Nim’s Reviews > Tainaron: postia toisesta kaupungista > Status Update

Loppu antaa vähän "psykoosit tulilla" viboja. Tuleeko muodonmuutos onnistumaan? Onko kertoja todella edes yrittämässä sitä, onnistui se tai ei? Onko Tainaron edes oikea paikka, vai tarina järjen menetyksestä tai muunlaista satuilua?

Hiljainen hetki Jäärälle, joka ei kuollut mutta on muuttava muotoaan.

"Suuri ikkuna": tavallaan Tainaron ei ole tarina Tainaronista, vaan ihmiselämyksestä?

"Matkija" on enimmäkseen kepeä tarina, mutta ihan kuin Tainaronissa olisi jotain mätää. Tai Jäärä tietää jotain, kenties liittyen kertojan vanhaan kotimaailmaan tai muuhun. Vaikea sanoa.

Joku tänään lukemistani pätkistä muistutti minua Edgar Allan Poen suomennetuista lyhytarinoista, kieleltään, tunnelmaltaan tai tapahtumienkulultaan. "Jäljet pölyssä" oli hyvä. "Niin kuin turkkilot" sisälsi joitain yksityiskohtia, jotka viehättivät - ajatus palasta kauniskuvioista siipeä rasiassa muistona poistuneesta läheisestä.

"Seitsemästoista kevät" kertoo Tainaronista ja sen väestä suoraan hyvin mielenkiintoisia asioita. Mietin lukiessa kaikkea mitä tiedän joistain hyönteisistä, mutta myös sitä miten paljon en tiedä. Sitten selviää, että kirjeiden kirjoittaja kirjoittaa saamatta vastauksia. Miksiköhän näin on? Menevätkö kirjeet edes perille, onko niiden vastaanottaja edes elossa? Vai eikö hän vain välitä kynäilijästämme? Yksinäistä.

"Taakka" on toistaiseksi samaistuttavin pätkä. Unettomuusjaksoista kärsineenä olen viettänyt monet yöt miettien yläkerran naapurieni elämänrytmiä, tarvetta raahata kalusteita joka ilta, ikuisia remontteja tai rakenteluun liittyviä harrastuksia joita on toteutettava öisin ja muita mysteeriääniä. Musiikki on ok, mutta tuntemattomat äänet vaivaavat, jäävät askarruttamaan, harhauttavat unesta, herättävät tunteita.

Pidin "Hohteesta" paljon. "Heidän äitinsä kyyneleet" oli jo vähän karmiva. Mielenkiintoista, miten kirjassa nimetään lukuisia kasveja ja jopa jokunen lintulaji tarkalleen, mutta tainarolaisia ei usein nimetä miksikään tietyksi hyönteiseksi, vaikka kyse olisi selvästi jonkinlaisesta hämähäkistä, mehiläisestä tai vastaavasta kontekstin perusteella. Jääpähän jotain meille lukijoille kuviteltavaksi.

"Keto ja mesiviitta" tuo mieleeni, että kirjailija taatusti pitää luontoa, kasveja ja hyönteisiä valtavan kiinnostavina. "Pyörän humina" saa minut ajattelemaan, että kirjailija on varmasti käynyt myös jonkinlaisen taidekoulun tai ollut muuten kiinnostunut arkkitehtuurista - tai ehkä ympäristön havainnointi vain on kirjailijoille ominaista. Samaistun moiseen monialaiseen uteliaisuuteen maailmaa kohtaan.