Rakkaus Quotes

Quotes tagged as "rakkaus" Showing 1-30 of 51
Hanya Yanagihara
“Kolmannella kymmenellään hän oli ajoittain luonut katseen ystäviinsä ja tuntenut niin puhdasta, syvää tyytyväisyyttä, että oli toivonut maailman heidän ympärillään yksinkertaisesti lakkaavan olemasta, ettei kenenkään heistä tarvitsisi siirtyä eteenpäin siitä hetkestä, jossa kaikki oli tasapainossa ja hänen kiintymyksensä heitä kohtaan täydellistä. Mutta niin ei tietenkään koskaan käynyt: silmänräpäystä myöhemmin kaikki oli toisin, ja hetki haihtui vähin äänin.”
Hanya Yanagihara, A Little Life

Hanya Yanagihara
Ei ollut tarkoitus. Olin täysin väärässä. Siinä mitä tein mutta ennen kaikkea siinä mitä sanoin: sanat oli tarkoitettu toiselle ihmiselle. Usko minua nyt, koska uskoit minua aikaisemmin: olet kaunis ja täydellinen, enkä tarkoittanut mitään, mitä sanoin. Olin väärässä, tein virheen, eikä kukaan olisi ikinä voinut olla enemmän väärässä kuin minä.
Hanya Yanagihara, A Little Life

Hanya Yanagihara
“Me olimme tehneet yhdessä ihmisen ja nähneet, kun hän kuoli. Joskus minusta tuntui, että meitä yhdisti fyysinen side, pitkä köysi Bostonista Portlandiin asti: kun hän nykäisi omassa päässään, minä tunsin sen. Se seurasi häntä kaikkialle, se seurasi minua kaikkialle, tämä loistava punos joka venyi ja kiskoi muttei koskaan katkennut, ja aina kun liikahdimme, se muistutti meitä siitä mitä emme enää milloinkaan saisi.”
Hanya Yanagihara, A Little Life

Hanya Yanagihara
“Se on ensimmäinen suudelma, jonka hän on elämänsä aikana antanut omasta aloitteestaan, ja hän toivoo sen kertovan Willemille kaiken, mitä hän ei voi sanoa, edes pimeässä, edes aamun harmaassa kajossa: kaiken mitä hän häpeää, kaiken mistä hän on kiitollinen. Tällä kertaa hän pitää silmät kiinni ja kuvittelee, että pian itsekin pääsee sinne, minne ihmiset menevät suudellessaan, harrastaessaan seksiä: maahan jossa hän ei ole koskaan käynyt, paikkaan jonka hän haluaa nähdä, maailmaan joka toivottavasti ei ole häneltä ikuisesti kielletty.”
Hanya Yanagihara, A Little Life

Pajtim Statovci
“Taikka sitten saatan kuvitella että sinä tulet taloon enkä minä huomaa sinua, tunnen vain kun tartut minuun takaapäin ja hengityksesi kiristää niskani kananlihalle, ja sitten minä käännyn ja siinä sinä olet, tukevana kuin kivipylväs ja niin uskomattoman kauniina, kuin kesän tulvana talven sydämessä, lasipintaisena järvenä aavikon keskellä, jonakin juuri niin loistavana ja merkillisenä ettei sitä ole mahdollista pukea sanoiksi.”
Pajtim Statovci, Bolla

Pajtim Statovci
“Tämä on elämäni täydellisin päivä, ajattelen, ja sinä iltana tuntemamme ilo, tiedämme niin molemmat, tunne kun suutelen hänen niskaansa, ihminen joka olen haistaessani hänen hiuksiaan, katseet jotka toisiimme luomme, parvekkeen pöydälle lasketun oluen maku, se miten huulemme koskettavat toisiaan sillä hetkellä, sammuvan illan liekissä, se ei pääty koskaan vaikka mikään siitä ei ole läsnä enää huomenna.”
Pajtim Statovci, Bolla

Arno Kotro
“töissä esimies kysyy miksi en
kaada kahviin maitoa

puhuu ymmärtävästi alaistensa poissaoloista
perhesyistä

ei ymmärrä että perhesyy se on sekin että

perhettä ei ole”
Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

Tommy Tabermann
“Viimeiseksi sanaksi
on suudelma paras”
Tommy Tabermann, Oljenkorsia

Siiri Enoranta
“Ja joskus vielä ostaisin Miholle oman ilmalaivan ja tusinan täysiverisiä hevosia ja lakritsitehtaan ja kaikkien Aurosian hylättyjen rautatieasemien valtavat kellot.”
Siiri Enoranta, Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

“Tajuan, samalla tavalla kuin tajutaan että aurinko paistaa tai että koivuihin on ilmestynyt silmuja, että tässä on ihminen jonka kanssa haluan olla. Tässä hän on. Hän jota odotin päivisin yliopiston ruokalan nurkkapöydässä ja öisin kapeassa sängyssäni, katossa häälyviä varjoja katsellen. Ja nyt kun hän on tässä, tuijotan häntä kestohymy kasvoillani, avuttomana kuin ystävällinen alkuasukas viidakkoon eksynyttä antropologia. Nytkö minä rakastun? Nytkö se tapahtuu? Näin helposti?”
Antti Rönkä, Jalat ilmassa

Tuomas Kyrö
“Kyllä pitää naisihmisen olla tarkkana öljytukkaisten öljykurkkujen kanssa. Lupaavat lämpöiset kylvyt, mutta eivät kerro missä aineessa ovat parhaat vuotensa uineet.”
Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittajan Suomi

Frank McCourt
“Dolores asuu talossa, jonka pienellä etupihalla on neitsyt Marian patsas ja vaaleanpunainen lintupatsas. Seisomme pienen rautaportin luona ja minä en oikein tiedä pitäisikö nyt suudella häntä jolloin hän saattaisi innostua niin että saattaisimme hiippailla jonkin puun taakse kiihotusta harjoittamaan, mutta samassa kuuluu sisältä karjaisu Jumalauta, Dolores, äkkiä sisään sieltä, jo on otsaa kun tuolla lailla perkele pikkutunneilla kotiin lampsitaan, ja sano sille perkeleen turvenuijalle että ottaa jalat alleen ja juoksee henkensä edestä, ja Dolores sanoo vain oi ja juoksee sisään.”
Frank McCourt, 'Tis

Michael Chabon
“Kun katson nyt Challengerin miehistön kuvaa, en näe seitsemää hymyilijää, kaunista Judy Resnickiä enkä oikeastaan edes pienoismallia sinänsä. Näen vain piilotetut rakastavaiset, joiden kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa kuin heidän vartalonsa ja jotka odottavat kiihkeästi vapautuvansa painovoimasta, joka on aina pitänyt heidät maassa.”
Michael Chabon, Moonglow

Pajtim Statovci
“Tai kuvittelen että sinä luet kirjaa sohvalla, yhtä keskittyneesti kuin aina, etkä edes kuule kun sanon jotakin aivan arkipäiväistä, montako munaa syöt tai mitä jos vaihtaisin lakanat tänään, et kuule minua ja minusta se on hurmaavaa, sinä ja sinun kirjasi.”
Pajtim Statovci, Bolla

Kazuo Ishiguro
“Oletetaan, että Querig todella kuolee ja sumu alkaa hälvetä. Oletetaan että muistot palaavat, ja muistat myös ne kerrat jolloin olen tuottanut sinulle pettymyksen. Tai muistat pahat teot, joita olen ehkä joskus tehnyt, ja joiden takia olet minua katsoessasi nähnyt miehen jota et tunne. Lupaa minulle yksia asia. Lupaa, ettet unohda, mitä tunnet tällä hetkellä sydämessäsi minua kohtaan. Sillä mitä iloa sumusta nousevilla muistoilla on, jos ne vain ajavat meidät erilleen? Lupaatko sen, prinsessa? Lupaa, että säilytät sydämessäsi aina sen, mitä nyt tunnet minua kohtaan, riippumatta siitä mitä näet sitten, kun sumu on poissa.”
Kazuo Ishiguro, The Buried Giant

Antti Holma
“Minä olin opetellut olemaan yksin eikä mikään ollut minulle helpompaa. Se johtui vain siitä, ettei ollut mitään mihin olisin yksinäisyyttäni verrannut, samoin kuin minulla ei ole koskaan ollut heroiinivieroitusoireita, koska en ole kokeillut heroiinia. Ensimmäinen asia, jonka rakkaudesta opin, oli siis polttava yksinäisyys, jota nykyisin kärsin aina, kun et ole saatavilla. Se on sietämätöntä. Saatan leikkiä ajatuksella, että olisin villi ja vapaa, voisin itse päättää, minne menen ja missä aikataulussa, että minun ei tarvitsisi kysyä sinun mielipidettäsi tai menojasi, mutta sitten säikähdän ajatusleikkiäni kuin vanhemmastaan eksynyt lapsi kaupassa: entä jos et olisikaan olemassa.”
Antti Holma, Kaikki elämästä

Arno Kotro
“ja sitten tuli tämä
draama-addiktio

me katsomme elämää
teatterikiikareilla

tulemme toistemme piikittelystä
riippuvaisiksi kuin

paatuneet narkomaanit

kultainen keskitie

liian kallis kuljettavaksi”
Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

Antti Holma
“Miten ihanaa on se, ettei voi koskaan täysin ymmärtää. Ymmärtäminen on yliarvostettua. Ymmärtämättömyys jättää tilaa sille sadulle, jota rakkaus aina on. Voin täyttää haluamillani ominaisuuksilla tyhjät kohdat kuin elokuvan katsoja, joka saa tietää henkilöstä vain juonen kannalta tarpeelliset ominaisuuden, loppu on kuviteltava.”
Antti Holma, Kaikki elämästä

Antti Holma
“Sinä kehuit minua puhelun jälkeen etkä jättänyt minua, ja ensimmäistä kertaa ajattelin, että voi olla mahdotonta enää elää ilman sinua.”
Antti Holma, Kaikki elämästä

Antti Holma
“Ensimmäinen asia, jonka rakkaudesta opin, oli siis polttava yksinäisyys, jota nykyisin kärsin aina, kun et ole saatavilla. Se on sietämätöntä.”
Antti Holma, Kaikki elämästä

Antti Holma
“Minulla ei ole aavistustakaan, mistä rakkaudessa on kysymys. Se on kaiketi kimppu tunteita, asioita ja elämää, aivan niin kuin häpeäkin, ja siksi ne asettuvat niin kauniisti toisiaan vastaan.”
Antti Holma, Kaikki elämästä

Antti Holma
“Vastaan siis kysymykseesi siitä, onko minun aivan välttämätöntä jälleen alkaa kirjoittaa, että rakkauden takia ihminen on valmis erikoisiin tekoihin.”
Antti Holma, Kaikki elämästä

Carol Shields
“Muistatko sen päivän viime lokakuussa, kun minulla oli ensimmäisen kerran kauhea päänsärky? Löysin sinut keittiöstä, sinulla oli sellainen uusi kammottava muoviesiliina. Sinä kiedoit heti käsivartesi minun ympärilleni ja silitit minun ohimoitani. Sillä hetkellä minä rakastin sinua suunnattomasti. Esiliinan natina minun syliäni vasten oli kuin liikuttava vastaus siihen kaipuuseen, jota minä silloinkin tunsin. Oli kuin jokin olisi kuiskimalla kehottanut meitä kiirehtimään, lopettamaan ajan haaskaamisen, ja minä olisin halunnut tanssia sinun kanssasi takaovesta ulos puutarhaan, kadulle, kauas horisonttiin. Voi minun rakkaani. Minä luulin että meillä olisi ollut enemmän aikaa.”
Carol Shields, The Stone Diaries

Jonathan Coe
“ja niin elämässäni kaikki tuntuu tänään muuttuneen, jopa kaupunki muuttaa muotoaan ympärilläni, minä istun Paradise Placella ja katson Muistojen saliin päin ja yhtäkkiä kaikki viittaa minuun ja Cicelyyn, kaikki on metaforaa sille mitä me tunnemme, jotenkin koko kaupungista on tullut suorastaan kuin meidän elämänkokoinen sydänkäyrämme, ja minä voisin melkein kiljua siitä riemusta, haluaisin juosta aukiolle ja huutaa kaikille jotka suostuvat kuuntelemaan MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! mutta niin kuin varmaan olette arvanneetkin, en aio sitä tehdä, sellainen ei aivan sovi luonteelleni”
Jonathan Coe, The Rotters' Club

Frank McCourt
“Menen Horacen luo ja puristan hänenkin kättään. En pysty sanomaan mitään, koska tunnen jollakin merkillisellä tavalla rakastavani häntä ja toivon että hän olisi isäni, eikä silloin ole helppo puhua. Hän ei sano mitään koska tietää hyvin että tällaisina hetkinä sanoilla ei ole merkitystä. Hän vain taputtaa minua olalle, ja viimeinen mitä Port Warehousesissa kuulen on Eddie Lynchin ääni kun hän sanoo miehille takaisin töihin siitä, senkin vetelä mulkkulauma.”
Frank McCourt, 'Tis

“En minä ketään naista rakasta niin kuin juoksulenkkiä aurinkoisessa aamussa.”
Karo Hämäläinen, Miksi juoksen

Marisha Rasi-Koskinen
“Minä etsin hänet ja jos en löydä, minulla on valo jonka hän heijasti.”
Marisha Rasi-Koskinen, REC

Antti Holma
“Sinä olet avannut minulle kaikki ovet.”
Antti Holma, Kaikki elämästä

Sally Salminen
“Katri", hän sanoi kerran, "jospa meillä olisi rahaa kuten rikkailla ostaa perhehauta. Minusta olisi paljon parempi maata haudassa, jos tietäisin, että sinäkin tulet sinne."
"Se merkitsee niin vähän, missä me makaamme", sanoi Katrina lempeästi. "Jos on niin, että saamme elää toisessa maailmassa, löydämme kyllä toisemme joka tapauksessa."
"Niin, sen tiedän, että jos siellä on meri ja laivoja, niin minä kyllä seilaan ja seilaan, kunnes löydän sinut", lupasi Johan.
"Ja minä tähystän."
"Kunnes laiva näkyy."
"Niin.”
Sally Salminen, Katrina

“minä etsin kättä johon tarttua ja me
paiskaudumme arjen laitoja vasten.”
Satu Erra, Tämä kaikki on liikaa

« previous 1