Anne Leinonen's Blog

Kirjallinen ala muuttuu ja muokkautuu koko ajan. Kustantamojen on revittävä leipänsä yhä tiukkenevassa taloustilanteessa, samoin kirjailijoiden.

Samaan aikaan moni (yhä useampi) kirjoittaja haaveilee esikoiskirjastaan tai kirjailija seuraavasta teoksestaan, ja etsii sitä oikeaa kustantamoa, tai edes ylipäänsä kustantamoa.

Alalla on paljon toimijoita. Jos käy läpi Suomen kustannusyhdistyksen listaa, löytää melkoisen valikoiman potentiaalisia kustantamoita. Kaikkia pieniä sieltä ei edes näy, on hyvä selata kirjastossa mitä kaikkea Suomessa julkaistaan ja millaisten toimijoiden kautta, ja muodostaa käsitys kunkin profiilista. Lukijalle ei kustantamolla ole sinänsä merkitystä (lukija ei yleensä valitse luettavaa kustantajan perusteella, paitsi jos etsii tietyn genren tuotantoa), mutta kirjoittajalle on.

Osa kustantamoista ei ole tavallisia kustantamoita, vana tietyn kirjailijan tuotannon julkaisemiseksi perustettuja yrityksiä (eli omakustantamista yrityksen kau´tta) tai sitten palvelu/hybridikustantamista, jossa kustantajan roolissa oleva toimija myy kirjan valmistamisen palvelua.

Tavallinen kustantamo toimii niin, että se maksaa kirjailijalle rahaa tekstin julkaisuoikeuksista ja valmistaa omilla kustannuksillaan teoksen digitaaliseen ja/tai analogiseen muotoon. Se maksaa kirjailijalle rojaltiin perustuvaa korvausta kirjan myynnistä ja usein taattua ennakkoa (joka vähennetään rojaltista). Pienemmät kustantajat eivät välttämättä maksa ennakkoa, mutta kirjailija saa joka tapauksessa kirjan myynnin mukaista rojaltikorvausta. On myös tahoja, jotka saattavat ostaa esim. novellin julkaisuoikeudet kertakorvauksella. Tämäkin on tavallista kustannustoimintaa: jossain yli kymmenen hengen antologiassa on usein selkeämpää tehdä kertakorvaussopimus kuin maksaa vuosia myöhemmin muutaman euron suuruisia rojalteja tekijöille.

Ideana kustantamisessa on, että RAHA LIIKKUU KUSTANTAMOLTA TEKIJÄLLE. Sopimus määrittää, miten ja milloin korvaukset maksetaan, samoin milloin oikeudet palautuvat tekijälle. Kirjoittajan/kirjailijan työ on kirjoittaa, ja hän saa hengentuotteensa käytöstä korvausta.

Silloin, kun kirjoittaja/kirjailija maksaa itse osan tai koko kuluerän jollekin toimijalle, on kyse palvelukustantamisesta. RAHA LIIKKUU KIRJAILIJALTA KUSTANTAJANA TOIMIVALLE YRITYKSELLE.

Kirjailija maksaa joko suoran summan palvelusta tai sitten hän sitoutuu ostamaan ensipainoksesta tietyn määrän teoksia kiinteällä hinnalla. Sopimuksesta riippuen kirjailija voi silti saada rojalteihin perustuvaa korvausta kirjamyynnistä (niistä kappaleista, jotka jäivät kustantajalle myyntiin).

Palvelu/hybridikustantamisessa siis kirjailija pienentää omalla taloudellisella panoksellaan kustantajan riskiä. Hän siis ostaa palvelua, jonka lopputuloksena hän saa tarinansa kansiin.

Toimijasta riippuen teos voi olla hyvinkin näyttävä ja käytännössä se ei kirjaston hyllyssä poikkea mitenkään jonkun ison kustantamon teoksesta. Joskus lopputulos ei ole niin hieno, kuin mitä se voisi olla, tai mitä sen piti olla.

Ja tässä on palvelukustantamisen kompastuskivi. Joko kirjailija odottaa enemmän kuin mitä saa, tai sitten keskustelu palvelu/hybridikustantamisen ympärillä on niin epäselvää, ettei kirjailija oikein edes tiedä, mihin on ryhtymässä tarjoukseen tarttuessaan.

Siis: palvelu/hybridikustantaminen on palvelu, jossa asiakkaan on tarkoin otettava selvää siitä, mitä hän ostaa ja mitä hän rahansa vastineeksi saa. Palvelukustantaminenhan on vaihtoehto omakustantamiselle, jossa kirjailija itse päättää, tilaa ja hallinnoi kaikkea. Palvelussa kirjailija antaa osan vastuusta ja päätäntävallasta kustantajalle.

Kun olet lähettänyt käsikirjoituksesi kustantamoon, ja saat positiivisen vastauksen: jos et ole varma siitä onko toimija perinteinen kaupallinen kustantamo, kysy heti aluksi suoraan, kummasta kustantamisen muodosta on kyse. Onko tämä perinteinen vai palvelukustannemalli. Jos jälkimmäinen, kysy paljon tuotteen tekeminen maksaa. Säästyt pitkiltä neuvotteluilta, jos käykin ilmi, että et halua palvelukustantamoa ylipäänsä tai tarjottu palvelu on hintatasoltaan sinulle liian korkea.

Usein palvelu/hybridikustantamo käyttää ilmaisua ”yhteistyö” tai ”yhteistyöehdotus”. Se on terminologiaa, jolla viitataan maksullisuuteen. Kustantajat puhuvat kirjan kustantamisesta, julkaisemisesta ja kustannussopimuksesta. Toimeksianto palvelukustantamon kanssa ei ole sama asia kuin kustannussopimus, vaikka paperissa saatetaan puhua kustannussopimuksesta tai käyttää samanlaista terminologiaa.

Voit myös tehdä ennakkoon analyysiä. Tutustu toimijan kotisivuihin tarkoin. Näyttääkö toimija tekevän perinteistä kustannustoimintaa vai näyttääkö se myyvän palveluita?

Kun saat tarjouksen palvelukustantamisesta, selvitä tarkoin, mitä palvelu pitää sisällään, siis mistä sinä maksat!
Asioita, joita palveluun voi kuulua:
– Kustannustoimitus (kysy, monta kierrosta tehdään ja kuka työn tekee)
– Oikoluku (missä vaiheissa se tapahtuu, käsikirjoitukselle ennen taittoa, taitetulle tekstille vai sekä että)
– Taitto, kansi, kansitaitto – miten niiden oikeudet menevät? Voitko vaikuttaa sisältöön? Saatko ammattilaisen suunnitteleman kannen, saatko kieltäytyä kannesta, jos et pidä siitä? Tekeekö toimija kannet tekoälyn avulla?
– Paino, kuinka monta kappaletta tehdään? Entä lisäpainokset?
– Mihin kirjaa levitetään? Tukku, kirjakaupat?
– Miten sitä markkinoidaan?
– Kuuluuko palveluun lehdistötiedote ja mihin medioihin se menee?
– Onko toimijalla messuosastoja yms. myynti/esiintymistilaisuuksia?

Sopimuksen kanssa on myös oltava tarkkana. Kun kysymys on palvelusta, jossa sinä maksat, älä myös anna mitään ylimääräisiä oikeuksia toimijalle. Älä siis myy esim. elokuvaoikeuksia tai tavaramerkkioikeuksia tai oikeuksia hahmoihin. Selvitä, miten sopimus purkautuu.

Kirjan myymisen kannalta kannattaa ottaa huomioon, että usein palvelukustantaja ottaa omalle työlistalleen tukut eli kirjastot ja kirjakaupat. Jos sinulle tarjotaan vaikka 200 kappaleen omaa erää itse levitettäväksi, sinulla täytyy olla se 200 yksityisasiakasta kiikarissasi. Palvelukustantamo laittaa itse kirjat kirjastolevitykseen – ja pienkustantajalla suurin myynti usein tulee juuri tuosta kirjastomyynnistä. Onko sinulla varmasti resursseja myydä kirjaa itse? Miten hoidat myyntitapahtuman ja kirjanpidon? Vai oletko kenties tekemässä kirjaa ilman myyntitavoitetta, esim. lahjaksi?

Useimmat palvelukustantamot eivät pidä messuilla omaa pöytää. Oma pöytä on yleensä edellytys sille, että kustantaja saa messuohjelmaan kirjailijoita lavalle. Palvelukustantamo ei siis todennäköisesti pysty tarjoamaan sinulle messunäkyvyyttä. Poikkeuksia voi toki olla.

Palvelukustanteen tilaamisessa/tekemisessä ei ole mitään häpeällistä, mutta sinun on hyvä tietää, mihin olet ryhtymässä. Kauheinta on, että on epärealistisia odotuksia siitä, mitä palvelukustantaminen tarkoittaa, ja sitten kirjan ilmestymisen iloa nakertaa se tieto, että sai eri asian ja eri palvelua, mitä luuli saavansa.

Epäselvästi viestivä hybridikustantamo on ns. puliveivari. Valitettavasti heitäkin kentältä löytyy, joten ole tarkka, tiedä oikeutesi ja sijoituksesi arvo!

Eikä tässä kaikki! Kurssipuolella on nyt vuorostaan liikenteessä käärmeöljykauppiaita. Ajat ovat nyt tiukat, ja moni kirjallisen alan toimija hakee lisätienestiä erilaisilla verkkokursseilla ja oppimateriaaleilla. Valitettavasti voin senkin sanoa, että halvalla ei kannata olettaa saavansa mitään perusteellista ohjausta tai syvällistä sisältöä. Itse tekisin vertailua ja kyselisin muilta kursseja käyneiltä, millaisia kokemuksia ja sisältöjä kursseilla on ollut.

Millaisella kirjailja/kustannustoimittajakokemuksella sinulle myydään sparrausta, mentorointia, kustannustoimitusta tai oikolukua?

Millaisilla meriiteillä sinulle tarjotaan esim. apurahan hakukoulutusta tai työnohjausta? Luvataanko sinulle parempia tuloksia asian x suhteen, kun osallistut kurssille y? Tutki palveluntarjoajan sivut tarkkaan ja mieti, millaisesta kokemuksesta toimija ponnistaa eteenpäin. Sivuille on helppo lisätä anonyymien asiakkaiden kehuja, mutta onko toimijalla aitoa näkemystä, koulutusta tai omakohtaista kokemusta alasta?

Onko kurssi yksityisen toimijan/yrityksen vai jonkun  yleishyödyllisen toimijan pitämä? Yksityisen kurssit, kun ne ovat laadukkaita, ovat aina kalliimpia kuin yleishyödyllisen toimijan pitämät. Kansalaisopistot ja vastaavat saavat tukea kurssien pitämiseen, minkä vuoksi ne voivat tarjota kursseja edullisesti myös heille, joilla ei ole varaa kalliisiin investointeihin.

Hintatasoon vaikuttaa myös se, saatko henkilökohtaista ohjausta, vai onko kyseessä joukkoluento.

Kun hankit käsikirjoituksestasi arvostelua tai lausuntoa, kannattaa kääntyä vakiintuneiden arvostelupalveluiden puoleen, niissä on kokeneet julkaisseet kirjailijat arvostelemassa (huom. tämmöinen lausunto ei toimi suosituskirjeenä kustantamokierroksella, kustantajat haluavat itse todeta tekstin laadun ja tehdä valintansa). Myös moni kirjailija antaa arvioita ja sparraa käsikirjoituksia. Julkaistulla kirjailijalla on tuotantoa ja kokemusta, ei vain teoreettista osaamista.

Proosakuiskaajat eivät ole halvimpia, mutta parhaimpia.

Tällä kertaa työviikko on kustannus- ja yrityspainotteinen johtuen ihan siitä, että on hiihtolomaviikko ja yhtiökumppanini Saara Henriksson on tulossa viettämään firman suunnittelupäiviä. Siinä samalla on tarkoitus myös yhtiökokoustaa.

Maanantai 26.2.2024

Teen aamupäivällä yhtä asiakastyötä ja lähden sitten hakemaan Saaraa Mikkelistä juna-asemalta. Illalla suunnittelemme tulevien päivien ohjelmaa ja uppoudumme keskustelemaan äänikirjojen markkinatilanteesta.

Ihmettelen itse sitä, mistä kasvua äänikirjoihin on saatavilla – eikö Suomesta jossakin vaiheessa lopu suomeksi kuuntelevat ihmiset? Saara on eri mieltä ja arvelee, että himokuuntelijoita on vaikka kuinka saatavilla, heitä ei vain ole vielä tavoitettu. Nähtäväksi jää!

Itse mietin myös sitä, miten yksittäisen kirjailijan teokset katoavat muiden teosten massaan eri palveluissa. Kustantajat kun yleisesti toimivat niin, että heillä on volyymiä: jokaiselle jotakin. Yksittäisen kirjailijan tuotanto voi olla pienehköä ja parista kirjasta ei vielä merkittäviä tuloja synny. Äänikirjoista tuleva tulo voi olla lisätuloa, esim. backlist-kirjat ovat kadonneet jo paperilevityksestä, jolloin äänikirjaformaatti on aina plussaa. Mutta harvalla kirjailijalla äänikirjamyynti on niin isoa, että sillä pääsisi rehvastelemaan. Täytyy muistaa, että äänikirjaa täytyy myydä moninkertaisesti ennen kuin saa saman tulon kuin painetusta kirjasta – ja äänikirjapalvelussakin kuuntelijan täytyy löytää se äänikirja. Mitä kirjoja äänikirjapalvelun algoritmit suosittelevat? Mitä tuotteita kustantamot nostavat esille? Siihen kirjailija itse ei voi vaikuttaa.

Tiistai 27.2.2024

Aamupäivällä teemme omia asiakastöitämme. Laitan pari tarjousta menemään ja teen listaa asioista, jotka pitää tällä viikolla muistaa.

Pidämme yhtiökokouksen paikallisessa ravitsemusliikkeessä, Saimaassa. Lounaan äärellä sovimme tarvittavat kokousasiat ja siirrymme sitten Penelope-kustannuksen kevään kirjojen myynti- ja markkinointisuunnitelmiin. Listalle löytyy useita tapahtumia, joissa voisimme tämän vuoden aikana käydä, sekä myös samalla tulee listattua paikkoja arvostelukappaleiden lähettämistä varten. Marke Talven Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella on ilmestynyt aiemmin äänikirjana, mutta nyt on tarkoitus saattaa maailmalle paperiversio.

Muistan myös täyttää reissusta ajopäiväkirjan!

Lounaan jälkeen muutama sähköposti koskien myyntitapahtumia, sekä ISBN-tunnuksen hakeminen Kettukoskelle. Tunnus tullee nopeasti, ja sitten saa kanteenkin tarvittavan viivakoodin sekä tukkuihin tehtyä ilmoituksen tulevasta kirjasta. Tulostamme ja allekirjoitamme pöytäkirjoja, jotka lähtevät uuteen mappiin Tampereelle (edellinen on tullut viidessä vuodessa täyteen). Suurin osa yrityksen papereista pyörii digitaalisena, mutta pöytäkirjat on ollut mukava tehdä fyysisesti.

Keskustelumme käsittelevät myös yrityksen ja kustantamon liiketoimintaa – meillä on liiketoimintasuunnitelma, jota tarkastelemme uudestaan. Keskustelu venyykin ja jossakin vaiheessa pitää aukaista viinipullo, ottaa vähän pirskahtelevaa juomaa ja siten saada ajatuksiin vauhtia. Tulee ideoita muutamasta uudesta tuotteesta/toimintamuodosta ja teemme asiaan liittyviä toimia.

Joudun kaivamaan skannerin esille, ja siinä samalla pöytäkirjoja ja rekisteriotteita kopioidessa skannaan myös yhden Anne-sarjakuvan. Niitä olisi tarkoitus tehdä taas lisää, aiheita tuntuu olevan pääkopassa paljon. Anne-sarjakuvat ovat olleet minulle varaventtiili sanoa jotakin kirjallisista aiheista huumorin siivittämänä.

Päivän uutinen: Teos ja Siltala yhdistyvät.

oneplus_39579

Keskiviikko 28.2.2024

Tänään on palautepäivä, eli meille kokoontuu pari kirjoittajaa ja käymme kollegan läpi toistemme käsikirjoitukset. Samalla tulee muutenkin ruodittua alaa – tiedon ja kokemusten vaihto on tällä alalla tärkeää: mitä missäkin päin tapahtuu, millaisia palautteita kollegat ovat saaneet, mitä huhuja liikkuu. Jos kustantajat ovat olleet nihkeitä tai epäkohteliaita, nämä tiedot leviävät nopeasti. Samoin kuin hyvä käytös – kyllä me kehummekin aina kun siihen on aihetta, ja välillä aihetta on paljonkin. Nopeasti ja asiallisesti kirjoitettu hylsykirje saa kehuja, sen sijaan ghostaaminen tai muu jahkaileva perseily aiheuttaa pään pudistelua. Osuuskuntamuotoinen yrittäjyys ja pienet kustantamot ovat siitä ketteriä, että vastuuhenkilöt löytää nopeasti ja kommunikointikin sujuu usein sutjakasti. Ainakin tietää kenelle laittaa sähköpostia.

Omalta osaltani saan haasteen: pitäisikö käsikirjoitus kuitenkin kirjoittaa minä-muodossa hän-muodon sijaan? Päätän tehdä kokeilun ja jos se näyttää hyvältä, on edessä käsikirjoituksen uudelleen kirjoittaminen pinosta. (eli kässäri tulosteeksi ja kokonaan uusi tiedosto esiin, siihen sitten kirjoitetaan paperista katsoen eri näkökulmaan koko tarina). Arvioni kokemukseni pohjalta on, että moisen tekee kolmessa viikossa jos siihen saa keskittyä.

Edellispäivänä tilattu ISBN-numero singahtaa sähköpostiin, ja se saadaan taittajalle tiedoksi viivakoodin valmistamista varten. Kettukoski 1:n kansiluonnos valmistuu ja tuumailemme sen yksityiskohtia. Kun kansi on valmis, tukkuihin voi tehdä ilmoituksen tulevasta tuotteesta.

Teemme suunnitelmia yrityksen uusiksi tuotteiksi. Liikesalaisuuksia tässä vaiheessa!

Torstai 29.2.2024

Saara lähtee kohti Tamperetta. Kustantamisen suhteen ei ole nyt enää tällä viikolla luvassa ihmeempiä. Vien postiin kaksi tilattua kirjaa – kas kustantamo myös myy tällä viikolla!

Ensi viikko näyttää selkeältä: muutama käsikirjoituksen kommentointi ja oman käsikirjoituksen versiointia.

Siirryn tekemään asiakastyötä ja sovin parista muusta työkeikasta alustavasti.

Menen illalla kollega Helenan luokse ja suunnittelemme Kettukoski 3:sta. Hyvä kehittelysessio, paljon ideoita ja naurua.

Perjantai 1.3.2024

Loppuaika viikosta mennee perheen kanssa tai ihan vain olla möllöttäessä. Ensi viikolla sitten uudet kujeet.

Viikon yhteenveto:

Oma kaunokirjallisuus: 6 tuntia palautekeskusteluja ja suunnittelua, intoa ilmassa
Myytyjä kirjoja: 2
Kustantamon hommia: paljon suunnittelutyötä liittyen myyntiin ja markkinointiin

Maanantai 19.2.2024

Kaivan esille romaanisuunnitelman, jonka olen tehnyt muutama viikko sitten. Kyseessä on sarjan kakkososa, joten siihen kohdistuu omanlaisiaan paineita. Minulla on työnimi (ehkä lopullinen nimi), joka on synkassa sarjan ykkösosan kanssa. Päähenkilö vaihtuu, kakkosessa edellisosan päähenkilöstä tulee romanssin kohde.

Kirjoitettavasta tarinasta on olemassa kahden sivun mittainen juonikuvaus. Siinä on lauseita tyyliin: ”Päähenkilö huomaa, että äärioikeiston nousu alkaa vaikuttaa hänenkin elämäänsä, vaikka hän on aiemmin ollut turvassa. Päähenkilö on kyvyllinen, eli hän kuuluu vähemmistöön, jota aletaan sortaa.”

Tällainen lausahdus toimii kuvauksessa, mutta eihän se ole proosaa. Jokainen vastaava lause on purettava kohtauksiksi, ja ajatusprosessini etenee näin:

– Millaisilla kohtauksilla kuvaisin sitä, että äärioikeisto on noussut valtaan? –>  Katukuvassa näkyy lakimuutoksien aiheuttamia pieniä yksityiskohtia, kuten julisteita ja tarkistuspisteiden lisäämisiä. Lisäksi jonkin verran ennakoivaa toimintaa, esimerkiksi kahvilan sisustus vaihtuu, koska omistaja haluaa välttää ongelmia. Uutisissa on tietoa mielenosoituksista ja niissä puhjenneista väkivaltaisuuksista.

– Päähenkilö on elänyt erityislaatuisuutensa kanssa turvassa: hänen perheensä on ollut vaikutusvaltainen ja hänet on myös erikoiskyvyn vuoksi haluttu poliisivoimiin ”lain hyvälle puolelle.” Hänen ei ole tarvinnut kantaa julkista merkkiä vähemmistöstatuksestaan. Nyt hän joutuu käyttämään ranneketta. Kohtaus, jolla asian saa kuvattua näppärästi, on tapaaminen vanhempien kanssa. Suhde vanhempiin on rikkoutunut, ja uhkaava poliittinen tilanne saa vanhemmat vetoamaan lapseensa: käyttäydy hyvin ja taivu, niin sinun ei käy mitenkään. Päähenkilö haluaa kapinoida.

Tämmöisiä siis alkaa pulputa. Mutta monet näistä kohtauksista ovat kuitenkin taustoitusta, eivät varsinaista pääjuonta. Jotta voin kirjoittaa, minun on tiedettävä tarinan huippukohdat. Tiedän jo suurin piirtein, mitä lopussa tapahtuu, eli minun kerronnallani on tähtäyspiste.

Tiistai 20.2.2024

No niin, romaanin lukurakenne siis työn alle. Otan esille romanssin kaavan (yhden monista) ja silmäilen sitä samalla, kun mietin toiminnallisen juonen kuvioita. Tällä kertaa minun on helpompi miettiä viimeisen kolmanneksen toimintaa, joten kirjaan muutaman avainkohtauksen auki. Laitan siis yhteen tiedostoon lukujen otsikoita ja niiden alle kuvauksia siitä, mitä luvussa tapahtuu, tähän tyyliin:

Luku 2. työkuviot/taustoitus (intro 2, romanssin taustatietoa)

Tom menee tapaamaan Paulus Schumania työpaikalleen:

Vihjataan keskustelun lomassa mihin tilanne on jäänyt: Nooaa syytetään Olivian surmasta, mutta todisteet ovat hämärät ja koko ajan on vielä ongelmana se, että monia muita asioita on kesken: kuten Joachim Saveniuksen rikos ja oikeudenkäynti sekä se, että MVR:n Feeniks pääsi karkuun.

Schuman vaatii Tomilta skarppia työsuoritusta: tapahtunut ei saa vaikuttaa siihen miten asiat hoituvat jatkossa. Asemalla nyt moni tietää Tomin statuksesta kyvyllisenä, mutta hänen ei edelleenkään tarvitse käyttää ranneketta.

Tässä luvussa on myös selitettävä Nikodeuksen ja Lisan tilanne: Lisa on epäiltynä murhasta hänkin. Tomin ja Nikodeuksen suhteen muuttuminen nyt kun N tietää kuka Tom on?

Tämän tasoinen kuvaus luvun sisällöstä riittää kertomaan minulle, mitä kyseiseen lukuun olisi saatava sisällöksi. Mutta toki tuo ohje täytyy sitten pyöräyttää kohtaukseksi, jossa ihmiset toimivat: kuvailla ilmeitä, kirjoittaa dialogia, antaa vähitellen ympäristökuvausta ja tunnelmia.

Romaanin kokonaiskuvasta sitten pohdin seuraavaa: ykkösosassa oli neljä osaa. Tähän kakkoseen näyttäisi kätevästi muodostuvan kolme osaa. Juonia on myös kolme A (toimintajuoni), B (sisäinen kehitys) ja C (romanssi, ihmissuhdejuoni).

Näiden suhteet tässä tarinassa kliimakseihin menee seuraavasti:

Osan 1 lopussa :

toimintajuoni A saa ikävän käänteensisäinen kehitys B saa ikävän käänteenromanssi C saa positiivisen käänteen

Osan 2 lopussa:

toimintajuoni A ikävyys syvenee, mutta tulee myös positiivistasisäinen kehitys B ongelma syveneeromanssi C syvenee, kunnes tulee iso ongelma

Osan 3 lopussa

toimintajuoni A menee kohti onnistumista
sisäinen kehitys B: päähenkilö alkaa hyväksyä asioitaromanssi: menee eteenpäin, mutta ei ihan kuten oli ajateltu

Tämmöinen hässäkkä siis syntyy, kun miettii tarinan juonien kehityskulkuja. Näitä juonia voi sitten olla isompikin himmeli, riippuen nyt siitä, miten monimutkaisesta tarinasta on kyse. Samanlaiset puuhakaaret voisi piirtää myös keskeisille henkilöhahmoille.

Saan tähän rakentamaani kolmiosaiseen kaavaan nimettyä jo useita lukujen otsikoita. Wordissa se näyttää sivupalkissa seuraavalta:

Listassa ei vielä ole kaikkea. Arvioisin, että lukuja tulee olemaan lopulta noin 25. Tässä luettelossa voi olla kohtauksia, jotka sulautuvat toisiinsa.

Keskiviikko 21.2.2024

Tänään on asiakkaille vedettävä kurssipäivä, ajatukset ovat kirjailijuudessa ja kirjailijan resilienssissä. Teen yhden apurahahakemuksen juuri tälle hankkeelle, joten mietin hieman teemoja ja yleistä kuvausta. Huomaan korostavani ajankohtaisuutta ja yhteiskunnallisuutta: se tulee näkymään juonessa ja yksityiskohdissa. Määrittelen myös kohderyhmän summittaisesti, arvioin minkälaiselle lukijalle olen kirjoittamassa. Nämä määritelmät eivät ole mitään hirttosilmukoita, niistä voi aina joustaa.

Torstai 22.2.2024

Henkilökohtaisten asioiden hoitamisen päivä, joten tänään en istu koneella.

Alitajunta hautoo silti tarinaa. Pukkaa yksittäisiä kohtauksia ja repliikkejä mieleen. Tarinan alkuun alkaa syntyä tilanteita. Olen visuaalinen kirjoittaja eli näen kohtaukset mielessäni: ihmiset puhumassa, kävelemässä maiseman keskellä. Ihan kuin katsoisi elokuvaa, jossa on aistihavaintoja kuten ääniä ja hajuja. Varsinainen juonirakenne ei etene, mutta tässä vaiheessa on ihana nautiskella hyvinkin erilaisten vaihtoehtojen kanssa. Minun ei vielä tarvitse lukita kohtauksia kokonaan johonkin asentoon. Mieleeni tulee muun muassa tällaisia:

”Pitäisikö ykkösosan henkilö X ollakin elossa tässä kakkosessa? Mitä, jos päähenkilö onkin osallistunut X:n vangitsemiseen ja ehkä vahingoittanut tahtomattaan? Siitä saisi ikävää draamaa pääparin välille.”

”Pitäisikö ykkösosan romanssin kohteen palata tähän kakkoseen muutenkin kuin vain epämääräisenä muistona? Kenties hän tunkee mukaan valehahmossa jo aiemmin.”

Perjantai

Erään asiakkaan kanssa käymme läpi sitä, millaisilla keinoilla tarinan juonen kulkua voisi lähteä haarukoimaan. Itselle on kolmen juonen lisäksi ollut hyödyllistä miettiä, millainen on kunkin keskeisen henkilön kehityskaari/tarina kirjan juonen aikana.

Usein myös mietin konfliktit ja tuunaan niitä niin, että konflikteja on eri tasoisia ympäristöstä henkilöihin ja sisäiseen konfliktiin. Ehkä kenties myös ideologinen tai kosminen konflikti toimisi. Tässä teoksessa ei ole varsinaisia ongelmia konfliktien rakentamisessa, kun on jo valmiiksi luotuna rikkonainen maailma, toteutumaton rakkaus sekä päähenkilön herääminen ympäröivän todellisuuden realiteetteihin sekä taustalla oleva henkilökohtainen pipi.

Ja sitten pitääkin miettiä, miten kuvaisin näitä konflikteja. Millaisilla detaljeilla havainnollistan sitä, että päähenkilöä aletaan syrjiä? Millainen on ensimmäinen riitatilanne tai väärinymmärrys? Miten lapsuuden ongelmat näkyvät nykyhetkessä? Detaljit antavat lisää vihjeitä siitä, mitä kohtauksia pitäisi kenties sisällyttää mukaan. Tarvitsenko takaumia? Vai riittäisikö muutaman asian käsittely lyhyen muiston kautta?

Aikajänne. Tässä tarinassa kuvataan muutaman kuukauden ajalta tapahtumia. Nähtäväksi vielä jää, miten isoja aikahyppyjä lukujen tai osioiden väliin tulee. Tarinaan tulee sairastumiseen liittyvä prosessi, joka vaatii tilaa.

Kokonaisuutena näyttää siltä, että rakenne ei vielä muokkaantunut kirjoitusvalmiuteen, mutta sain hyvän aloituksen. Periaatteessa voisin tarinan alusta 1-3 lukua jo kirjoittaa jos haluan, mutta ehkä vielä kuitenkin jäsentelen ajatuksiani lisää.

Maanantai 12.2.2024

Herätys klo 6.20 ja sitten kasilta alkaa kirjailijan arkiviikko, kuten jokaisena aamuna. Kahvia kaksi mukia, sillä pääsee liikkeelle.

Ensin somemainoksen tekeminen omalle yritykselle, muutama editointikierros ja mainos kollegalle eteenpäin.

Teen muutamia korjauksia työn alla olleeseen käsikirjoitukseen ja laitan sen Kustantamo Uljaaseen luettavaksi.

Asiakastapaaminen käsikirjoituksen tiimoilta. Juttelemme tunnin zoomissa käsikirjoituksen ansioista, joita onkin paljon. Palaverin lopuksi sovitaan seuraava  summittainen ajankohta tapaamiselle. (laskutettavaa työtä)

Teen laskut kahdelle kirjatilaukselle ja pakkaan lähtevät tuotteet valmiiksi. Samalla lähtee liikkeelle myös näytekirja. (laskutettavaa myyntiä)

Illalla oleva ohjaustapaaminen siirtyy viikolla eteenpäin. Työpäiväni päättyy kello 14, minulla ei ole mahdollisuutta tehdä pidempään töitä ellen hanki työhuonetta jostakin.

Taiken sillanrakentajat-tapaaminen eli verkostoitumistilaisuus on loppuillan ohjelmassa. Lähden kolmen jälkeen ja palaan kahdeksalta. Illalla on hivenen tuohtunut olotila, taiteen rahoituksen tilanne ei ole mieltäylentävä.

Kollegan kansa viriää mahdollinen kehitysidea Kettukoskelle.

Kirjoitettua kaunokirjallisuutta: puoli tuntia
Verkostoituminen: matkoineen viisi tuntia

Tiistai 13.2.2024

Nuoriso koulureissuun kasiin mennessä. Kahvia ja hellan lämmittämistä. Kirjaan to-do-listaan useamman pienen homman, jotka hoidan: maksan kulttuuriyhdistyksen yhden palkkion ja nakkaan eteenpäin kaksi Finnconin ohjelmasuunnitteluun liittyvää viestiä. (vapaaehtoistyötä)

Kuittausta ei tule kustantamo Uljaasta, ehkä viesti on kuitenkin mennyt perille. Monet kollegat ovat valitelleet, että tututkaan kustantajat eivät vastaa välttämättä yhteydenottoihin edes sanoilla ”Kiitos, sain viestin”. Olisi oman postauksensa aihe kirjoittaa siitä, miten millään muulla alalla yhteistyökumppaneita ei kohdella samalla tavalla kuin kirjailijaa välillä kohdellaan.

Kettukosken taitto esiin ja korjauksien tekemistä, tavutuksien fiksaamista. Taitto alkaa olla aika loppuvaiheessa, mutta kun korjaamisen tielle lähtee niin korjattavaa löytyy. Samalla tulee mietittyä myyntisuunnitelmaa ja tapahtumia, jonne kirjan kanssa voisi lähteä. Päivitän asianmukaista suunnitelmadokkaria.

Kurssilaisen henkilökohtaisen palautteen lähettäminen sähköpostitse. (laskutettavaa työtä)

Kello 9-12 kirjoittajamiitti zoomissa, lyhyt palautekeskustelu, taiton korjaamista. Ajatus karkaa tuotekehittelyyn ja oman yrityksen palvelujen kehittämiseen. Siinä samassa tulee laitettua edellispäivän ruokajämiä nassuun. Kettukosken taitto lähtee toiseen oikolukuun.

Eilisiltainen herättää keskustelua Whatsapp-ryhmässä ja nakkaan kasaan ajatuksia aiheesta.

Kustantamo Oivan edustajan kanssa sovimme lyhyesti messuyhteistyöstä: vierekkäisille myyntipöydille, eikös?

Vaihdan kollegan kanssa sähköpostitse käsikirjoituksia: aiomme lukea kässärimme päittäin ja antaa palautetta.

Nuoriso palaa kahden jälkeen ja työpäivä käytännössä päättyy siihen. Laitan ruokaa ja selitän kaupallisen median ja verorahoitteisen YLE:n eroa suhteessa siihen, miksi Window95-miehen Microsoft-kytkös saattaa olla EBU:lle este, vaikka se ei sitä ole Microsoftille.

Neljän jälkeen karkaan kutomaan villahametta kansalaisopiston tiloihin. Kangas etenee 40 senttiä. Maali häämöttää jo, loimen loppu näkyy.

Kustantamo Pirtsakka laittaa viestiä kahdesta äänikirjan kansikuvasta. Erinomaiselta näyttää!

Kirjoitettua kaunokirjallisuutta: ei minuuttiakaan
Kirjan jälkihoitoa: kaksi tuntia

Keskiviikko 14.2.2024

Kylläpäs tänä aamuna väsyttää, mutta jaksaa jaksaa.

Aloitan aamulla ”tylsillä” hommilla eli apurahahakemuksilla. Laitan eteenpäin Finncon 2024:n apurahahakemuksen Otavan kirjasäätiölle ja teen WSOY:n hakemuksen pohjan. Fiksaan myös ohjelmahakulomaketta ja laitan hyväksyttäväksi eteenpäin. (vapaaehtoistyötä).

Samalla mietin, että omakin hakemus pitäisi tehdä. Mahdollisuudet saada säätiöiltä ovat pienet, mutta samallahan sitä tulee tehtyä hakemuspohja kevään muita hakemuksia varten. Aion hakea Taikelta viisivuotista, sitä suunnitelmaa täydentelen ja pohdiskelen. Viisivuotisen ongelmana on lähinnä se, mitä hankkeita sisällytän siihen mukaan, kirjoitettavista tarinoista ei ole vuosiin ollut pulaa.

Vaihdellaan kollegan kanssa kirjojen kansikuvia. Hienoa nähdä, että projektit etenevät.

Tänään aloitan ison asiakastyön. Pääsenkin siinä jonkin matkaa eteenpäin, mutta on pieniä mutkia matkassa. Ensin tulee sähkökatkos, jonka vuoksi harhaudun lämmittämään takkaa. Yläkerran toimistotyöläinen hakee aggregaatin ja pihalla alkaa pöristä. Kun sähköt palaavat, pidän ruokatauon ja huomaan, että hitsinpitsi, täällähän oli tämän Oskar Öflundin hakemus. Sitä siis miettimään.

Hakemus vaatii tietokirjan synopsiksen fiksailua ja hakemustekstin kirjoittamista, ja sitten pitää myös jonkinmoisen arvosteluportfolion tekemistä. Tämä kun on taas ihan erilainen haku suhteessa edellisiin.

Okei, asiakastyö etenee noin kuusi sivua, hyvä aloitus. (laskutettavaa työtä)

Klo 13 vieteri loppuu, päätä alkaa särkeä. Teini tule kohta ja on lähdettävä Mikkeliin hoitamaan pakollisia asioita. Kuuden jälkeen takaisin ja sitten onkin pakko mennä iltapäiväunille, koska lusikat hukkuivat lumihankeen. Puolen kasin aikaan olen taas elossa, ja jatkan kahden apurahahakemuksen kanssa, toinen yhdistykselle, toinen itselle.

Kirjoitettua kaunokirjallisuutta: ei minuuttiakaan

Torstai 14.2.2024

Aamu alkaa auto-ongelmilla. Verenpaine on jo korkealla ennen yhdeksää, mutta tasoittuu sitten normaaliin arkikoomaan.

Teen kevyttä hommaa eli luen kaikenlaista sekalaista ja samalla pohdin viiden vuoden työsuunnitelmaa. Kaivan tietokoneelta keskeneräisiä käsikirjoituksia. Niitähän riittää. Muutamia kirjaan ylös ihan tosissani:

Scifiromaani 1: 56 sivua tehty (kannattaa sisällyttää työsuunnitelmaan, jäi jumiin mutta alku on jo kasassa)
Realistinen nuortenkirja 1: 13 sivua tehty (kannattaa sisällyttää työsuunnitelmaan, kirjoitan tätä parhaillaan sivuraiteella)
Urbaani fantasia 1: 61 sivua tehty (kannattaa sisällyttää työsuunnitelmaan, tästä tulee hyvää romantasiaa…)
Nuortenkirja 2, jatko-osa: synopsis olemassa
Mytologiatarina: 7 sivua

Nuo ovat ne ehkä varteenotettavimmat tapaukset. Sitten on todella pitkään koneella maatuneita tapauksia ja hetken mielijohteesta tehtyjä luonnoksia:

Scifikirja 2: 24 sivua tehty – idea ja paljon mielikuvia ja kohtauksia päässä, mutta…
Nuortenromaani 2: 21 sivua ja jonkinmoinen idea
Nuortenromaani 3: 12 sivua ja synopsista

Ja onhan siellä koneella muutakin, ehkä 5 tekstiä, mutta en nyt luettele tässä, koska ajatushorisontti karkasi jo.
Ongelma noiden kaikkien kanssa on se, että niille ei ole kustantajaa, joten ei myös ole vetovoimaa, joka saattaisi minut kirjoittamaan. Olen aika fiiliksen pohjalta kaunohankkeeni valitseva tekijä, paitsi jos joku kyselee perään, silloin yleensä tuppaan innostumaan.

Seuraavaksi teen asiakastyötä parin tunnin ajan. Rikkonaista, teen välillä ruokaa ja harhaudun ajattelemaan muuta. Se muu on kyllä tarinallista ja kaunokirjallisuuteen liittyvää.

Työpäivä päättyy klo 13 minusta riippumattomista syistä johtuen. Menen klo 15 maissa kudontaan ja teen viiden tunnin rupeaman. Saan ikuisuusprojektin valmiiksi ja pääsen lopulta vapauttamaan kangaspuut seuraaville tekijöille.

Luen illalla loisteliaan fanficin, jonka kaunokirjallinen taso on kateutta herättävä. Mietin, mitä siitä voisi ottaa opikseen. Ehkä otankin.

Kirjoitettua kaunokirjallisuutta: ei minuuttiakaan
Kaunokirjoittamisen ajattelua: useampi tunti

Perjantai 16.2.2024

Tänään ei sitten varsinainen työnteko erityisesti innosta ja otan kevyesti, koska olen ajatellut tehdä lauantaina jonkin aikaa töitä – edistää asiakashommaa, valmistautua ensi viikon tapaamisiin ja lukea vaihtokässäriä. Teen tunnin ajan aamulla materiaalia ensi viikon kurssitapaamiselle ja menen sitten takaisin nukkumaan. Kissa haluaa kainaloon. Toinen kissa tulee vatsan päälle ja tunnin unien jälkeen olen sitten taas hereillä.

Teen hetken toimeksiantotyötä ja ryhdyn idlaamaan iloisten asioiden parissa. Äänikirjani Riimujen saari ilmestyy Storyteliltä tänään. Teen aiheesta somepäivityksen. Puolitoista vuotta sitten aloitettu työ on maalissa. Äänikirjan kanteen tehty aaltoefekti on hieno.

Kasaan keskeneräisten projektien listan eilisen pohjalta ja laitan senkin someen. Asioiden julkistaminen tekee niistä jotenkin todellisia ja toisaalta käsiteltäviä. Saan hyvän kommentin siitä, että kaikkea ei ole pakko kirjoittaa valmiiksi. Ei olekaan. Luonnollista karsintaa tapahtuu.

Naputtelen yhden työsuunnitelman tekstiä ja valmistaudun jo illan menoihin. Kustantamo Uljas ei koskaan kuitannut sähköpostia. Mietin, onko kysyttävä, vai lukeeko ne nyt sitä siellä. Mietin että voisin myös kontaktoida kustantamoita Uuras ja Sirkeä. Harkitsen asiaa ensi viikkoon.

Kirjoitettua kaunokirjallisuutta: ei minuuttiakaan
Kaunokirjoittamisen ajattelua: kolme tuntia

*

Olen elänyt 20 vuotta 8-16-elämää ja tehnyt siis päivätyötä suht hektiselläkin tahdilla. Pääni on siitä jäänyt asentoon, jossa tämä hyvin keskittymishäiriöiseltä näyttävä asiasta toiseen siirtyminen aiheuttaa toisinaan syyllisyyttä. Toisaalta pääni toimii nykyään juuri näin. Ajattelen paljon asioita ja koneella sitten tapahtuu asioita nopeina purskeina. Työviikkona tämä on tyypillinen, paljon tapahtuu, mutta se ei ole konkreettisesti kaunokirjallisuudeksi muuttuvaa ajatusta.

Ehkäpä seuraavalla viikolla syntyy taas tekstiä?

Eilen 12.2.2024 oli Taiken Sillanrakentajat -ilta Mikkelissä. Kolmen maakunnan alueella on nyt yhteishanke, josta sanotaan seuraavaa:

” Sillanrakentajat-hanke on Taiteen edistämiskeskuksen rahoittama monialainen hanke, joka pyrkii edistämään yhteistyötä taiteilijoiden, kuntien kulttuuripalveluiden, elinkeinoelämän, matkailun ja maakuntaliittojen kesken ja välillä kolmen maakunnan alueella Itä-Suomessa.”

Paikalla kysyttiin osallistujilta lippuslappusilla seuravaa:
Mistä haaveilette? Mikä on maakunnassa hyvin? Missä ollaan vuonna 2030?

Kyllä. Hienoa. Mutta.

Purkkataloutta.

Kyllähän me jo tiedämme, mitä me kulttuurin puurtajat tarvitsemme.

Rahaa. Rahaa. Rahaa. Yksinkertainen asia, ei sen kummempaa.

Apurahoja, tilaustöitä, asiakkaita, uusia mahdollisuuksia, työtilaisuuksia. Yrityksiä jotka haluavat tilata taidetta brandilleen, yrityslahjoja, tarinoita. Mutta tarjolla ei ole suoraa rahoitusta vaan purkkapaikkoja vuotokohtiin erilaisten hankkeiden muodossa. Hanke on se tapa, jolla saadaan alueelle rahoitusta (koska systeemi toimii niin, ei ole hankkeiden pyörittäjien vika tämä, otamme totta kai kaiken liikenevän rahan alueelle ja työpaikat niille hankeihmisille), ja hankkeelta katkeaa siivet kahden vuoden jälkeen, ja toisaalta hanke saa käyttää rahaa vain sille määriteltyihin asioihin. Jos hanke on tehty verkostoimaan, se verkostoi, se ei rahoita tapahtumia tai työllistä taiteilijoita. Jos hanke on tiettyyn tarkoitukseen tehty, ei se saa jatkoa tyhjästä:

(esimerkki: Rock Art Day Ristiinassa 2021: hieno tapahtuma, mutta milläs rahalla se voi jatkua, kun koko päivä on järjestetty yksittäisellä hankerahoituksella? Ois pitänyt myös olla hanke joka aktiivisesti luo ja rakentaa sitä rahoitusta tapahtumille.)

Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke (Savonlinnaan) olisi sitä rahoitusta ja näkyvyyttä tuonut, mutta nyt ei mahda mitään, sillä mennään mitä on.

Ystävättäreni kävi pari viikkoa sitten kylässä. Katselimme perjantai-iltana Mikkelin tarjontaa. Lähes kaikki erikoisliikkeet menivät kiinni klo 18. Siis perjantai-iltana. Ei syntynyt mielikuvaa elävästä ja sykkivästä kaupungista: kahviloista vielä yksi oli auki ja ravintoloissa elämää, vaikkakaan ei mitään massaliikehdintää.

Tila-asiat on ilmeisen persiillään kaupungissa kuin kaupungissa.

Mikkelin taidemuseo on väistötiloissa ja arvokas kokoelma taidetta kaipaa sekin hyvät varastotilat. Savonlinnan teatteri on tainnut olla väistötiloissa kohta kymmenen vuotta.

Yleinen lama ja alakulo aiheuttaa sen, että kulttuurin käyttäjillä ei ole vara maksaa pääsylipuista tai ostaa mitään. Kaiken pitäisi olla ilmaista. Jonkun pitää silti rahoittaa ilmainen. Ja kun kansa totutetaan ilmaiseen, ei ole enää markkinoita maksulliselle.

Mitä me taiteilijat tarvitaan? Rikas mesenaatti, päiväduuni, hyvin suopea apurahakeiju tai joku messevä yritysasiakas, joka haluaa tilata kerralla jotain isoa.

Rakenteet ovat rikkoutuneet jo, ja sitä mikä on rikottu, on vaikea enää ehyeksi saada.

Mutta Sillanrakentajien tilaisuuksissa käydään, totta kai. Katsellaan pöydän yli kollegaa ja tsempataan toisiamme. Toivotaan, että oma alue ymmärtäisi lopulta, miten taitavaa porukkaa täällä on – kyllähän me eteenpäin mennään. Käännetään vastoinkäymiset vahvuudeksi, näin tiukassa puristuksessa syntyy hyvää kelohonkaa.

(Tämä on julkaistu blogissani aiemminkin, mutta eipä vanhene. Vielä kerran siis!)

1. Kirjailijan uralle ei ole onnenkantamoisia. Ne voivat jouduttaa askelmilla eteenpäin, mutta ura vaatii lahjakkuuden lisäksi armotonta työtä.

2. Kirjoittaja koettelee aina itsetuntoaan. Olenko riittävän hyvä, arvostetaanko minua, osaanko minä tämän, kehitynkö? On opeteltava sietämään epäuskon hetkiä ja taisteltava niitä vastaan.

3. Älä mieti mitä muut tekevät. Tee itse. Tee niin kuin itse haluat.

4. Aseta itsellesi tavoitteita. Pyri niihin määrätietoisesti, mutta ole valmis joustamaan ja muokkaamaan.

5. Ole valmis tekemään uhrauksia. Opettele valikoimaan ja laittamaan tärkeysjärjestykseen kirjalliset hankkeesi.

6. Oheistoiminta ja tekosyyt ovat joskus ihania, mutta enimmäkseen tavoitteiden tiellä. Opettele säännöstelemään niitä, myös nauttimaan kun siihen on tarvetta.

7. Kasvata itsellesi ylimääräiset silmät, korvat ja kädet. Katsele, kuuntele, tunnustele. Pyöräytä se myllyn läpi. 

8. Uskalla kirjoittaa keskinkertaista ja huonoa. Heittäydy välillä omalle epämukavuusalueelle ilman kritiikkiä.

9. Tutki saamasi arvostelut, mutta unohda täikampakäsittely. Poimi kehittymisen paikka ja kehut, seiso tekstisi takana. 

10. Uskalla ottaa taukoja.

1. Ole selviytyjä, älä uhri

Kirjailijantyössä tulee vastaan tilanteita, jolloin kaikki tuntuu kääntyvän vastaan. Käsikirjoitus jää kustantamon pöydälle, hyvin alkanut yhteistyö kuihtuu. On helppoa ajatella, että vika on minussa. Että minä olen huono kirjailija, epäonnistuja. Älä asettaudu uhrin asemaan. Nouse itseinhon yläpuolelle ja kasvata tietoisesti itseluottamustasi. Ajattele, että jokainen epäonnistuminen kovettaa nahkaasi. Kanna arpesi ylpeänä. Käännä vastoinkäymiset sitkoksi, energiaksi, jonka avulla menet eteenpäin. Olen selviytynyt tästäkin!

2. Valjasta kateus

Jokainen on ainakin vähän kateellinen toisten saavutuksista. Usein kateuden piikit liittyvät hetkiin, jolloin on itse alamaissa. Kollegan menestys kustannussopimusten, käännössopimusten ja arvosteluiden suhteen voi osoittautua itselle sietämättömäksi. Kaikissa kirjailijoissa on itsekeskeisiä piirteitä. Me haluamme olla huomion keskipisteenä, jos emme itse niin ainakin hengentuotoksiemme on menestyttävä. Käsittele kateuden tunteet asiaan kuuluvina, mutta älä jää vellomaan niissä tai kohdista pahaa oloasi muihin. Mieti mitä itse haluat, mitä olet valmis uhraamaan tavoitteidesi eteen. Ehkä osa kateuden aiheista onkin sellaisia, ettet oikeasti tarvitse niitä. Aseta itsellesi omat tavoitteet. Vielä minä näytän kaikille ja ennen kaikkea itselleni!

3. Häpeän määrä on vakio

Tulet tekemään virheitä. Graaveja virheitä ja mitättömiä virheitä. Älä jumitu niihin. Kukaan ei muista niitä vuoden kuluttua, ei kukaan muu kuin sinä itse. Ja vaikka muistaisikin, tuskin kukaan tulee muistuttamaan sinua niistä. Opettele nauramaan itsellesi. Se on paljon helpompi tie kulkea kuin muistella turhautuneena kaikkia menneitä. Yhtä lailla muut epäonnistuvat ja rypevät virheissään, harva vain tekee siitä julkisesti tiliä. Ehkä verkostoitumalla toisten kirjoittajien kanssa kuulet tarinoita vastaavista kokemuksista? Ehkä vahvuutesi voikin olla se, että olet se kirjoittaja, joka osaa olla rakentavalla tavalla herkkä ja haavoittuva?

4. Opettele luopumaan

Käsikirjoitukset eivät tule koskaan täysin valmiiksi. On olemassa piste, jonka jälkeen on vain luovuttava tekstistä ja annettava se lukijoiden käsiin. Luopuminenkin on opeteltava taito. Tavoitteet muuttuvat kirjoittajan matkan aikana. Alussa hahmoteltu suunnitelma romuttuu ja muuttuu joksikin muuksi. Arvosta eri versioita ja roskakoriin päätyneitä sanoja, mutta älä jää vellomaan niissä. Kirjoittajalla pitää olla kykyä itsekritiikkiin, ettei näppäimistöltä lennähdä maailmamme ihan mitä tahansa. Itsekritiikki ei saa kuitenkaan olla niin voimakas, että se tukahduttaa luovuuden ja estää eteenpäin menemisen. Uskalla luopua tekstistä ja hyväksy se, että kaikesta löytyy aina parannettavaa.

5. Nauti siitä, mitä teet

Teit sitten taustatyötä, katsot sarjoja, luet kirjoja tai kirjoitat – nauti siitä, mitä teet. Ota ilo irti henkilöhahmojen kehittämisestä, maailmanrakennuksesta ja täydellisenmakuisista lauseista. Salli itsellesi pienetkin matkan varrella tulevat voitot ja palkinnot. Usko, että olet ansainnut sinulle tapahtuvat positiiviset asiat. Ota kehut vastaan äläkä yhtään vähättele niitä. Älä anna muiden kielteisten mielipiteiden horjuttaa iloasi tai uskoasi. Sinä voit olla kateellinen, mutta myös muut voivat yhtä lailla kadehtia sinua ja satuttaa käytöksellään. Positiivinen ajattelu tekee elämästäsi helpompaa ja työstä sujuvampaa. Löydä uudestaan ja uudestaan lapsenkaltainen ilo luomiseen.

Halusin viime vuoden tavoiteasettelussa mainetta, kunniaa ja menestystä, ja jos nyt taakse peilaa niin tavoitteet taisivat toteutua. Alkuvuosi meni toipuessa hanketyöstä (jota tehtiin 110 %:sesti, hitsi miten voikin olla takki tyhjä intensiivisen rupeaman jälkeen) ja sallin itselleni totaalisen fantasiamaailmaan putoamisen kevääksi. Katsoin kaikki Supernaturalin 15 kautta putkeen, ja toki muitakin hienoja sarjoja – kaikki lukeminen ja katsominen on minulle tarinamoottoreiden huoltoa ja tarpeellista aivojumppaa. Aina oppii.

Julkaisut

Olin mukana Epätie-antologiassa novellillani ”Kaikilla mausteilla”. Novellit ovat mukava keino päästä kokeilemaan erilaisia kaunokirjallisia keinoja, ja minulle tällä kertaa grotestin aineksina olivat moninäkökulmatekniikka, vampyyrit ja kannibalismi. Jussi Mankkinen / Yle teki antologiasta jutun.

Huhtikuussa ilmestyi romaanini Elokuussa minä kuolen (Haamu). Se sai hienosti näkyvyyttä, menetin jopa Suomen Kuvalehti -neitsyyteni, ja siinä julkaistiin siis ensimmäistä kertaa arvio kirjastani. https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/kirja-arvio-nuortenromaani-tarttuu-pelkoihin-fantasian-keinoin/

Myös Hesarissa kirja huomattiin.

Aikana, jolloin lasten- ja nuortenkirjoista tulee todella vähän lehtiarvosteluja, nämä näkymät ovat kuin valonsäteitä pimeään luolaan.

Ammattimaista kirjakritiikkiä voi lukea edelleen myös blogeista, kuten Lastenkirjahyllystä.

Hesarin jutusta sanottakoon, että artikkelin kuvituksena on valokuva, joka minusta on otettu vuonna 2001 tai 2003. Imartelevaa, että en vanhene. Vampyyriainesta! (otatin loppuvuodesta ajantasaisia kuvia Sami Funkella)

Yhteistoimitin kahta antologiaa. Hämärän periltä -antologia on Osuuskumman historiallisen kauhun kokoelma, jonka toimitin yhdessä Samuli Antilan kanssa. Mukana on novelleja nimenomaan Suomi-näkökulmasta. Tsekkaa täältä.

Toinen, ihan loppuvuodesta ilmestynyt antologia on nimeltään Herra Swanin sanoja siivekkäille. Se on Kulttuuriyhdistys Korpin tuotantoa ja sisältää niin kirjoituskilpailun satoa kuin varta vasten antologiaa varten kirjoitettuja tarinoita. Kumppaneina mukana olivat Pirja Hyyryläinen ja Satu Piispa-Hakala. Suosittelen lukemaan, sillä kokoelmassa on niin kauhua kuin tulevaisuusvisioita. Antologiaa voi tilata täältä. https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/herra-swanin-sanoja-siivekkaille/

Työn alla olleet projektit

Minulla oli pääprojekti, joka levisi ja sai uusia muotoja ja taisi muuttua housuista laukuksi. Keskittymiseni on hajonnut, enkä nykyään enää kykene tekemään vain yhtä hanketta kerrallaan (kyse on toki myös sisartarinoiden syntymisestä, tekstit vuotavat toisiinsa teemoja ja detaljeja, mistä on omat hyötynsä). Sen sijaan työstin ainakin kolmea romaanihankettani sekä yhtä yhteistyöproduktiota limittäin. Kaksi projektia saavutti harjakorkeuden ja lähti kustantamokierrokselle, toinen sai sopparin, toinen hakee vielä paikkaansa.

Kirjoitin kaksi novellia, jotka ilmestyvät vuoden 2023 aikana. Toinen on tulevaisuuteen sijoittuva, toinen realistinen kauhunovelli ja selkoa. Tein Tähtivaeltajaan Anna-Maija Aallon haastattelun. Kirjoitin tuonnempana ilmestyvän lukemisaiheisen kolumnin.

Mervi Heikkilän kanssa teimme kolmatta kirjoitusopasta, jonka teemana on, yllätys yllätys, scifi. Lentävä leivänpaahdin ilmestyy keväällä 2023.

Myös oma kirjoitusopaskäsikirjoitus eteni samalla kun pidin kirjoituskursseja romaanin rakenteesta.

Vuoden yllättäjä oli salarakkaana kuvioihin pujahtanut romaanihanke, joka vaati itselleen huomiota. Se saattaa kinuta yhtä lailla huomiota myös vuonna 2023. Salarakas sijoittuu ”Pienen rasian jumalan” maailmaan, ja olen siitä perin innoissani. Pääsen taas kirjoittamaan horisontissa käyskentelevistä jumalista!

Muu aktiivisuus & esiintymiset

Keväällä oli Korpin keskiaikahahmokurssi, jossa kokeilimme monimuotoista hahmonsuunnittelua tarinasta vaatteisiin. Kurssi oli osa Mikkelin kulttuurin unelmavuoden kulttuuritupsahduksia, kuten Haidong Gumdo -miekkatanssikurssikin.

Kesällä järjestettiin koronatauon jälkeen Espoon/pääkaupunkiseudun Finncon, jossa pidimme Proosakuiskaajan myyntipöytää ja tapasimme tuttuja pitkästä aikaa. Puhuin myös äänikirjoista sekä pidin esitelmän aiheesta ”Jumalaksi jumalan paikalle.” Hyödynsin kevään tolkutonta Supernatural-katselumaratoniani esitelmässä. Kuvassa olen pitämässä avajaisissa Boris Hurtan muistopuhetta (kuva: Henry Söderlund).

Finnconin avajaisissa (Kuva: Henry Söderlund)

Kesällä Ristiinassa oli kivoja kirjoittajakohtaamisia. On aina ihana nähdä vanhoja tuttuja, mutta myös löytää uusia tuttavuuksia. Naistenviikolle laskeutuva leiri on ehdottomasti kesän suola.

Syksyllä kävin Turun ja Helsingin kirjamessuilla, molemmilla oli esiintymisiä. Koskettavin kohtaaminen oli teini-ikäisen lukijan kanssa. Elokuussa -romaanin Kuuran sukupuolettomuus on ollut monelle lukijalle merkittävä asia.

Helsingin Kirjamessuilla (Kuva: Saara Henriksson)

Messuesiintymisistä ei ole videoita, mutta löysinpä netistä vuoden 2019 Hesan messuesiintymisen (kuvaaja Satu Ylävaara). Opiksi: Leinoselle ei kannata antaa pyörivää tuolia. https://www.youtube.com/watch?v=GvN04DmpgPQ

Ah, vuoden kohokohta, jos semmoinen täytyy nostaa, on käynti Varanginvuonolla. Pohjoisen matkailu on minulle peri uusi asia, vuonna 2018 olin vielä Lapin suhteen nööpiö. Mutta onneksi kollegani Helena nappasi mukaansa ja sillä tiellä ollaan.

Drakkar–Leviathan Vuoreiassa.

Etelä-Savon taidepalkinto

Vuosi huipentui, jos näin voi sanoa, Etelä-Savon taidepalkinnon saamiseen. Uutinen ja perustelut ovat täällä.

Iso, iso kiitos. Palkinnonjaon yhteydessä pidin puheen, jota pyydettiin jälkikäteen näyttämään, mutta koska puhe oli spontaani ei sitä ihan täsmälleen pystykään toistamaan.

Joka tapauksessa puheesta muutama poiminta.

Kiitin perhettäni, niin vanhempiani kuin nykyistä asuinpopulaatiotani kärsivällisyydestä. Vanhempani veivät minut urheiluseuran talkoisiin pienestä pitäen, joten olen nähnyt yhteisöllisyyden voiman jo ihan pilttinä. Perheeni taasen on ottanut kanssani vastaan kaikki leirivieraat ja jakanut ahtaat nukkumatilat heidän kanssaan. (Lapset ovat kyllä varmasti olleet saamapuolella ja nähneet näin melkoisen kirjon erilaisuutta, mikä on täällä maalla metsän keskellä rikkaus.)

Yhteisöllisyydestä sanoin, että minulle toisten auttaminen kollegiaalisesti on aina ollut ”rapsutan toisen selkää ja joku kolmas rapsuttaa myöhemmin minun selkääni” -mentaliteettia, tämän toimivuuden ovat minulle scifi-fandom ja monet matkan varrelle ilmaantuneet ystävälliset ihmiset osoittaneet. Usvan leirit perustin 2007, ja leireillä on käynyt satoja ihmisiä vuosien aikana. Osa konkareita, osa vasta aloittelevia kirjoittajia. Ei siinä mietitä, saako takaisin samanlaisen vastapalveluksen samalta ihmiseltä. Yleensä vastapalvelus tulee tosiaan jostakin ihan muusta suunnasta. Ja näissähän on kyse vertaistuesta ja vapaaehtoisesta jakamisesta. Uudet alalle tulijat saavat kullanarvoisia vinkkejä ja kenties uupuneet konkarit inspiraatiota ja tuulahduksen energiaa.

Mitä sitten toisten auttamisesta saa? Oleellisinta lienee se tunne, että on taustavoimissa ollut vaikuttamassa asioihin. On hipaissut toista ja vaikuttanut toisen matkaan. Eivät nuo kohtaamiset aina jätä näkyvää jälkeä, ei ole pointti, että ne kuulutetaan maailmalle – ne ovat ja ne ovat tapahtuneet, me tiedämme kammioidemme hämärissä. Hipaisut ovat tärkeitä, sillä maailmanaika on ahdistava, uutiset karmivia, eikä meillä oikeastaan ole muuta kuin toisemme. Kollegiaalinen ystävällisyys – se että autamme toisiamme – auttaa jaksamaan. Tiedämme, miten vaikeaa taiteilijoilla on niin taloudellisesti, tekijänoikeudellisesti kuin henkisesti. Kaikki tuki tarvitaan. Voimme olla toisillemme se tuki. Palkintona tuleva hyvä mieli auttaa itseäkin jaksamaan.

Lopuksi

Vuosi 2022 näyttäytyy kyllä tuotteliaana, mutta siihen sisältyy myös paljon tuskaa ja negatiivisia juttuja, jotka eivät kuulu tähän raporttiin. Ei mikään helppo vuosi, vaikka pinossa näyttää olevan monenmoista aikaansaannosta.

Haluan tältä vuodelta mainetta, kunniaa, menestystä ja hyviä kustannussopimuksia.

Tosin ensin täytyy kirjoittaa ne käsikirjoitukset. Mutta tavoitteita ja toimia on hyvä määrittää, siksipä tämä listaus tulevasta vuodesta.

Oma kaunokirjallinen tuotanto

Hanketyö on loppunut, joten palaan takaisin kirjoitustöitten ääreen. Päätyötäni kutsun koodinimellä ”Kalevala”. Sen lisäksi työpöydällä pyörii kaunokirjallisia salarakkaita useitakin, ongelmana on oikeastaan niiden työjärjestyksen määrittely. Kaksi aloitettua maagisrealistista romaania sekä kaksi nuortenkirjaideaa tappelevat huomiosta, mutta kaikkia ei voi työstää samanaikaisesti. Niiden kanssa pitäisi nyt malttaa ja tarttua johonkin vasta kun ”Kalevalan” kanssa tulee jumahdus (sellainen tulee väistämättä, hyödynnän ”Kalevalassa” sipulitekniikkametodia, en siis suunnittele kovin tarkkaan juonenkuljetusta ennakkoon, vaan tutustun tarinaan kirjoittamalla).

Haamu Kustannukselta ilmestyvä ”Elokuussa minä kuolen” on jo taittoversionsa nähnyt, joten sen kanssa ei ole enää kovin isosta ponnistuksesta kyse. Odotan kirjan ilmestymistä! Iines Partanen teki kirjaan upean kannen,  ja tarina kuolemaan johtavasta kirouksesta ja kirouksen voittamisesta kiehtoo minua edelleen niin, että tämän teoksen jatko-osa on yksi noista mieltä kutkuttelevista uusista projekteista.

https://holvi.com/shop/haamukustannus/product/f9f1578fd7c12300aa6a7d4fc0902d41/

Korpin kirjoituskilpailu, antologia ja keskiaikahahmopaja

Maailmassa ei ole koskaan liikaa antologioita. (Tai voi olla, jos joltakulta muulta kysytään..). Kulttuuriyhdistys Korpilta ja Usvalta ilmestyi vuonna 2018 Metsä, suo ja usva –aiheinen teos, mutta siitähän on jo viisi vuotta aikaa. Nyt Korppi onkin julkistanut lintu-aiheisen kirjoituskilpailun, jossa etsitään spekulatiivisia novelleja. Parhaimmistoa julkaistaan niin Usva-verkkolehdessä kuin vielä nimeämättömässä antologiassa. Kisatuomaristossa ja esiraadissa ovat lisäksesi kirjailijat Satu Piispa-Hakala, Anni Kuu Nupponen, Hanna Morre Matilainen ja Merja Mäki. Kilpailun deadline on 15.3.2021, joten hyvin ehtii kirjoittaa kokonaan uuden lintutarinan!

Kulttuuriyhdistys Korppi on mukana Mikkelin kaupungin unelmavuosien kulttuuritupsahduksissa järjestämällä keskiaikahahmotyöpajan. Jos satut liikkumaan Mikkelin suunnalla, tule mukaan rakentamaan omaa roolihahmoa. Suunnittelusta on apua myös ylipäänsä kirjoittajille/käsikirjoittajille hahmonrakentamisen inspiraatioksi: https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/2022/01/05/keskiaikahahmotyopaja-ristiinassa/

Korpilla on myös muutakin suunnitteilla, mutta tässä vaiheessa ei vielä voi ääneen kertoa kaikkea!

Proosakuiskaajan kurssit ja kirjoitusopas

Proosakuiskaajalla on useita kursseja tänä keväänä. Erityisen kiinnostavia kannaltani ovat romaaniklinikat. Niiden yhteyteen olen nimittäin työstänyt opetusmateriaalipakettia, josta rakentuu kirjoitusoppaan ”Sinä kirjoitat romaanin” runko.  Teos on sisarpari Saara Henrikssonilta viime vuonna ilmestyneelle oppaalle ”Sinä julkaiset kirjan”. Kirjoitusoppaan sisältö lähtee perusteista, mutta tarjoaa hyödyllistä tietoa kokeneellekin kirjoittajalle niin henkilöhahmoista, juonesta, teemasta, rakenteesta kuin jännitteistä.

Spefitaustastamme johtuen minun ja Saaran kurssipaketissa on erityisesti spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen liittyvää ohjelmaa. Lempeää spefisparrausta syventyy spekulatiivisen fiktion erityispiirteisiin kuten maailmanrakennukseen, pahan olemukseen, alitajunnan ja unien hyödyntämiseen osana kirjoitusprosessia…

Proosakuiskaajan kevään kursseista on lisätietoa täällä:

Kurssit

Usvan kirjoitusleirit

Korona on kurittanut Ristiinassa järjestettyjä kirjoitusleirejä, ja niitä ei ole voitu järjestää entiseen malliin.  Meillähän oli kesäleirien lisäksi kokoontumisia mm. pääsiäisenä tai vappuna, oli kekrinä kauhua ja talvileiriä helmikuussa.  Minulla on edelleen into järjestää niitä (sillä mikä onkaan mahtavampaa kuin istua porukalla alas ja puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta vapautuneesti). Toivoisinkin oikeastaan impulsseja kentältä, mitä vaikka kesällä 2022 voisi Ristiinassa järjestää.