Uskonto Quotes
Quotes tagged as "uskonto"
Showing 1-6 of 6
“Ennen vanhaan vain kirkko oli ihmisten mahtava tuomari, ja jokainen tiesi olevansa syntinen. Nyt pitää syntisen tuomita toinen syntinen, jotta kaikki arvot eivät rappeutuisi anarkiaksi, eikä veli enää voi vain itkeä veljen kanssa, vaan hänen on sanottava tälle: "Olet tehnyt väärin." Ja jos ennen vain pappismiehen asu erottui muista jotenkin epäinhimillisenä, ja jopa univormussa ja virkapuvussakin oli silloin vielä jotakin siviilimäistä, niin sittemmin, kun uskon suuri suvaitsemattomuus oli mennyttä, piti maallisen virka-asu nostaa taivaallisen sijaan ja yhteiskunnan piti jakautua maallisiin hierarkioihin ja univormuihin ja kohottaa absoluuttisuuteen uskon sijasta. Ja koska romantiikkaa aina on juuri se että maallinen kohotetaan absoluuttiseksi, niin tämän aikakauden varsinaista aitoa romantiikkaa on univormuromantiikka, ikään kuin olisi olemassa ylimaallinen ja yliajallinen univormun aate, jota ei ole ja joka silti on niin voimallinen että se saa ihmisen valtaansa paljon voimakkaammin kuin mikään maallinen ammatti tai kutsumus konsanaan, se on ei-olemassaoleva ja silti niin voimakas aate, että se tekee univormunkantajasta univormun riivaamaan, vaikka hän ei koskaan ole ammatti-ihminen siviilien tarkoittamassa mielessä; ja näin on koska univormun kantaja syvästi tiedostaa että juuri hän parhaiten edustaa oman aikansa varsinaista elämänmuotoa ja siten myös turvaa oman elämänsä.”
― The Sleepwalkers
― The Sleepwalkers
“Moukka on kaikki kaikessa. Hän on yleinen mielipide, hän on kaikki. Ilman moukkaa ei olisi olemassakaan yleistä mielipidettä, vaan kukin saisi pitää oman mielipiteensä. Jos ei olisi moukkia, niin ei olisi hallitsijoita eikä hallittavia, ei lakeja eikä lain säätäjiä, ei uskontoa eikä uskovaisia. Olisi olemassa vain ihmisiä, jotka tekisivät mitä haluttaisi.”
―
―
“Oon siinnyt ja syntynyt synnissä
ja synnissä elän ja kuolen,
ja syntiä teen - niin luulen mä -
viel' haudan tuollakin puolen.
Mä syntiä teen, jos syön tai juon, -
on syntiä elää ja olla.
Mä syntiä teen, kun jotakin luon.
Voi synnitön olla vain nolla.”
―
ja synnissä elän ja kuolen,
ja syntiä teen - niin luulen mä -
viel' haudan tuollakin puolen.
Mä syntiä teen, jos syön tai juon, -
on syntiä elää ja olla.
Mä syntiä teen, kun jotakin luon.
Voi synnitön olla vain nolla.”
―
“En kerta kaikkiaan ymmärrä Jumalaa, ja vaikka mielelläni pääsisinkin pyhimykseksi jota kaikki palvovat, niin en minä sentään räkää imisi spitaalisen nenästä. Kyllä pyhimyksenä oleminen minulle muuten sopisi, mutta jos sitä varten pitää tehdä tuommoisia tekoja, niin taidan pysyä tällaisena kuin olen.”
― Angela’s Ashes
― Angela’s Ashes
“Uusia herätyksiä ei Nilsiässä tapahtunut niinä aikoina kuin joku aniharva. Seuroja kyllä pidettiin, mutta ne olivat kuin "nukkuneen rukousta". Hysteeriset naiset yrittivät vielä vanhalta muistolta primputtaa kielillä, mutta kun ei sitä täydestä otettu, herkesivät hekin. Tällä kannalla pysyivät olot vuoteen 1888 saakka.”
― Puoli vuosisataa heränneiden keskuudessa – Muistelmia
― Puoli vuosisataa heränneiden keskuudessa – Muistelmia
All Quotes
|
My Quotes
|
Add A Quote
Browse By Tag
- Love Quotes 102k
- Life Quotes 80k
- Inspirational Quotes 76k
- Humor Quotes 44.5k
- Philosophy Quotes 31k
- Inspirational Quotes Quotes 29k
- God Quotes 27k
- Truth Quotes 25k
- Wisdom Quotes 25k
- Romance Quotes 24.5k
- Poetry Quotes 23.5k
- Life Lessons Quotes 22.5k
- Quotes Quotes 21k
- Death Quotes 20.5k
- Happiness Quotes 19k
- Hope Quotes 18.5k
- Faith Quotes 18.5k
- Travel Quotes 18k
- Inspiration Quotes 17.5k
- Spirituality Quotes 16k
- Relationships Quotes 15.5k
- Life Quotes Quotes 15.5k
- Motivational Quotes 15.5k
- Religion Quotes 15.5k
- Love Quotes Quotes 15.5k
- Writing Quotes 15k
- Success Quotes 14k
- Motivation Quotes 13.5k
- Time Quotes 13k
- Motivational Quotes Quotes 12.5k
