Mielenterveys Quotes

“Lapsi pelästyy joka kerta äidin moittiessa häntä kovin sanoin ja tylysti. Myöhemmin aikuisena hän kuulee äidin äänen lähes joka paikassa missä virheen tekeminen ylipäätänsä on mahdollista, esimerkiksi työssään konttorissa, pankissa, liikkeessä. Lopuksi hän ei tule ajatelleeksikaan, että hänen painajaisenaan on hänen äitinsä ääni, jonka kylmä ja vihainen sävy aina pelästyttää häntä perinpohjin koska se kertoi rakkauden puutteesta. Kaikki tietoiset ajatukselliset yhteydet äitiin ovat kadonneet. Aikuisella on jäljellä vain vaikeasti kuvattavissa oleva ahdistus ja avuttomuus. Tuo "epämääräinen ahdistus" on jokaiselle neruoosipotilaalle tuttu. Se on maailman ehkä tunnetuin oire. Sen alkuperä on psykiatriassa saanut "länsimaisen psykiatrian suuren valheen" vuoksi väärän ja keinotekoisen selityksen.

Jotkut yksittäiset kohteluvirheet, kuten se että kodin siisteyteen kiinnitetään kohtuuttoman suurta huomiota, eivät ole ratkaisevia kotivammaisuuden synnylle. Edellämainitussa esimerkissä ratkaisee äidin moitteiden luonne, siitä ilmenevä vihamielinen ja ärtyisä äänensävy, yleinen ankaruus ja rakkaudettomuus, jotka aina tulkitaan hylkäämiseksi eli lapsen koko olemassaoloa uhkaavaksi vaaraksi. Tämä voidaan sanoa toisinkin: Kaikki ne kohteluvirheet joilla lapsen ihmisenä olemisen oikeudet kielletään, ovat vaarallisia. Pitääkseni esitykseni käytännön tasolla luettelen "kummituksia" vielä kerran tarkemmin. Niitä ovat:
-Hylkääminen eli "ei omana" pitäminen
-Helveksittavaksi tai arvottomaksi leimaaminen
-Häpäiseminen ja nolaaminen

Lopullisessa analyysissä paljastuu se perusvika, johon aina palataan: lapsena koettu rakkauden puuttuminen tai sen ilmeinen vajaavuus on aina muodossa tai toisessa kotivammaisuuden pettämätön tunnusmerkki. Se viriää yhtenään joka tilanteessa, vähäisenkin tehtävän epäonnistuessa, kömmähdyksen sattuessa tai arvostelun kohteeksi jouduttaessa, loputtomattomiin. Ajatuksena se saa muodon: "Tämän jälkeen he eivät enää välitä minusta!" Lapsen pelästymisen lähes murskaava voima perustuu siihen, että sen juuret ulottuvat mitä suurimmalla julmuudella lapsuuden eksistenssiin, olemassaolon perustaan. Siihen kätkeytyy näet lapselle suoranaisesti tuhoa ennustava, mutta jotakuinkin hahmottomaksi jäävä ajatus, jonka lapsi on sanattomasti aavistanut: "Emme välitä sinusta, oikeastaan haluaisimme vapautua sinusta!"

Tämä on ymmärrettävästi lapselle, joka palavasti haluaisi olla isän ja äidin oma, kauhistuttava viesti, varsinkin koska se on tullut nimenomaan turvahenkilöiden taholta. Siihen liittyvä emootio onkin kaikkein raskaimpia ja saa aivojen koko työkoneiston hälytystilaan. Kun se lisäksi toistuu koko lapsuuden aikana lukemattomat kerrat ja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, on selvää, että se varjostaa aikuiseksikin kasvaneen ihmisen elämää kaikissa merkittävissä ihmissuhteissa: ystävyydessä, työelämässä ja aivan erityisesti avioliitossa ja rakkauselämässä. Se pakottaa ihmisen mitä syvimpiin nöyryytyksiin: "Olen valmis mihin tahansa kunhan vain saan olla... kunhan minua ei hylätä!"

Tällä tavalla syntyy se elämänlaatu jota pidämme kotivammaisuudelle ominaisena. Se on yleistä hajanaisuutta, kotivammainen ei pysty aikuisenakaan antamaan oikeita vastauksia elämän haasteisiin. Pienetkin aikuisen elämän esiin tulevat haasteet panevat välittömästi liikkeelle muistivammojen aiheuttamia "vääriä" emottioita, hälyytyksiä, jotka rajoittavat ja tukahduttavat hänen valintojaan. Ne merkitsevät jatkuvaa rasitetta ja johtavat vähitellen uupumukseen.

Emootiot ovat näet aina vikkelämpiä kuin järki. Ihmiset itse kuvaavat tätä voimattomuuttaan tähän tapaan: "Tiedän että tämä on järjetöntä, mutta en voi sille mitään!"

Kaiken tämän lisäksi löytyy valtavat määrät tiedostamatonta, mutta osittain myös selvästi miellettyä katkeruutta niitä i”
― Martti Paloheimo, Suomalaisen lapsuuden haavat: Miten sinua kohdeltiin?

“Ennakolta ehkäisevän mielenterveystyön ja psykiatrisen tutkimuksen ja hoidon kannalta keskeinen merkitys varsinkin tuon kaikkein laajimman ja käytännössä tärkeimmän neuroosiryhmän, eli ahdistuneisuusneuroosien synnylle on kuitenkin lapsen osaksi tullut kohtelu. Sillä tarkoitan kokonaisvaltaisesti kaikkea sitä puhuttelua ja käyttäytymistä jonka aikuiset, lähinnä tietysti lapsen omat vanhemmat, kohdistavat lapseensa jokapäiväisessä perhe-elämässä. Jos se on rakkaudellista, lapsella ei ole mitään hätää. Mutta jos kohtelulle on leimaa-antavana piirtenä eri muodoissa ilmenevä rakkaudettomuus, joko paljaana tai salakavalasti naamioituna, -- selvästi ja avoimesti ilmaistusta vihasta puhumattakaan -- on lapsen mielenterveys heti vaarassa.”
― Martti Paloheimo, Kotivammaiset eli "Miten sinua kohdeltiin lapsena"

“Kauan luultaneen vielä yleisesti että vain ruumiilliset kärsimykset ansaitsevat myötätuntoa ja että kaikki muu on pelkkää kuvittelua.”
― Charlotte Brontë, Villette

“Oikea mies ei tule hulluksi, vaikka päätä porossa keittäisi.”
― Pentti Haanpää, Karavaani ja muita juttuja

“Taskussa helisee kourallinen helmiä. Siirrän niitä päivän aikana oikeasta taskusta vasempaan yksi kerrallaan aina silloin, kun olen osannut tehdä hyvinvointiani lisäävän teon. Päivästä riippuen helmiä siirtyy taskusta toiseen vaihteleva määrä.

Tänään seurasin (helmi!) kymmenen minuutin ajan miehiä, jotka epäilivät iltapäivälehtien lööpeissä olleen henkilön katoamista ufojen sieppaukseksi tai vakoojatarinaksi (helmi!). En kuullut loppua, koska miehet astelivat sisälle Vaasankadun seksikauppaan ja minä ruokakauppaan (helmi!). Ruokakaupasta ostin yhden appelsiinin (helmi!) ja suuntasin se kädessäni raitiovaunupysäkille. Valtaosa ihmisistä sulloutui raitiovaunuun numero seitsemän, niin minäkin (helmi!), sillä tavoin muuten sinäkin lähdit seuraamaan ihmisiä kun suuntani hävisivät.

Päädyin presidentti Mauno Koiviston hautajaisiin Tuomiokirkkoon. "Haihdumme kuin lumi aamun tullen", arkkipiispa alttarilla sanoi.

Se oli oikeastaan ainoa asia joka tilaisuudesta jäi mieleeni (helmi!).

Iltaisin tavaan ääneen Maolin taulukkokirjaa (helmiä!). Eksoottisten kasvien siemenluettelot, jos niissä on latinaa, toimivat yhtä rauhoittavasti (runsaasti helmiä!).”
― Meiju Niskala, Sata kirjettä kuolleelle äidille

“Silloin kun tarpeeni asiantuntevan terapeutin avulle oli suurin, en pystynyt suorittamaan Kelan hakemukseen liittyvää esterataa. Minulla oli jopa vaikeuksia ymmärtää, miten systeemi toimii. Siellä, missä ennen sijaitsivat kognitiiviset taitoni, tuntui olevan nyt tytisevää aladobia. Sain haettua Kelan kuntoutustukea vasta, kun olin tarpeeksi hyvässä kunnossa selviytyäkseni hakemukseen vaadituista etapeista. Pistää miettimään, miten kaikkein heikoimmassa kunnossa olevat terapiaa tarvitsevat ihmiset ikinä pystyvät siihen.”
― Johanna Vehkoo, Oikeusjuttu