100 books
—
27 voters
“Lukemalla runsain mitoin väkeviä tarinoita voit saada paljon luotettavia ystäviä.”
― 神様のカルテ0 (小学館文庫)
― 神様のカルテ0 (小学館文庫)
“Jotkut jäävät pyörimään pöljinä paikoilleen niin kuin moni muukin elämänsä käännekohdassa, ja pian ne huomaavat olevansa tulvalammikon vankeja. Silloin käynnistyy pudotuspeli: kalat ryhtyvät syömään toisiaan.”
― Pienen hauen pyydystys
― Pienen hauen pyydystys
“Sellaista rakastaa, joka osaa leikkiä samaa leikkiä.”
― Syyskirja
― Syyskirja
“Se, että on jokin paikka johon haluaa mennä yhdessä toisen kanssa, tarkoittaa, että on rakastanut.”
― The Court Dancer
― The Court Dancer
“Hermostuneella on hermosto jonkinlaisessa yliärtyneessä ja nopeasti väsyvässä tilassa", lehti kirjoittaa. "Kuta enemmän suvussa tavataan hermoston liikakulumista sitä vaikeammaksi muodostuu myös hermostuneisuuskin. Henkilö tällöin jo syntyy hermostuneena. Ainoastaan mitä tasaisin elämän kulku saattaa henkilön pitää työkykyisenä kansalaisena. Pienimmätkin solmut elämän langassa hämäännyttävät elon säännöllisen juoksun ja henkilö rupeaa potemaan hermojansa. Liian aikaiset ponnistelut, jatkuvat ylirasitukset, huolet jokapäiväisestä leivästä, ja erittäinkin sukupuolielämän monet karikot ovat tuollaisia kompastuskiviä.”
― Pullopostia Seilin saarelta — Potilas numero 43
― Pullopostia Seilin saarelta — Potilas numero 43
Pixie’s 2025 Year in Books
Take a look at Pixie’s Year in Books, including some fun facts about their reading.
Pixie hasn't connected with her friends on Goodreads, yet.
Favorite Genres
Polls voted on by Pixie
Lists liked by Pixie










































