathalieen. Jotenkin sekin vaan toimi. Ehkä Ranskan takia, Anna Gavalda on yksi lempikirjailijoistani niin annan ehkä muillekin enemmän anteeksi. Tai ehkä se on tyylikysymys, teksti vaan tuntui hyvältä.

Luontokirjallisuus (26.2.–25.3.)
Luontokirjallisuus meni lukupiirikirjalla Maailman kirkkaalle laidalle. Lumilapsen jälkeen ei ollut kovin suuret odotukset tämän kirjan suhteen mutta yllätti ihan positiivisesti. Koska olen pitänyt löytöretkeilykirjoista kuten The Lost City of Z: A Tale of Deadly Obsession in the Amazon ja The Lost City of the Monkey God: A True Story niin odotin ehkä enemmän kirjan seikkailijan tarinalta. Kun mies kuitenkin kirjoitti jotain muistiin, niin olisin kai toivonut että kirjaan olisi mahdutettu ihan sitä matkatarinaa. Parasta oli kotiin jäävän vaimon tarina, koska se on juuri niitä tarinoita jotka yleensä jää kertomatta. Ehkä yritin etsiä kirjasta liikaa luontoelementtejä tämän haasteen takia jotta olisi nauttinut kirjasta kirjana.

Huumori (26.3.–22.4.)
Kesäyön unelma oli eka ihan oikea Shakespeare, olen joskus aiemmin lukenut kootut kertomukset. Tarinan lukeminen avasi Sandmanin Kesäyön unelma tarinaa mutta muuta iloa siitä ei oikein ollut. Ehkä tämä tarina olisi pitänyt nähdä teatterissa.

Fantasiakirjallisuus (23.4.–20.5.)
Arvostelujen perusteella odotin Morriganin koetukset kirjalta aika paljon, mutta en tiedä mitä muut ovat aiemmin lukeneet kun minusta tämä oli copy-paste kokoelma viime vuosien dystopia ja fantasiakirjoja. Jos kirjaa lukiessa miettii miten 11-vuotias tyttö voi vain hengailla ja odottaa jotain kokeita koko vuoden tekemättä mitään on joko sisäistänyt suomalaisen koulutusputken aika hyvin tai kirja ei ollut ihan niin maaginen kuin olisin toivonut.

Realismi ei Zoo City kanssakaan toiminut. Ehkä tarvitsen selvempää realismia/logiikkaa fantasiaankin. Miten eläimet liittyy tähän ollenkaan tai miten päähenkilö sekaantui asiaan alunperin. Mikäli nämä asiat selviävät seuraavassa osassa, fantasiagenre kun tuntuu rakastavan sarjoja, taidan jättää väliin.

Jännityskirjallisuus (21.5.–17.6.)
Tämä meni nyt vähän helpolla mutta en millään jaksanut lähteä mihinkään murhamaailmaan. Agathan Aikataulukon arvoitus oli pinnalla kun uudet Poirot filmatisoinnit alkavat tästä ja ihan viihdyttäväähän tämä on. Aika hyytävää kyllä että poliisit odottavat seuraavaa murhaa jos vaikka murhaaja jättäisi vihjeitä. Onneksi nykyisin kirjoissa taidetaan vähän huomioida omaisiakin ja että murha voi oikeasti olla perheelle aika kova paikka.

The Dispatcher oli joku Audiblen tarjous kirja jonka lähinnä poimin lukijan (uusi Spock) takia, jolla on loistava ääni äänikirjoihin. Kirjailijalla on aika mielenkiintoisia maailmoja, olen aiemmin lukenut Lock In jossa ihmisiä makaili koomassa ja tietoisuus oli siiretty androihin. Tällä kertaa murhatut ihmiset tulee takaisin, melkein aina. Taas juostiin poliisia pakoon ja yritettiin selvittää mitä ihmettä tapahtui. Jälkeen päin muistan kyllä juonta enemmän että kuuntelin tätä niinä ihanina toukokuun päivinä ja leikkasin ruohoa (nimimerkki juhannus ja sataa).

Urheilukirjallisuus (18.6.–15.7.)
Elmo oli pettymys. Ajattelin jotenkin että koska olin kuullut kirjasta hyvää niin olisi hauska lukea sitä jalkapallon katsomisen välissä mutta ei hirveesti tehnyt mieli tähän tarttua. Eikä kirjan jalkapallo ottelu toiminut erätauollakaan. En ymmärtänyt miksi hän urheili kun ainoa mistä hän tuntui pitävän oli omenoiden syönti.. Jotenkin vaan tämä kirja ei saanut minua haluamaan omenoita.

Mä mietin kanssa ihan samaa Morriganin suhteen, että miten ihmeessä se hakuprosessi kestää koko vuoden, kun siihen ei edes sisältynyt mitään kunnon preppausta ja valmistautumista :D

Reija wrote: "Jännityskirjallisuus (21.5.–17.6.)
Tämä meni nyt vähän helpolla mutta en millään jaksanut lähteä mihinkään murhamaailmaan. Agathan Aikataulukon arvoitus oli pinnalla kun uudet Poiro..."

Itse luin (kuuntelin) tänä vuonna tuon Aikataulukon arvoituksen mutta en tiennytkään, että on tulossa uusia Poirot-filmatisointeja! Toivottavasti yhtä nautinnollisia kuin vanhat. Katsoin jokin aika sitten Idän pikajunasta tehdyn uuden elokuvan mutta en kyllä sille oikein lämmennyt.

16.7.–12.8.
Lasten- ja nuortenkirjallisuus
Tämä neljä viikkoinen tuli oikeaan aikaan, oli aika kiirettä ensin töitten ja sitten marjastuksen takia niin oli hauskaa lukea jotain kevyttä vaihteeksi. Yritin etsiä omasta hyllystä vanhoja suosikkeja mutta ihan kaikkia ei pystynyt lukemaan, osittain siksi että tyyli nyppi niin kovasti. Vanhana Neitsari fanina tsekkasin kirjastosta muutaman vähemmän luetun, Neiti Etsivä ja lentävän lautasen arvoitus oli aika.. hm.. yleensä Neitsarit on pysynyt edes suurinpiirtein realismissa (noh) mutta tää oli ehkä vähän liikaa eikä asioita saatu ihan pakettiin mikä on näissä kirjoissa tärkeintä. Paremmin meni Mysterikerhon kanssa. Nämä kirjat löysin vähän liian myöhään, joten ei tullut nuorempana luettua niitä kovin paljon, nyt luin kirjaston poistoja ja viihdyin oikein hyvin. Mysteerit oli musta saatu aika hyvin ujutettua tarinaan, tosin varmaan enemmän lukiessa alkaa toistaa enemmän itseään.

Eka Potter tuli kuunteluun synttäreiden kunniaksi ja Stephen Fry toimi ihan hyvin helteisessä mustikkametsässäkin. Joissain kirjoissa ei näköjään haittaa vaikka pystyisi melkein lausumaan tarinaa ulkoa mukana. Liikkuva linna oli joku Kindle tarjous ja takkusi aika pahasti. En muistanut Gibli leffasta mitään muuta kuin linnan, eikä kirjan lukemisen jälkeeen toiminut sekään paremmin. Varmaan niitä kirjoja jotka olisi pitänyt lukea nuorempana.

Megakesä ja Bittitiikeri oli nuorempana tosi tärkeitä kirjoja, vähän romantiikkaa mutta enimmäkseen hauskaa kaverikohellusta. Varsinkin Bittitiikeri oli kaikkine internet juttuineen vanhentunut aika huonosti. Silti pidin tästä, kaikki sarjan osat on kirjoitettu eri ihmisen näkökulmasta mikä oli mukavaa kun yleensä nuorena ärsytti kun kirjat oli kirjoitettu väärästä näkökulmasta, kuten Isosiskot (isosisko vaikutti paljon kiinnostavammalta). Yllättävän hyvin Isosiskot kuitenkin toimi, sisko ei vaikutanut enää niin kadehdittavan ylivoimaiselta kuin lapsena vaan pystyi näkemään asioita hänen näkökulmasta.

Sarjakuvista luin Neitsareiden uudelleen käynnistyksen Nancy Drew #2 jossa tarina pääsi jo vähän eteenpäin, mutta en ole ihan varma mitä tästä tulee. Tällä kertaa äiti on kuollut vasta Paulan ollessa nuori (musta tää vaihteli syntymästä neljä vuotiaseen kirjoissa). Goldie Vance Vol. 4 on ehkä yksi parhaista teinietsiväkirjasarjoista, maailma on hauska, piirrosjälki viihdyttävää ja hahmokaarti kiinnostava.

Kiepaus oli uusi suomalainen maailmanloppukirja jossa painovoima oli kiepsahtanut ja asuttiin käynnössä lähinnä katossa ja liikuttiin köysillä. Idea ihastutti jo aikoinaan arvostelua lukiessa ja lapsikertoja oli vain vähän ärstyttävä eikä semmoinen idioottikertoja joka varsinkin käännetyissä kirjoissa tuntuu olevan. Tarina oli vähän tylsä ja muutamista asioita olin vähän että what? mutta lapsen ihmetys ja maailman hyväksyminen toimi. En kyllä taida jatkaa tarinaa, jotenkin dystopia ei kiinnosta enää niin paljon.

Historialliset romaanit (13.8.–9.9.)
Tämäkään ei ole suosikkigenrejä, tässä haastessa on tullut huomattua että omin genre on joku ihan perusfiktio, jotenkin kirjan sijoittaminen jonkun genren alle masentaa. Koska ajattelin että en ehkä saa luettua kirjakerhokirjaa luin hyviä arvosteluja saaneen Kuinka aika pysäytetään. Luin tätä odotellessani Haigin Radleyn perheen ja tämä oli kuin jatko-osa teemaan - taas oli supervoimia ja voi hitsi kun niiden käyttö on maailmassa kamalaa kun pitää olla piilossa. Radley oli edes hauska, tässä ikuisuuksia elävä päänsärkypotilas oli lähinnä rasittava. Ja vaikka tyyppi olisi elänäyt Shakespearen ajan Lontoossa, ei niiden tarvitse olla bestiksiä! argh, tää nyppi jo Doctor Whossa.

Silmänkääntäjä olisi loppunut jo ihan alkuunsa, niin inhottavia ihmisiä ja juonen käänteitä siinä oli. Toisen osan alkaessa tuli niin kamalat flashbackit Midnight sunnista, en ole sen lukemisen jälkeen pystynyt suhtautumaan mihinkään toisen hahmon näkökulmasta uudelleen kerrontaan vakavasti. Tässä oli kulma jotain yllättäviä juonen käänteitä? mitähän kirjoja ihmiset sitten yleensä lukee..

Koska maailmassa täytyy olla historiallinen romaani josta pidän, luin uudelleen Lasten kirja. 2012 muistan taistelleeni tän pituuden kanssa mutta nyt vaan nautiskelin kun tiesin että tässä ei tarvii pelätä, kirja jaksaa pitää hahmogalleriansa kasassa. Hauskaa oli myös miten hyvin tämä nivoutui genrehaasteen kirjoihin, Juhannusyön unea tahkottiin useampaankin otteeseen, käväistiin Peter Panin ensi-illassa ja lopussa päästiin ekan maailman sodan tunnelmiin. Mielenkiintoista miten Täällässä toista maailman sotaa edelsi talonpoikaskapina ja tässä ekaa naisten oikedet ja suffragetit. Ainoa mikä kirjassa oli ehkä vikana, että en oikein pitänyt erityisesti mistään hahmosta, jonka olen aina ajatellut olevan minulle tärkeää. Ihanaa oli maailmannäyttely, joka kuulosti ihan joltain Tomorrow's worldilta ja kotitalo, joka sai miettimään josko jossain vaiheessa voisi palata Ketunkoloon. Sota.. luet 900 sivua ihmisten kasvussa ja tapat lopussa melkein kaikki, vähän erilainen tarina kuin normaalisti kuulee.

Eläinkirjallisuus (10.9.–7.10.)
En millään päässyt kanejen maailmaan (syytän ainakin osittain kirjailijan tapaa aloittaa joka luku lainauksella, joka yleensä ei liity mihinkään. Tää on ihan hirvee tapa. Olen lukemassa nytkin kirjaa jossa kirjailija harrastaa tätä ja ei-niin-kiinnostava kirja muuttuu vielä vastenmielisemmäksi). Kana joka tahtoi lentää löytyi kirjaston e-hyllystä ja taas mietin miten vaikeaa noitten e-kirjojen tekeminen tuntuu olevan. Kirjan kuvia ei oltu saatu sovitettua eri näytöille joten kattelin aina mukavasti kuvan loppuja toiselta sivulta. Ei mikään ihme jos suomalaiset ei halua ostaa näitä, niitä ei löydy mistään ja sitten on jossain ihmeformaateissa. Kirja oli vielä vähemmän kiinnostava, en hirveästi innostu kirjoista joissa koko ajan saa miettiä onko tää nyt taas joku vertauskuva jostakin. Eikä ankat ja sorsat musta saa lapsia keskenään..

Lily and the Octopus oli kulma ihanan hellyyttävä tarina rakkaasta eläinkaverista mutta siinä vaiheessa kun oltiin Piin elämän hengessä vedellä seilaamassa alkoi usko loppua tähänkin. Jotenkin tää oli enemmän vaan surullista.

Mä taas tykkään tosi paljon niistä Ruohometsän kansan epigrafeista - ne nimenomaan liittyvät aina jotenkin kyseisen luvun tapahtumiin :D Kaikkia en kyllä ymmärtänyt ekalla lukukerralla.

Jaa.. olisi sitten kai pitänyt lukea niitä tarkemmin. Tuli jo kirja palautettua mutta ehkä yritän myöhemmin uudelleen, tuostako olin kattovinani että olisi tulossa uusi suomennos (toivottavasti).

Musta vaan ne lainaukset katkoo ikävästi lukemista. Mutta toisaalta en kyllä pidä alaviitteistä tai viitteistä jonnekin taakse tai edes Kindlen päälle napsahtavista jutuista. Välillä ärsyynnyn jopa kuviin.. taisi olla Syövän elämänkerta jossa kirjailija sydämen kyllyydestä oli kaivanut lainauksia, välillä saattoi olla puoli sivua osan alussa ja heti seuraavalla sivulla saman verran luvun alussa.

Minulla ei ole mielipidettä itsessään lainauksien puolesta tai vastaan. Hirveän tapauskohtaista. Joissakin kirjoissa lainaukset tuovat tekstiin lisää (ajatuksia, informaatiota, tunnelmaa..tms) ja luen niitä mielelläni. Mutta tunnistan kyllä tilanteen, että ne eivät tuo oikein mitään lisää ja niihin nojaamalla on tekstiin yritetty hieroa esim. tähtipölyä suurilta tunnetuilta ajattelijoilta ..ilman, että kovin kummoista kytköstä lainauksen ja tekstin välille edes syntyy.

Tässä kirjassa ei ole minua häirinneet nuo lainaukset, mutta toivoisin toki, että kirjallisuussivistykseni olisi laajempi, että saisi niistä enemmän irti. Voisi aloittaa lukemalla kreikkalaisia klassikoita ja Shakespearen tuotannon. :D Käsittääkseni tämä on suunnattu kohtalaisen nuorelle lukijakunnalle, joten lainaukset eivät varmasti täysin aukene heillekään, mutta innostavat ehkä tutustumaan kirjallisuuteen.

Kauhukirjallisuus (8.10.–4.11.)
I Am Legend on kertomus miehestä joka jää maailmaan yksin zombien kanssa. Ihan kuolettavan tylsää. Ajattelin että kyseessä ois ollut jotain Quiet earthin kaltaista ahdistusta mutta tää oli vaan.. ei edes auttanut että kuvittelin Will Smithin pääosaan, leffan katsomiseen asti en koskaan päässyt.

Ruususen uni on viime vuoden kirjoja mutta kaiken me-too jutun jälkeen en ehkä ois kirjoittanut naisista jotka nukahtaa ja jää nukkumaan suojattomina. En ymmärtänyt mikä idea tässä oli.. teksti oli sujuvaa Kingiä mutta ehkä tuo Even idea oli Owenilta (en ole lukenut häneltä mitään). Ei menny nää kauhukirjat ihan putkeen.

Sotakirjallisuus (5.11.–2.12.)
Luin viime kuussa Sodalla ei ole naisen kasvoja ja täytyy myöntää ettei Länsirintamalta ei mitään uutta eikä Private Peaceful sen jälkeen herättänyt kumpikaan suuria tunteita kun naisten parin kappaleen muistelmat pyörii edelleen päässä. Pidin kyllä siitä ettei kumpikaan kirja ollut täynnä sitä ihmeellistä me ollaan parhaita ja voittamattomia jota joskus tulee vastaan. Ehkä se Tuntematonkin pitäisi yrittää lukea tai edes katsoa.

Hengellinen kirjallisuus (3.12.–30.12.)
Kamilla ja varas oli mulle aiemmin tuttu äänikirjana, hyvin lukiessa muisti äänenpainoja sun muita tulevia juttuja. Kirjana tää oli vähän mutkat suoriksi kirja, varkaan ja pikkutytön ystävyys syntyi tuosta vaan.. ja lopun julistus oli aika painavaa. Huumori oli kyllä plussaa.