ISKTR

“Naispotilas N soitti kirjoittajalle kertoakseen tarinansa: ”Olin nuorena töissä professorin kotiapulaisena. Töitäni lisättiin ja lopulta en niitä kaikkia jaksanut hoitaa, vaan väsyin liiaksi ja jäin sänkyyn makaamaan. Professorin rouva otti yhteyttä äitiini, joka toimitti minut Hattelmalan mielisairaalaan, vaikka en ollut mielisairas, vain väsynyt. En ollut ehtinyt pitkääkään aikaa olla potilaana, kun eräänä iltana hoitajat halusivat ajaa hiukseni. Ymmärsin, että kyse oli aivoleikkaukseen joutumisesta ja säikähdin sekä yritin kieltäytyä. Minun mieltäni ei kuitenkaan asiassa kuultu, äidiltäni oli kysytty jotakin. Aamulla minut nukutettiin ja heräsin side pään ympärillä, haavat ohimolla. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin mitä minulle oli tapahtunut. Jouduin olemaan mielisairaalassa kymmenen vuotta. Leikkauksessa katkaistiin ilmeisesti unihermot, koska sen jälkeen en ole kyennyt kunnolla nukkumaan. Minusta on leikkauksen jälkeen tuntunut, että olen jotenkin erilainen kuin muut. Eniten minua on loukannut se, että minulta ei kysytty.”
― Risto Vataja, Lobotomia : taustatietoa ja selvitys leikatuista potilaista Suomessa 1946-1969