Loviattara

“Jokainen ihminen sepittää tarinoita maailmasta ja itsestään. Tarinat sivuavat toisiaan, mutta sopivat yhteen vain sieltä täältä, kokonaisuus jonka ne muodostavat on pelkkä sopimus. Kun kerromme itsestämme, tarvitsemme sivuhenkilöiksi toisia ihmisiä, pakotamme heidät tekemään meistä sen mikä haluamme olla. Samalla pakotamme itsemme sellaisiksi jollaisina kuvittelemme muiden meidät haluavan.”
― Marisha Rasi-Koskinen, REC

“Jos vuoria vaeltavat kojootit nuolevat minun katkeran sylkeni yöllä pihamaasta, ne voivat maistaa kielen, jolla puhun, minun kieleni, jolla ei ole mitään sanottavaa maailmasta. Olen niin syvästi koditon ihminen, että elämä on vain painoton pussillinen rakkaudettomuutta, joka roikkuu ilmassa kuin houkuttimena jumalille, joilla on kaukana parempaa tekemistä kuin auttaa minua.”
― Niko Hallikainen, Kanjoni

“Tšernobylin jälkeen… Lasten piirustusnäyttelyssä haikara astelee mustalla kevätpellolla… Alla lukee: ‘Kukaan ei ole kertonut haikaralle.’ Minulla oli samanlaiset tunteet.”
― Svetlana Aleksijevitš, Voices from Chernobyl: The Oral History of a Nuclear Disaster

“Minne tahansa tässä kaupungissa kuljen, muistikuvat seuraavat askeleitani. Kuvat kerrostuvat toistensa päälle. Yksi kuva on monesta tehty. Yhtäkään en voi peruuttaa enkä pyyhkiä pois. Kuvat kuultavat toistensa läpi ja tämä hetki on kadonneiden päivien kooste.

Sen, mitä näemme, lävistää se mitä on nähty. Muistin maisema on yksityinen ja näkymätön. Kaikella aineella on massa, kaikki aine vie tilaa. Onko muistilla massa? Vievätkö muistomme tilaa? Silti ne tungeskelevat sisällämme niin väkivahvoina, niin värikkäinä, niin raskaina, niin sietämättöminä ja niin vaikeasta karkotettavina.

Ihminen ei ole kiinteä kappale vaan ajassa tapahtuva prosessi. Aikaulottuvuus, jota ei nähdä, on ihmisen tärkein ulottuvuus.

Ihminen ei ole, hän tapahtuu.”
― Leena Krohn, Mitä en koskaan oppinut