ISKTR

“Apinamies ikävystytti minua loppujen lopuksi. Se oletti olevansa viiden sormensa ansiosta minun vertaiseni ja lörpötteli minulle kaiken aikaa mitä joutavinta soopaa. Yksi puoli siinä huvitti minua hieman: sillä oli loistava kyky muodostaa uusia sanoja. Se luullakseni uskoi, että mitääntarkoittamattomien sanojen lörpöttely ilmensi puheen syvintä olemusta. Hän kutsui sitä ”isoksi ajatteluksi”, vastakohdaksi ”pienelle ajattelulle” – tavallisten arkisten asioiden käsittelylle. Aina kun lausuin jotain, mitä se ei ymmärtänyt, se ylisti minua vuolaasti, pyysi minua toistamaan sen, opetteli ulkoa ja hoki sitä uudestaan ja uudestaan – pari sanaa väärin siellä täällä – kaikille säyseimmille eläinihmisille. Mitään selkeää ja ymmärrettävää se ei pitänyt missään arvossa. Kehittelin jonkin verran varsin erikoista ”isoa ajattelua” varta vasten apinamiehen käyttöön. Uskon nyt, että se oli älyttömin otus, minkä olen nähnyt; sille oli sille oli kehittynyt mitä mainioin inhimillisen typeryyden asteikko, ilman että se oli menettänyt hitustakaan apinan luontaisesta päättömyydestä.”
― H.G. Wells